Kaupungin viranomaiset järjestivät keväällä kaakkois-Turkin tärkeimmän kurdikaupungin Diyarbakirin uudessa kongressikeskuksessa kirjamessut. Sisäänkäyntiä valvoivat panssaroidut ajoneuvot sekä vesitykki, ja poliisit tarkastivat vierailijoiden laukut. Modernin rakennuksen aulaan oli ripustettu muotokuvia: Turkin tasavallan perustaja Kemal Atatürk, Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan sekä sulttaani Abdul Hamid II, ottomaanien aikaa haikailevien suosikki.
Tarjolla oli uskonnollisia kirjoja, nationalistista historiankirjoitusta sekä elämäkertoja Atatürkistä ja sulttaaneista. Lapsille oli pelejä, joissa käsiteltiin niin vuosina 1918–1923 käytyä itsenäisyyssotaa kuin paratiisin ilojakin. Siinäpä siis täydellinen varustus nyky-Turkin islamistis-nationalistisen ideologian iskostamiseen.
Kurdinkielisiä kirjoja ei kuitenkaan ollut tarjolla.
– Järjestäjät kielsivät ne, eräs kirjakauppias kertoi.
Toinen taas käänsi nopeasti selkänsä, kun kysyin paikallisesta kirjallisuudesta.
Tällainen konservatiivinen ja vain turkkilaisiin keskittyvä tilaisuus on kaukana siitä, mitä suurin osa tämän kaupungin asukkaista toivoisi. He pitäisivät tärkeämpänä kurdien asioita.
Vuoden 2016 vallankaappausyrityksen jälkeen Diyar-bakir näyttää astuneen pitkän askeleen taaksepäin. Lokakuun 25. päivänä tuona vuonna kurdimyönteistä vasemmistoa edustavaan alueelliseen DBP-puolueeseen kuuluvat pormestarit Gültan Kisanak ja Firat Anli pidätettiin ja asetettiin syytteeseen terroristijärjestöön kuulumisesta. Hallitus erotti heidät virasta ja nimesi tilalle mieleisensä henkilön johtamaan kaupunkia. Toiminta kurdin kielen ja kulttuurin elvyttämiseksi siirtyi maan alle. Julkiset foorumit varattiin pelkästään turkkilaisen sulauttamispolitiikan palauttamiseen.
Uusi johto tukahdutti
kulttuurilaitokset
Aina 2000-luvun alkuvuosiin asti kurdin kielen puhuminen tai kurdien musiikin kuuntelu saattoivat johtaa epämukavaan yöhän poliisin putkassa. Turkin valtio on 1930-luvun ”Kansalainen, puhu turkkia” -kampanjasta lähtien kriminalisoinut kurdin kielen. Turkin tasavallan perustajat ja heidän seuraajansa olivat sitä mieltä, että hyvä kansalainen puhuu turkkia – eikä mitään muita kieliä.
Kurdilainen kansanedustaja Leyla Zana sai 15 vuoden vankeustuomion vuonna 1994, koska hän oli kolme vuotta aiemmin puhunut muutaman sanan kurdia antaessaan virkavalansa parlamentissa. 1990-luvun loppupuolella kurdipuolue DEHAP – joka myöhemmin vaihtoi nimekseen DBP – sai vaaleissa johtopaikat kaakkois-Turkin kaupungeissa. Kun lisäksi Erdoğanin silloinen hallitus avautui varovaisesti kurdien suuntaan, tuli kurdin kielen ja kulttuurin dramaattinen elpyminen mahdolliseksi viime vuosikymmenellä.
Kulttuuri oli Diyarbakirissa kurdimyönteisen puolueen toiminnan kulmakivi.
– Panostamalla kulttuuriin ja kielen edistämiseen vauhditimme kurdien kansallistunteen heräämistä. Tässä ei ole kyse Turkin vastustamisesta, vaan sen ymmärtämisestä, keitä me olemme, sanoo entinen kaupunginvaltuuston jäsen, joka haluaa pysyä nimettömänä.
Suurin osa kaupungin kulttuurilaitoksista on nyt suljettu.
Ennen kuin hallituksen luottohenkilö vuonna 2016 asetettiin johtamaan Diyarbakiria, kaupunki hallinnoi kahtatoista kulttuurilaitosta. Niihin kuuluivat muun muassa kaupunginteatteri, konservatorio, tarinankertojien talo ja taidegalleria.
– Diyarbakirista olisi voinut tulla merkittävä kulttuurikeskus Turkissa, jos hallitus ei olisi puuttunut asiaan, sanoo kaupungin entinen kulttuurijohtaja Cevahir Sadak-Dürgün.
– Kaupungintalo toimi kulttuuritoiminnan katalysaattorina. Ennen meitä ei ollut mitään, hän kertoo.
Suurin osa kaupungin kulttuurilaitoksista on nyt suljettu tai ne ovat vajaakäytössä. Hallituksen asettaman kaupunginjohtajan toimisto kieltäytyi vastaamasta haastattelupyyntöön.
Monikulttuurinen
päiväkoti kaapattiin
– Kielellämme menee nyt huonosti, sanoo Siyajin Seçkin, Diyarbakirin Zarokistan-päiväkodin entinen työntekijä.
Tämä päiväkoti, jonka nimi on kurdia ja tarkoittaa ”Lasten maata”, oli Turkissa ainutlaatuinen. Se perustettiin virallisesti vuonna 2015, ja se tarjosi esiopetusta paitsi kurdiksi, niin myös turkiksi ja englanniksi. Tavoitteena oli, että lapset tutustuisivat oman äidinkielensä lisäksi myös muihin kieliin ja kulttuureihin.
