Runon leikkiä ja riemua raskaista aiheista

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Kaksi teosta julkaissut ja kolmattaan työstävä turkulaisrunoilija, Susinukke Kosola (Daniil Kozlov) sanoo, että ”jokainen runo on hetkensä tuote, sen hetken ja sen hetkisen minän kuvailussa kaunis”.

– Pyrin jatkuvasti kehittämään itseäni ja oppimaan maailmasta uutta. Tämän takia teksteissä esiintyvät minät etääntyvät minäkäsityksestäni nopeasti, hän lisää.

Vaikka runot etääntyvät kirjoittajastaan nopeasti, jotkut tekstit ovat käänteentekeviä. Lavarunoudestakin tunnettu Kosola muistaa hyvin ensimmäisen julkisesti esittämänsä runon.

– Oli äidinkielen runokurssi lukiossa, ja yksi tehtävä oli kirjoittaa runo tai analysoida kirjassa oleva runo. Olin ainoa, joka oli päättänyt kirjoittaa. Kun lausuin runoni, ihmiset naurahtelivat, koska se oli satiiri tilanteelle.

Kun Kosola näin tajusi ihmisten nauttivan hänen teksteistään, hän alkoi julkaista zinejä ja esiintyä vallatuilla taloilla. Kirjoittamisella oli teinivuosina suuri merkitys.

– Minulla ei mennyt hyvin mielenterveyden tai päihteiden kanssa. Ohjasin tunteeni ja ajatukseni runoihin, ja kirjoittaminen oli ainoa tapa itseilmaisulle.

Poliittinen runoilija

Susinukke Kosola tunnetaan yhteiskunnallisen runon kirjoittajana. Työn alla oleva teos tutkii tarinan suhdetta todellisuuteen ja ihmisen suhdetta kieleen.

Runoilija pohtii, miten ihmiset tietävät, mitkä tarinat kannattaa kertoa ja mitkä on parempi pitää itsellään. Teos on ”hybridi jota voi pitää runo- tai lyhytnovellikokoelmana mutta yhtä hyvin vaikkapa romaanina tai esseeteoksena”.

Kosolan aiemmat kaksi kirjaa ovat runokokoelmia. Kosolan henkilöhistoriaan perustuva esikoisteos kuuluu tunnustuksellisen runouden genreen.

– Halusin tulla nähdyksi. Halusin jonkun näkevän identiteettini osa-alueet, joille ei välttämättä ole sanoja tai näkyvyyttä. Uskoin, että siinä on maailmaa muuttavaa voimaa.

Viime vuonna julkaistun Avaruuskissojen leikkikalun (Sammakko, 2016) teksti ei ole yhtä henkilökohtaista kuin esikoisen runot, vaan teos nostaa laajemmin kirjoittajansa maailmankuvaa. Vaikka yhteiskunta painostaa meitä erottumaan joukosta, olemme lopulta hyvin samanlaisia. Ja samaan aikaan maailma suistuu radaltaan.

– Sitä en tiedä, miksi halusin jakaa sen näkökulman. Ehkä ajatus oli, että ihmiset nähdessään runoissa itsensä ja tajuttuaan, että tosi moni näkee niissä itsensä, näkisivät itsensä myös muissa ihmisissä ja suhteessa maailmaan.

Kirjoittamiseen liittyvät merkitykset ovat vuosien varrella muuttuneet. Leikki ja riemu toistuvat nykyisin Susinukke Kosolan puheessa usein.

– Koen edelleen, että kirjoittaminen on erinomainen tapa tutkia itseäni. Kirjoittaminen on ajatusteni jäsentämistä. Kun jäsennän itseäni, jäsennän maailmaa. Se on tosi hauskaa.

Kriittisin ottein esikoisesta

Kolmatta teostaan varten runoilija teki haastatteluja sekä kuunteli tarinointia ohimennen, esimerkiksi kotikaupunkinsa bussipysäkeillä. Runoilija myös opettaa ja pitää työpajoja eri-ikäisille ja -taustaisille ihmisille. Koulut olivat hyviä paikkoja havainnoida.

– Vaikka joku henkilö olisi mainittu sivulauseessa, konkreettia perustuu kuulemaani ja dokumentoimaani, eikä ole pelkästään keksittyä. Sillä ei välttämättä ole merkitystä lukijalle, mutta itselleni se on tärkeä osa tätä prosessia.

Työn alla oleva kirja julkaistaan ensi keväänä. Viimeisen luvun pohdinnat palautuvat esikoisteokseen.

– Nyt problematisoin identiteettini politisoinnin. Halusin kirjoittaa kirjan, joka politisoisi identiteettini ja on sillä tavalla tunnustuksellinen, mutta samalla halusin kertoa politisoinnin prosessista ja kyseenalaistaa sen.