Porilainen punk puree yhä maailmalla – viisikymppiset lähetyssaarnaajina

Porilainen punkbändi Appendix ylitti Yhdysvaltain länsirannikon kiertueellaan keväällä 2015 jopa Ylen pääuutisten uutiskynnyksen, kun se villitsi Hollywoodin Sunset Bulevardin loppuunmyydyn Los Globos -klubin yleisön ja esiintyi Manic Relapse -festivaalin pääesiintyjänä. Suomalaisilta punkkareilta se oli uskomaton temppu, ja lisää on luvassa.

Huhti–toukokuun vaihteen Yhdysvaltain- ja Meksikon -kiertueelleen porilainen Appendix saa seuraa alun perin naapurikunnassa Ulvilassa perustetusta Destrucktionista, joka tekee paluun keikkalavoille 34 vuoden tauon jälkeen ja vieläpä suoraan samaisen festivaalin pääesiintyjäksi. Comebackia lämmiteltiin jo viime syksynä Helsinki–Tampere–Pori-akselilla, mutta Amerikan mantereen valloituksen vuoro on nyt, yhtenä kutsun saaneista esiintyjistä.

Viisikymppiset lähetyssaarnaajina

– Onhan se ihan ihmeellistä, että tällaiset yli viisikymppiset punkin lähetyssaarnaajat lähtevät valistamaan maailmaa, Destrucktionsin laulaja-sanoittaja Mika Merikaita alias Mike Poison virnistää.

Suomalaisen hard core -punkin lähettiläsbändit luottavat yhteiskuntakritiikin voimaan, kapinointiin ja anarkiaan – ihan samoihin sytykkeisiin kuin syntyvuosinaan 1980-luvun alkupuolella. Appendixin solisti-sanoittajan Mikki (Mika) Borgersenin mukaan vastakulttuurin jano ei ole vajaassa 40 vuodessa sammunut kuin hetkeksi 1990-luvulla. Silloin yhteiskunta näytti vapautuvan tabuistaan, mutta palasi 2000-luvulla samaan ahdistuneisuuden tilaan kuin 20 vuotta aiemmin.

Yhteiskuntakritiikin kohteet ovat säilyneet melkein samoina. Sodanvastaisuus, antinatsismi ja viha viranomaiskontrollia kohtaan pysyvät näiden punkkareiden agendalla edelleen.

– 1980-luvulla joutui putkaan, jos notkui kaduilla selvin päin ja näytti pahalta punkkarilta. Nyt nuoriso tietää oikeutensa ja voi näpätä kuvan tai videon, jos noin tapahtuisi. Isoveli valvoo -systeemi on silti olemassa, on EU:t ja muut, Borgersen näkee.

Somesta uusi kontrollikoneisto

Se, mikä on muuttunut, on sosiaalinen media. Vallankäyttö on siirtynyt reaaliaikaiseen kommentointiin ja arvosteluun somessa.

– Nyt ollaan entistä pahemmassa kusessa, kun joka asiasta vedetään herne nenään tai leimataan yhdestä sanasta natsiksi, rasistiksi, huoraksi tai hinttariksi. Jopa punkbändit loukkaantuvat toisilleen. Se kahlitsee.

Siksi Borgersen ei ole enää vuosiin kirjoittanut uusia tekstejä. Toisaalta ei tarvitsekaan, kun vanhojen sanoma uppoaa aina vain uudestaan, muuttuvassa maailmassakin. ”Hienosäätöbiisit” olisivat turhia, kun parhaimmillaan lähes 40 vuotta sitten vuodatetut uhon ja raivon riimit tuntuvat yhä tuoreilta, eikä niissä jaaritella.

– Jonkun räppärin yhden biisin tekstistä tekisimme albumillisen biisejä.

Isoäidit ja papat hakaneuloineen

Yhteiskuntakriittisyys vetoaa erityisesti Appendixin jo aiemmin valloittamassa Etelä-Amerikassa, mutta myös useissa Euroopan maissa, jotka ovat kohdanneet vaikkapa maahanmuutto-ongelmat paljon Suomea aiemmin. Siksi Appendix tekee enemmän keikkoja ulkomailla kuin Suomessa.

Valtakoneiston uhmaaminen sopii kuin nenä päähän esimerkiksi Meksikossa, jossa punk-kansa elää Borgersenin kokemuksen mukaan kaduilla ilman muuta turvaverkkoa kuin toisensa.

– Monessa paikassa menee tosi paljon huonommin kuin meillä, porukalla ei välttämättä ole edes sitä 1,50 euroa konserttilippuun. Silti keikoillemme tulee kokonaisia punk-perheitä, isoäitejä ja pappoja hakaneuloineen.

Tasavertaiset kapinalliset

Meksikolaisfanit ovat jättäneet Borgerseniin lähtemättömän vaikutuksen ystävällisyydellään ja lämmöllään. Keikkojen jälkeen bändillä ja faneilla on ollut tapana juhlia yhdessä Mexico Cityn kaduilla tasavertaisina yhteiskuntakapinallisina.

– Se on heille iso hämmennyksen aihe, kun näkevät kuinka samanlaisia ihmisiä mekin olemme. Esimerkiksi brittibändit poistuvat keikan jälkeen takaovesta omiin oloihinsa, Borgersen heittää piikin kollegoilleen.

Sama yleisön ja bändien ykseys näkyy ja tuntuu, kun yli viisikymppiset miehet valtaavat lavan. Ikävuodet pelkästään näkyvät, kun Borgersen taputtaa vatsaansa.

– Ihan samat fiilikset vieläkin, hirveä uho ja tatsi, tuntuisi väärältä vetää jotenkin muuten, kun jengi riehuu, hyppii ja velloo mukana.

Seuraavaksi Japani

Suomi-punkkareiden yhteiskiertue ei jää viimeiseksi, sillä Destrucktionsin paluu lavoille on saamassa jatkoa ja bändikaksikko suunnittelee jo tulevia kimppakeikkoja. Logistiikkaa helpottaa sekin, että bändeillä on yhteinen basisti ja rumpali, jotka vain vaihtavat paitaa keikkojen välillä.

Pian edessä on uuden mantereen villitseminen, uskovat Mikki Borgersen ja Mike Poison.

– Japanista on jo kyselty.