Ahtaaja Kimmo Kottonen: ”Meillä puhutaan ronskisti ja sanotaan suoraan”

Satamien tavaravirrat eivät vieläkään liiku laivoihin ja niistä pois ilman ihmiskäsiä. Työkoneiden kehittyminen ja konekannan jalostuminen on keventänyt ahtaajien fyysistä työkuormaa ja työvoiman tarvetta, mutta perustehtävät ovat pysyneet ennallaan.

Porilainen Kimmo Kottonen aloitti ahtaajauransa Porin satamassa vuonna 1993 oppipoikana ja on sillä tiellä vieläkin.

– Porilaisen Mäntyluodon Kirin jalkapallojoukkueen kaverit suosittelivat ja sille tielle jäin.

Kaikki kuuluu kaikille

Neljännesvuosisadassa itse ahtaajan työtehtävät eivät juuri ole muuttuneet, mutta työnkuva kyllä. Jos aiemmin oli erikseen viisisataset eli manttelimiehet, kuusisataset eli koneahtaajat ja muut eli yleisahtaajat, niin nyt oikeastaan lähes kaikki tekevät sekä käsi- että konetöitä.

– Työ on koneiden tehojen ja nostokyvyn kasvun myötä keventynyt fyysisesti eli perusterve mies tai nainen pärjää. Tietotekniikan ansiosta tavaraliikennettä ja työnohjausta voi nyt seurata työkoneen ohjaamosta, Kottonen kiteyttää työn teknisen kehittymisen.

Suuren yleisön mielikuvat ahtaajien ammattikunnasta sen sijaan tuntuvat jämähtäneen entisaikaan. Kottonen pohtii, johtuisiko ”omanlaisensa arvostus” siitä, että työtä tehdään ihmiskatseilta piilossa suljettujen porttien takana.

Nykyisin ahtaajat kohtaavat nuo mielikuvat oikeastaan vain työtaistelujen aikana.

– Menneinä vuosikymmeninä meistä ehkä aika yleisesti ajateltiin yhteiskunnan sääntöjen rajamailla elävänä mystisenä satamajätkien sakkina. Se käsitys on varmasti muuttunut, paitsi lakkoaikoina. Silloin poimitaan taas esiin mielikuvat lihavista ja kouluttamattomista, mutta huippupalkkaa nauttivista laiskiaisista.

Seuraavassa lauseessaan Kottonen täsmentää, että työnantajapuoli (Mäntyluodossa logistiikka-alan konserni Oy Hacklin Ltd) on aina korostanut pitävänsä ahtaajien ammattikuntaa sataman ammattiväkenä. Lisäksi irtisanomiset hiljaisempina aikoina on pystytty välttämään työnantajan kanssa yhdessä sopimalla.

Maltillisempia aikoja

Satamien pysähtyminen herättää ennen kaikkea poliittisia intohimoja ja antaa tilaisuuden käyttää ikiaikaisia ennakkoluuloja nimenomaan poliittisena lyömäaseena.

– On aika helppo lietsoa ikivanhoja mielikuvia ja repiä isoja otsikoita banaanien loppumisesta kaupoista. Realiteetti on kuitenkin, että työtaistelu on aina tarkoin harkittu toimenpide, Kottonen selittää.

Syytökset ahtaajiakin edustavan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n erityisestä lakkoherkkyydestä Kottonen tyrmää. Hän myöntää silti, että rauhoittumistakin liiton johtotasolla on vuosien saatossa tapahtunut.

Se, että satamia käytetään tukilakoissa neuvotteluvalttina, on ihan järkeenkäypää politiikkaa.

– Onhan meillä ollut ärhäköitäkin johtajia, mutta maltillisempaan suuntaan on menty. Uskaltaisin väittää, ettei AKT ole sen lakkoherkempi kuin mikään muukaan liitto, joka puolustaa jäsenistönsä oikeuksia.

– On ihan luonnollista, että korkean järjestäytymisasteen satamatyöntekijöitä käytetään hyödyksi työtaisteluissa, koska vaikutukset ovat nopeita.

Samanlaista liennytyksen henkeä Kottonen sanoo nähneensä ammattiosastotason sisäisissä valtataisteluissakin, ainakin Mäntyluodon Ahtaajissa. Oman uransa alkuvuosilta 1990-luvulta hän muistaa vasemmisto-demarit-akselilla käydyt kädenväännöt luottamushenkilövaalien alla.

– Silloin pidettiin junttakokouksia ja kumpikin porukka käytti oman puolueensa paikallista sanomalehteä ehdokkaansa tukemiseksi. Ei se ole enää tätä päivää. Politikointi on jätetty liittotasolle.

Työväen edustaja

Omaa poliittista suuntautumistaan Kottonen ei peittele, mutta ei sitä korostaakaan. Hän toteaa vain, että oli takavuosina SDP:n jäsen, mutta ei omista enää minkään puolueen jäsenkirjaa. Mäntyluodon Ahtaajat ry:n toimikunnan jäsenistöön hän on sen sijaan kuulunut vuosikaudet.

– Koen edustavani enemmänkin työväkeä kuin jonkun puolueen ajatusmaailmaa. Omalle pojallenikin olen sanonut, että niin kauan kun joku muu maksaa palkkasi, olet työläinen.

Kottonen on aidosti ylpeä Porin sataman ahtaajien yhtenäisyydestä, joka kesti takavuosien luottamushenkilövaalien aikaiset poliittiset kuohunnatkin. Väen vähenemisestä huolimatta ja ehkä sen johdostakin yhteisö on pysynyt tiiviinä.

Aiemmin porukka saattoi viettää suuren osan vapaa-ajastaankin toistensa seurassa, ja ammattiosaston Ahturila-kesäpaikka oli kovassa käytössä. Nykyisen valtavan vapaa-ajan tarjonnan aikana tuo hauskanpito on laantunut.

– Yhteisöä tiivistää sekin, että kaikki tekevät samoja hommia eli kaikkea, miehet ja naiset samalla palkalla.

Millainen ihminen tähän mystiseen satamajätkien yhteisöön sitten sopisi, jos mielisi?

– Avoin, ennakkoluuloton, parempi ettei ole kovin herkkänahkainen tai nättinokkainen. Meillä puhutaan ronskistikin ja sanotaan suoraan, se on ihan tavallinen puhetapa, mutta huonoa ja rivoa käytöstä ei sallita.

[digilehti pvm=20180518]