Georgian kaksi suurinta puoluetta ovat henkilöityneet miehiin, jotka eivät enää virallisesti vaikuta maansa politiikassa. Nykyisen valtapuolueen, Georgialaisen unelman, taustalta löytyy Bidzina Ivanišvili (s. 1956). Entinen pääministeri ja Georgian kirkkaasti rikkain mies loi omaisuutensa 1990-luvun Venäjällä, rosvokapitalismin oloissa.
Yhtä ristiriitaisia tunteita herättää Yhdistyneen kansallisen liikkeen entinen johtohahmo, entinen Georgian presidentti Mikheil Saakašvili (s. 1967). Loppuvuoden 2003 ”Ruusujen vallankumous” sai korruption kuriin, talouden nousu-uralle ja eläkkeet ja palkat maksetuiksi ajallaan. Toisaalta Saakašvili kävi Venäjää vastaan katastrofaalisen ”viiden päivän sodan” elokuussa 2008 ja sai osakseen syytöksiä vallan väärinkäytöstä. Nyt Saakašvili on Ukrainassa, Odessan kuvernöörinä.
Lokakuun vaaleissa Georgialainen unelma -puolue jäi piirun verran alle puoleen annetuista äänistä. Pääoppositiopuolue Yhdistynyt kansallinen liike sai tyytyä reiluun neljäsosaan. Maan mutkikkaan vaalijärjestelmän vuoksi 150-paikkaisen parlamentin lopullinen jako selvinnee vasta marraskuun loppupuolella.
Tuloerot ja elämän-tapojen erot ovat Georgiassa jyrkkiä.
Egojen taistelua, kulissien takaisia mahtimiehiä, syytöksiä vaalien väärentämisestä. Tilannetta eivät ainakaan paranna autopommi-isku, josta oppositiokansanedustaja selvisi vahingoittumattomana, ja ammuskelu vaalitilaisuudessa Josif Stalinin synnyinkaupungissa Gorissa.
Uuden Silkkitien varrella
Silti asiat voi nähdä toisinkin. Georgia on 2000-luvulla onnistunut saavuttamaan jotain harvinaista ex-neuvostotasavaltojen asteikolla: moniarvoisen ja hyvinkin värikkään median, virkakoneiston, johon voi ainakin pääosin luottaa ja vaalit, joiden tulos ei ole ennalta tiedossa.
Kaksi kilpailevaa suurpuoluetta saattavat puhua myrkyllisesti toisistaan, mutta politiikan isoista kysymyksistä ollaan pitkälti samaa mieltä. Kuten halusta liittyä Euroopan unioniin ja Natoon, joita pidetään suojakilpinä Venäjän uhoa vastaan.
Väistyvän hallituksen Eurooppa- ja euroatlanttisen kehityksen ministeri Davit Bakradze (s. 1975) on Georgian entinen Suomen-suurlähetystön asiainhoitaja.
Bakradze arvioi, että näissä vaaleissa voittaja ei voita kaikkea eikä häviäjä menetä kaikkea. Puhdistuksia tai mellakoita ei ole luvassa, vaan demokratian vakiintumista.
– Kun naapurissa ovat Turkki, Syyria, Venäjä, Ukraina, Armenia ja Azerbaidžan, voi sanoa, että meistä on tullut vakauden saareke hyvin ongelmallisella alueella, ministeri linjaa.
EU lupailee Georgialle viisumivapautta. Kansainvälinen yhteisö on antanut tunnustusta Georgian korruptionvastaiselle taistelulle, oikeuslaitoksen riippumattomuudelle ja median vapautumiselle. Ja länsimielistä politiikkaa kannattaa noin 70 prosenttia kansasta.
Bakradzen mukaan Georgia ei suuntaa yksinomaan länteen. Siitä on tulossa solmukohta Kiinan kaavailemalle uudelle Silkkitielle. Iranin ja Turkin kanssa käy niin ikään kauppa.
– Myös Venäjän kanssa on päästy pragmaattisiin kauppasuhteisiin. Viini, kivennäisvedet ja hedelmät kulkevat jälleen pohjoiseen naapuriimme.
Vuoden 2008 sodasta ja Moskovan eristämispolitiikasta oli pienelle maalle sellainen hyöty, että Georgian oli etsittävä kauppakumppaneita kaikista ilmansuunnista.
Valemediat demokraattien kimpussa
Georgialaista unelmaa edustavan Bakradzen optimismi ei välttämättä herätä vastakaikua Georgian suosituimman yksityisen tv-yhtiön, Rustavi 2:n toimitalossa. Rustavilla on palveluksessaan tuhat työntekijää.
Kanavan viestintäjohtajan ja voimanaisen Nina Nakashidzen mukaan vuonna 1994 perustettu kanava on pysytellyt vallan vahtikoirana – riippumatta siitä, kuka on vallassa.
– Teemme paljon poliittista satiiria ja talk show -ohjelmia. Samalla yritämme vaivihkaa sivistää yleisöämme ja puhua heille kansalaisyhteiskunnan merkityksestä. Uskon, että huumorin kautta välittyvä viesti menee paremmin perille kuin saarnaaminen.
