Taloudessa puhuvat sopivimmat ajatukset

Toukokuussa otsikot lauloivat “huippuprofessori kyllästyi Suomeen”, kun Markus Jäntti oli tehnyt päätöksensä palata takaisin taloustieteen professoriksi Tukholman yliopistoon.

– Olin virkavapaalla kaksi vuotta. Minun oli joka tapauksessa päätettävä kesällä, että irtisanoudunko Tukholmasta vai en, ja se ajatus ei ollut hyvä.

Jäntti ei henkilökohtaisesti valita Suomesta. Hänen on ollut hyvä työskennellä täällä, vaikka yliopistoleikkaukset laittavatkin kapuloita rattaisiin. Leikkauspolitiikan vuoksi Jäntti ei näe, että hänen työskentelynsä Suomessa tulisi lähitulevaisuudessa yhtään miellyttävämmäksi. Ammatillinen kunnianhimo painoi enemmän ja siksi päätös Tukholmaan lähdöstä oli hänelle siinä mielessä helppo.

– Suomen ongelmat ovat syvenemään päin. Henkilökohtaisten riskien karttaminen tekee sen, että mieluummin palaan Tukholmaan, perustelee Jäntti varmasti.

Jäntillä on pitkän linjan kokemus eri yliopistojen toimintamalleista, ja siksi hän toteaa, että suurin osa suomalaisten yliopistojen ongelmista on hyvin rakenteellisia.

– Tukholmassa yliopistossa on enemmän taloustieteen professoreja kuin Suomessa. Ja tällä on seurauksensa. Suomessa suuri osa ajasta kuluu töihin, jotka ovat varsinaisen työn sivusta, ja jossa usein joutuu lausumaan asiantuntijalausuntoja asioista, joista on jopa kiusallisen vähän asiantuntemusta, hän avaa.

Rakenteellisten ongelmien vuoksi Suomessa professorien pitää venyä kaikennäköiseen. Professorien niskaan kasautuu työtä, joka paremmin kuuluisi esimerkiksi opintoneuvontaa antaville henkilöille. Jäntin kritiikki kohdistuu erityisesti yliopistojen resurssointeihin, joihin yliopistoleikkaukset eivät etenkään auta.

– Puutteet näkyvät hallinnon tasolla, jossa vallitsee ajatus, ettei hallintohenkilöstöä ikään kuin tarvittaisi lainkaan, tai että heidän roolinsa on olla kasvoton. Tukholmassa hallintohenkilökunta ei ole kasvotonta, ja toiminta on hyvin hallinnoitua kaikin puolin.

Jäntti kiteyttää asian niin, että Tukholmaan verrattuna Suomessa yksinkertaisesti jokaisen asian kohdalla on aina pikkaisen hankalampaa.

Talouskeskustelun yksiäänisyys

Toukokuussa Helsingissä järjestetyn yliopistojen lukukausimaksuja koskevan seminaarin päätteeksi Jäntti twiittasi: “Irtisanoudun, jotta sopivammin ajattelevat voivat lausua näkemyksiä.”

Vaikka irtisanoutumisen takana onkin muita syitä, silti talouspoliittisessa keskustelussa pätee Jäntin mukaan sääntö: sopivimmat ajatukset ovat niitä, joita lausutaan ääneen.

– Toki saan ääneni kuuluviin, mutta se on lähinnä sirkushuvia kansalle lehdistössä. Sanotaan nyt näin, että on paljon helpompaa mukautua valtavirtaan ja laulaa siinä köörissä missä muutkin. Se ei sovi minulle.

Samalla Jäntti toteaa, että on erittäin aikaa ja energiaa vievää muiden töiden ohella osallistua julkiseen keskusteluun Suomessa. Jos vaihtoehtoisemmilla näkemyksillä lähtee käymään talouskeskustelua, se päätyy hyvin usein lopulta yksinpuheluksi.

Taloudesta puhuttaessa keskustelun sävy on usein kova ja ihmisistä piittaamaton. Jäntin mukaan keskusteluissa taloustiede istuu huomattavasti useammin syytetyn penkillä kuin mitä sen kuuluisi.

– Pohjalla lienee vanha kameralistinen linja, jossa huomio kiinnittyy valtion rahatalouteen, arvioi Jäntti.

Suomessa talouteen liittyvässä päätöksenteossa järjestys kuuluukin usein niin, että ensin päätetään jotain, ja tätä päätöstä sitten höystetään milloin milläkin näkemystä tukevilla taloustieteellisillä kommenteilla.

– Päätöksille etsitään verrattaen kaukaakin haettuja puolustuksia jonkinlaisesta tutkimuksesta. Ensin tehdään se linjaus ja sen jälkeen haetaan tutkimus tukemaan tätä linjausta. Se on tutkimuksen väärinkäyttöä ja väärä tapa toimia.

Virkamiehet tiukoissa raameissa

Markus Jäntille on vuosien mittaan selvinnyt, että virkamiesten liikkumatila on hyvin kapea yhteiskuntapoliittista syistä. Hän myöntää olleensa sanomisissaan ajoittain liiankin herkällä liipaisimella, mitä valtiovarainministeriön virkamiesten toimiin tulee.

– Puheistani on saattanut muodostua käsitys, etteivät valtiovarainministeriön virkamiehet osaisi taloustiedettä. Se on sekä väärin, että turhaa solvausta. Talouspolitiikka on sitten eri asia, ja se miten argumentointi politiikan rajapinnassa on häilyvää, Jäntti selventää.

