Aivan liian varhain. Se oli ajatus meidän monen mielessä, kun Paula Grekelä nukkui pois 30. lokakuuta 59 vuoden iässä. Pitkä sairaus nujersi vihdoin sitkeän taistelijan.
Muistan tarkkaan sen hetken kuusi vuotta sitten, kun äiti soitti ja kertoi saaneensa rintasyöpädiagnoosin. Selviäthän sinä, äiti, kysyin, ja äiti lupasi selvitä. Lääketiede ja hyvä hoito antoivatkin hänelle paljon lisää aikaa. Paljon auttoi hänen oma asenteensa. Äiti ei missään vaiheessa antanut periksi tai katkeroitunut, vaan jatkoi elämäänsä täysillä. Kuolinvuoteelle asti hän säilytti pilkkeen silmäkulmassaan.
Äiti oli uusioperheemme koossa pitävä voima, ja tuntuu siltä, että äidin rinnalla taistelu ja lopulta raskaan menetyksen kokeminen lujitti perhettämme.
Positiivinen elämänasenne oli äidillä kadehdittava piirre, josta olen suunnattoman ylpeä.
Vaikka Paula lähti luotamme liian varhain, hän eli enemmän kuin moni elää sadassa vuodessa. Äiti ehti nähdä Pohjois-Korean ja Neuvostoliiton ja vieraili EU:n ytimessä Brysselissä ja Norjan kuninkaallisten tapaamisessa vielä viimeisinä kuukausinaan, kun oli jo kuultu, että syöpää ei enää voi voittaa. Lopussa äiti oli hyväksynyt asian eikä pelännyt kuolemaa. Elämättä jäänyttä elämää hän sen sijaan harmitteli.
Paula Grekelä oli tietyllä tapaa esimerkki omasta ajastaan. Hän syntyi Haukiputaalla maalaistaloon kuusilapsiseen perheeseen vuonna 1957, kun nykyisen kaltainen kehittynyt Suomi otti vasta ensiaskeliaan. Viiden veljen kanssa kasvaminen opetti varmasti Paulalle miten miesten kanssa tullaan toimeen ja auttoi häntä myös politiikan pyörteissä.
Kuolinvuoteellaan äiti muisteli lapsuuden kesiä heinäpellolla ja myöhempiä teinivuosiaan, jolloin poliittinen aatteen palo syttyi. Sosialistista työväenaatetta levitettiin Haukiputaalla Nuorisoliiton tapahtumissa, ja alusta alkaen äiti reissasi politiikan parissa ympäri maata. Monet taistelutoverit omien ja muiden puolueiden riveistä säilyivät äidin lähipiirissä loppuun asti, ja äiti muisteli heitä lämmöllä.
Politiikassa ja elämässä äidille tärkein asia oli työ ja työläiset. Hän eteni työelämässä ammattiliitto PAM:in esimiestehtäviin, vaikka oli koulutukseltaan ompelija-vaatesuunnittelija. Vaurastuvassa Suomessa hän oli pitämässä huolta siitä, että vauraus jakautuu tasaisesti. Äiti piti niiden ääntä, joiden oma ääni ei ole vahva ja oli aina heikomman puolella. Hän kuunteli aina sitkeästi muiden huolia ja uurasti pyyteettömästi työssä ja politiikassa muiden hyväksi.
Kunnallispolitiikan äiti aloitti Haukiputaalla, ja Oulussa hänet valittiin valtuustoon 1989. Minä olin silloin yksivuotias. Kotona on tallessa vanha Kansan Tahdon vaalimainos, jossa äidillä on iso kikkaratukka ja minä olen hänen sylissään.
Äiti oli politiikassa pidetty hahmo yli puoluerajojen iloisen ja reippaan luonteensa takia. Luottamustehtäviä riitti vuodesta toiseen pitämässä äidin kiireisenä, mutta siitä hän nautti. Viimeiset vuodet Paula toimi kaupunginvaltuuston puheenjohtajistossa.
Positiivinen elämänasenne oli äidillä kadehdittava piirre, josta olen suunnattoman ylpeä. Hän ei koskaan marissut tai valittanut, vaan uskoi aina, että asioilla on tapana järjestyä. Äidin kuoleman jälkeen eräs ystävä totesi hänestä, että Paulalla oli aina suuri vaikutus. Tunnelma oli erilainen, kun hän oli huoneessa läsnä. Äiti säteili ympärilleen positiivista energiaa.
Tuota positiivista asennetta toivoin äidiltä perinnöksi. ”Kyllä se sieltä tullee”, äiti lupasi ennen lähtöään.
Paulaa kaipaamaan jäävät erityisesti aviomies Yrjö, me lapset minä, Fanny ja Pekka, muut sukulaiset sekä laaja ystävien ja tovereiden joukko.
Aleksanteri Pikkarainen
Kirjoittaja on Paula Grekelän 28-vuotias keskimmäinen lapsi
uutiskirje 