Vastavoimatkin ovat liikkeellä. Näiden vaalien erikoisuuksia ovat Venäjä-mieliset, georgiankieliset tv-kanavat ja pienpuolueet. Niiden viesti on EU:n ja Yhdysvaltain mustamaalausta, pelottelua Georgian kulttuurin ja elämäntavan lopulla sekä avoimen seksististä ja homofobista huulenheittoa. Tuntuu tutulta erilaisten skandaalinkäryisten valemedioiden Suomessakin.
Länteen, mutta millä ehdoilla?
Yhtä lailla Rustavi 2:ta pommitetaan valtapuolue Georgialaisen unelman toimesta. Se ei ole säästellyt voimiaan tv-toimittajien suiden tukkimiseksi.
– Tänne on tehty veropoliisin iskuja. Toimilupamme on yritetty mitätöidä, omaisuuttamme takavarikoitu ja tuomareita painostettu. Meille on yritetty istuttaa väliaikaista johtoa hallituksen jees-miehistä ja antaa potkut nykyiselle johtokunnalle. Ilman EU:n, kansainvälisten järjestöjen, europarlamentin ja Etyjin painostusta meidät olisi varmaan suljettu jo, Nakashidze latelee.
Miksi, kun Rustavi 2 on periaatteessa saman länsisuuntauksen kannalla kuin nykyhallitus?
Natoa ja EU:ta kannattavat Georgiassa usein myös sellaiset nuorekkaat kansalaisaktivistit, joille ympäristönsuojelu, seksuaalivähemmistöt, perheväkivallan- ja korruptionvastainen taistelu ovat tärkeitä. He kokevat, että kyseisiä arvoja on helpompi edistää länsidemokratiassa kuin Kremlin valtapiirissä.
Moni Kaukasuksen alueen valtioista on syöksynyt autoritaarisuuden, turvattomuuden ja väkivallan kurimukseen. Siksi oppositiokin etsii turvaa lännestä.
Georgialainen unelma -valtapuolueen havittelema perustuslaillinen enemmistö, mahdollisuus muuttaa lakeja mieleisikseen, herätti monissa ikäviä väristyksiä. Mutta sehän ei nyt toteutunut.
Rappioitunut Etelä-Ossetia
Georgiassa on edelleen 1990-luvun alun ja elokuun 2008 sotien jäljiltä yli 200 000 sisäistä pakolaista. Tuloerot ja elämäntapojen erot ovat jyrkkiä.
Pääkaupunki Tbilisin, ”Etelä-Kaukasuksen Pariisin” terassiravintoloiden sykkeessä nuoriso räplää älypuhelimiaan. Viinit, konjakki, hinkali-nyytit ja hatšapuri-leivät maistuvat keskiaikaisen ja 1800-luvun arkkitehtuurin, persialaisten suihkulähteiden, neuvostoaikaisten kerrostaloblokkien ja 2000-lukulaisten hyperkapitalististen kongressikeskusten keskellä.
Aivan toiselta näyttää sadan kilometrin päässä, Etelä-Ossetian rajalla. Luumu- ja omenapuiden sekä maissipeltojen täplittämä rajaseutu oli aikoinaan melkoinen hedelmäaitta.
Nyt mitään ei korjata. Talonrankojen ja kulkukoirien maisemissa ajelehtii tuulen mukana muovipusseja ja vaateriekaleita.
”Hallinnollisen rajan” yli pääsevät lähinnä Punaisen Ristin ambulanssit.
Seka-avioliitot eteläosseettien ja georgialaisten välillä olivat yleisiä ennen elokuuta 2008, samoin arkinen kanssakäynti.
Nyt Etelä-Ossetian pääkaupunki Tshinvalin infrastruktuuri on pitkälti romahtanut. Kapinamaakunnan rajavar-
tioinnista huolehtivat venäläissotilaat. 20 prosenttia Geor-gian pinta-alasta kuuluu käytännössä Kremlin vasalleille.
Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyyden ovat tunnustaneet Venäjä, Nicaragua, Venezuela ja jotkut Tyynenmeren saarivaltiot.
Kilpailevat nationalismit
Takapajuiset ja taloudellisesti näköalattomat alueet ovat kahden kilpailevan nationalismin, isovenäläisyyden ja Georgian omien suuruushaaveiden panttivankeja.
Pattitilanne vihreine rajakyltteineen, piikkilankoineen ja toisiaan vahtaavine maastopukuisine sotilaineen hyödyttääkin lähinnä asemistaan kiinni pitäviä nationalistipoliitikkoja. Niin Tbilisissä, Tshinvalissa, Abhasian Suhumissa kuin Moskovassakin.
Jäätyneille konflikteille ei ole Tbilisin valtionyliopiston sosiologian professori Jago Katškatšišvilin mukaan mitään järjellistä loppua näköpiirissä.
Katškatšišvili kiittää maanmiehiään ja -naisiaan siitä, että ”ryssäviha” on Georgiassa olematonta.
– Kritiikkimme kohdistuu Vladimir Putinin valtakoneistoon. Tavalliset venäläiset ovat täällä pidettyjä matkailijoita. Ja venäläiset ovat rakastuneet viiniimme, ruokaamme, Mustanmeren aaltoihin ja kaukasialaiseen vieraanvaraisuuteen. Venäjäksi on myös helppo hoitaa asioita, sitä osaavat melkein kaikki aikuisikäiset.
uutiskirje 