Realistisesta näkökulmasta virkamiesten mahdollisuudet toimia ovat poliittisen ohjauksen alla hyvin rajalliset. Turhaa kiitosta valtiovarainministeriön virkamiehet eivät kuitenkaan Jäntiltä saa.

– Viime eduskuntavaalien alla valtiovarainministeriön korkeimmat virkamiehet julkaisivat talouspoliittisen arvion, joka oli hyvin sopimaton tapa puuttua poliittiseen päätöksentekoon. Silloin valtiovarainministeriö käytännössä linjasi talouspolitiikan, jonka kokoomus vain otti omakseen.

Jäntti ei osaa sanoa, kuinka talouspoliittiseen päätöksentekoon liittyvät ongelmat voidaan ratkaista. Hän kuitenkin täsmentää, että hedelmällisintä on ymmärtää raamit, joiden puitteissa virkamiehet toimivat. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö virkamiesten päätöksiä ja toimia voisi kritisoida.

Talous kasvaa, miksi silti leikataan?

Jäntti on perinteisen keynesiläisen suhdannepolitiikan kannattaja. Hän uskoo keynesiläisyyden mukaisesti siihen, että kun taloudessa on taantuma, silloin tulee lisätä julkisia menoja ja investointeja. Kun talous puolestaan lähtee kasvuun, on silloin väärä aika käyttää suuria määriä julkista rahaa. Jäntin mukaan siitä ei seuraa kuin ylikuumenemista.

– Taantuman aikana ei nyt kuitenkaan toimittu näin. Vaalien jälkeen olisi ollut aika harjoittaa ekspansiivista finanssipolitiikkaa rakenteellisista ongelmista huolimatta ja noususuhdanne on oikea aika korjata niitä rakenteellisia ongelmia, vastaa Jäntti.

Jäntin mielestä kestävyysvajeen nostaminen talouspolitiikan päätunnusluvuksi on virhe.

– Keskipitkän ja pitkän aikavälin kestävyys on relevanttia, mutta noususuhdanne on väärä aika alkaa massiivisiin investointiohjelmiin ja julkisen kulutuksen määrätietoiseen kasvattamiseen. Sellaiselle prosykliselle talouspolitiikalle Suomessa on pitkät perinteet, ja se on mielestäni väärin.

Jäntti kuitenkin varoittaa, ettei vielä pidä intoutua, sillä toistaiseksi olemme vasta hyvin varhaisessa vaiheessa nousua. Jäntti muistuttaa historiasta löytyvistä esimerkeistä, kuinka leikkaamalla liikaa noususuhdanteen lähtiessä käyntiin, saadaan pian tukahdutettua koko nousu.

– Tämä on tilanne, jossa varovaisuus on järkevää, muistuttaa Jäntti.

Arvioita tulevaisuudesta

Todellinen keskustelu siitä, mitä viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut, tullaan käymään vasta tulevaisuudessa.

Jäntin veikkaus kuitenkin on, että Sipilän hallitus tulee harjoittamaan prosyklistä talouspolitiikkaa ja se tulee toteutumaan veronalennusten kautta. Seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä pari vuotta aikaa, joten hallituksella on vielä oivallisesti aikaa toteuttaa prosyklisiä toimia, kuten tuloveron tai pääomaveron alennuksia yritysveron kautta.

– Odotettavissa on, että kun talouskasvu lähtee käyntiin, eriarvoisuus todennäköisesti lähtee kasvuun. Riippuen siitä miten käy työttömyyden, mutta se on veikkaukseni. Jos siihen sitten vielä liitetään prosyklisiä toimenpiteitä, kuten verojen alentamista, niin se todennäköisesti voimistaa tätä tendenssiä, arvioi Jäntti.

Myös kilpailukykysopimuksella on omat vaikutuksensa tulevaisuuden näkymiin. Kun talouskasvu lähtee käyntiin ja pääomatulot alkavat kasvaa nopeammin, myös eriarvoisuus kasvaa. Tämä on Jäntin mukaan suoraan yksi kikyn tavoite.

– Jos palkkakehitys on maltillinen, ja talous kuitenkin kasvaa, niin jonnekin ne rahat menevät. Todennäköisesti varat purkautuvat pääomatuloihin, jolloin se tulee näkymään eriarvoisuuden kasvuna, hän summaa.

Niin kävi myös 90-luvun laman jälkeen: eriarvoisuus kasvoi voimakkaasti 90-luvun puolivälin jälkeen, kun varakkuus keskittyi suurituloisille kotitalouksille. Jäntin veikkaus on, että niin käy nytkin. Ja mitä seurauksia sillä sitten on, sitä on vaikea sanoa.

Toisin sanoen, kun tulevaisuudessa keskustelu nykyisistä talouspolitiikan linjauksista alkaa, miltä se sitten näyttää?

– Vähän riippuu siitä, miten kestävä ja voimakas tämä noususuhdanne on.

Hän peräänkuuluttaa erittäin voimakkaasti sitä, kuinka yhteiskuntatieteiden arvostusta on nostettava. Arvostuksen laskun taustalla on yleismaallisempia globaaleja asenteita ja arvopohjaisia kysymyksiä.

– Taloudessa ja talouspolitiikassa arvojen pitäisi olla entistä enemmän läsnä. Se, mikä on talouspoliittisesti viisasta on hyvin pitkälle kyse siitä, mitkä meidän arvomme ja tavoitteemme ovat ja mitä haluamme, Jäntti summaa.

Nähtäväksemme jää, kuinka käy.