EU:n tuomioistuin on tuominnut Puolan Białowieżan ikimetsässä tekemät kiistanalaiset hakkuut laittomiksi ja määrännyt ne lopetettavaksi välittömästi. Metsä kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin ja hakkuiden jatkaminen voi tuoda Puolalle miljoonien eurojen sakot.
Białowieża on viimeinen jäänne Eurooppaa muinoin peittäneestä metsästä. Puolan tammikuussa eronnut ympäristöministeri Jan Szyzko kolminkertaisti hakkuuluvat vuonna 2016. Nyt arvioidaan, että Białowieżasta ehdittiin kaataa ainakin 10 000 puuta Szyzkon päätöksen jälkeen.
Puola perusteli hakkuita sillä, että niiden tavoitteena oli hävittää puita vaivanneet kuoriaiset. EU:n tuomioistuimen mukaan jopa Puolan omat asiakirjat osoittivat, että hakkuut olivat metsälle suurempi uhka kuin kuoriaiset.
EU tuomioistuimen mukaan jopa Puolan omat asiakirjat osoittivat, että hakkuut olivat metsälle suurempi uhka kuin kuoriaiset.
Białowieża on paitsi korvaamaton muinaismetsä, myös turvapaikka monille eläinlajeille, siellä elää muun muassa susia ja neljäsosa maailman visenteistä. Sen sijaitsee Puolan ja Valkovenäjän välissä ja toimii vedenjakajana Itämeren ja Mustameren välissä.
Puolan hallitus on tiedottanut, että se aikoo laatia uuden suojelusuunnitelman ja ehdottaa kompromissia metsän suojelussa. Ympäristöministeri Henryk Kowalczykin mukaan maa aikoo kunnioittaa oikeuden päätöstä. Toinen hallituslähde on Guardianin mukaan todennut, ettei asia ole mustavalkoinen, mutta päätöstä ei kyseenalaisteta.
Vaara ei ole ohi
Greenpeacen mukaan Białowieżan muinaismetsää uhkaavat edelleen hallituksen suunnitelmat istuttaa sinne uusia puita.
”Białowieża osaa uudistaa itseään upeasti, jos sen annetaan olla rauhassa. Jos ikimetsän hakatuille alueille istutetaan uusia puita, se voi muuttua hoitometsäksi ja niitä on meillä Puolassa aivan riittävästi”, sanoo Greenpeacen tiedottaja Kasia Jagiello.
Hakkuita on vastustanut suuri joukko järjestöjä ihmisiä, ja Greenpeace aikoo jatkaa kamppailuaan sen puolesta, että kolmensadan hakkuita vastustaneen aktivistin syytteistä luovutaan.
Puola on vetänyt raskaan kaluston pois Białowieżasta, mutta suunnittelee jatkavansa hakkuita siellä, missä ”kaatuvat puut tai oksat uhkaavat yleistä turvallisuutta”.
EU oikeuden mukaan Puola ei ole määritellyt, mitä yleinen turvallisuus kyseissä yhteydessä tarkoittaa, eikä maa voi siihen vetoamalla jatkaa ”metsänhoidollisia toimenpiteitään” ikimetsässä.
Mikäli Puola jatkaa hakkuita Białowieżassa, sitä uhkaavat vähintään 4,3 miljoonan euron sakot.