Muisti-sarjaan kuuluva henkilödokumentti Chilen jälkeen (2013) on pienimuotoinen tunnelmapala. Siinä valokuvaaja Miguel Vera kertaa elämäänsä, joka syyskuun 1973 sotilasvallankaappauksen jälkeen toi hänet vanhempineen ja sisaruksineen Suomeen. Myös pikkuveli Adolfo sanoo joitakin kommentteja.
Veran perheen auttoi Suomeen maamme tuolloinen Chilen asiainhoitaja Tapani Brotherus. Vera kehuu hänen tuolloista rohkeuttaan, Brotherus itse kuittaa asian ”byrokraattisena rohkeutena”. Kuinka tahansa, kaiken kaikkiaan ihailtavaa humanitaarista toimintaa häneltä.
Alusta alkaen tulijan kokemukset Suomesta olivat myönteisiä – ihmiset ottivat hyvin vastaan, kehuu Miguel Vera.
Molemmat kuin myös Jyrki Lappi-Seppälä (Suomi-Chile-seuran pääsihteeri 1973–1974) muistuttavat siitä, miten Chile-solidaarisuus oli Suomessa varsin laajaa. Solidaarisuus-marssilla oli paljon porukkaa ja Senaatintori täyttyi, kuten Vera toteaa. Oma osansa hengen nostattamisessa oli legendaarisella Vanhan kuppilalla ja sen tuolloisella, vahvasti vasemmistolaisesti värjäytyneellä ilmapiirillä.
Miguel Vera työskenteli nuorena Turun telakalla, jossa pakolaisnuori otettiin lämpimästi vastaan. Sen voi helposti aistia myös suomalaisten duunarikavereiden kanssa otetuista valokuvista. Veran perheessä kaikki ei silti mennyt onnellisesti, kun se vuonna 1975 hajosi. Asiaa ei kuitenkaan sen enempää vatvota, paljon jo sinänsä kertoo perheen äidistä otettu mustavalkoinen valokuva.
Harri Alanteen käsikirjoittama ja ohjaama pikkudokumentti on ennen kaikkea onnellinen selviytymistarina. Kuten Miguel Vera toteaa, tarkoitus ei ollut jäädä, mutta neljäkymmentä vuotta (ja nyt jo risat) on täällä jo vierähtänyt.
Muisti: Chilen jälkeen
TV1 to 8.6. klo 20.00, ke 14.6. klo 15.45. Areena 30 päivää.