Seçkin kasvoi keskellä kurdialuetta Cizren kaupungissa. Hänen varhaislapsuudessaan kotona puhuttiin enimmäkseen kurdia. Kun hän oli 12, perhe muutti Diyarbakiriin. Siellä turkkilaiset lapset kiusasivat häntä, koska hän ei puhunut hyvin turkkia.
– Minun oli pakko oppia turkkia. Siksi päätin itsekin ryhtyä kieltenopettajaksi. Turkkilaistamispolitiikan takia monet ovat unohtaneet kielensä ja kulttuurinsa, hän kertoo.
Seçkin ja hänen työtoverinsa kehittivät Zarokistan-päiväkotia työtuntejaan laskematta. Vaikka kyseessä oli kunnallinen päiväkoti, henkilökunta sai kurdimyönteisen kaupunginhallinnon alaisuudessa toimia itsenäisesti. Kaupunki oli työnantaja, mutta ei puuttunut päiväkodin johtoon tai toimintaan.
Vankeustuomio uhkaa opiskelijoita kurdimelodian viheltämisestä.
– Me rakensimme sen tyhjästä ilman ideologisia tavoitteita, vain lasten hyvinvointia ajatellen. Oli todella vaikeaa, kun se vietiin meiltä, hän kertoo.
Hallituksen nimittämä kaupunginjohtaja otti heti Diyarbakiriin saavuttuaan Zarokistan-päiväkodin ohjaukseensa, minkä seurauksena koko henkilökunta irtisanoutui.
– Olimme saaneet erittäin hyviä tuloksia. Lapset kannustivat kotona vanhempiaankin puhumaan kurdia, Seçkin sanoo. Nuori opettaja on nyt työtön.
– Zarokistan näkyy työhistoriassani, joten minua pidetään vaarallisena, enkä varmaan koskaan saa töitä.
Kaupunginteatterin
nousu ja tuho
Myös kaupunginteatteri joutui uuden kaupunginjohtajan silmätikuksi. Sen vuoksi monet näyttelijöistä lähtivät ja perustivat oman teatterinsa, nimeltä Amed City -teatteri. Se sijaitsee puoliksi hylätyn ostoskeskuksen kellarin nurkassa. Teatterisaliin ei mahdu edes sataa katsojaa. Tämä on vain 5 prosenttia siitä määrästä, joka uuteen kongressikeskukseen mahtuisi.
Teatteri oli ennen kaupungin kulttuurin kärkijoukkoa.
– Kaupunki kielsi viisitoista vuotta sitten kurdien tekemät näytelmät, vaikka niissä ei edes olisi puhuttu sanaakaan, sanoo nelissä kymmenissä oleva näyttelijä Berfin Emektar.
Mutta kun Turkki hitaasti avautui vähemmistöilleen ja kaupunki antoi tukensa, kurdinäyttelijöihin kohdistunut paine keveni. Näytelmä toisensa jälkeen ihmiset tottuivat kuulemaan kurdin kieltä näyttämöllä.
– Ensin keskityimme lapsiin osoittaaksemme heille, ettei kurdin puhumisessa ole mitään pahaa. Heille puheemme kuuleminen oli jonkinlainen ihme, hän lisää.
Länsi-Turkin Izmirissä kasvaneelle Emektarille kyse oli historiallisen hyvityksen saamisesta. Kun Emektar oli lapsi, hänen vanhempansa olivat kieltäneet häntä puhumasta omaa äidinkieltään.
Ennen pitkää teatteri siirtyi suurempiin projekteihin. Vuonna 2015 teatterissa esitettiin Hamlet kurdiksi sekä kurdilaiseen eepokseen perustuva Mem U Zin.
– Meillä oli 60 näyttelijää ja muusikkoa, ja esiinnyim-me isoissa tiloissa vanhassakaupungissa. Eurooppalaisista se saattaa kuulostaa normaalilta, mutta meille se oli uskomatonta, sanoo toinen näyttelijä Yavuz Akkuzu.
Muutama viikko sen jälkeen sota syttyi Diyarbakirin vanhassakaupungissa. Teatteritilat tuhoutuivat, kuin symboloiden Turkin valtiovallan raakaa paluuta alueelle.
Turkin puhuminen on
taas pakollista
Kurdin kieltä edistävän Kurdi-Der-järjestön entisen jäsenen Yasir Araratin mielestä turkkilaistaminen ei oikeasti koskaan loppunut.
– Se vain vaimentui sen ansiosta, että kurdimyönteinen puolue oli kaupungin johdossa. Turkin puhuminen on taas pakollista koulussa, pankissa, sairaaloissa, kaikkialla, hän toteaa.
Kurdi-Der ja kymmeniä muita kurdien kansalaisjärjestöjä suljettiin presidentin asetuksella vuonna 2016. Useat sen jäsenistä saivat syytteen ”terroristisesta propagandasta”.
– Emme me vastusta turkin oppimista. Mutta mielestämme meidän pitäisi myös oppia ja käyttää omaa kieltämme, Ararat sanoo.
Helmikuun lopulla Diyarbakirin syyttäjä vaati 12 opiskelijalle seitsemän vuoden vankeustuomioita terroristipropagandasta. Heidät oli otettu kiinni viheltämästä kurdilaista melodiaa newroz-kevätjuhlan aikana vuonna 2017.
Myös kustantamot ovat kärsineet uudesta kulttuuriin kohdistuvasta sortokaudesta. Vuonna 1997 perustettu Aram on yksi vanhimmista kurdilaisista kustantamoista. Helmikuun 15. päivänä neljältä aamuyöllä teki poliisi ratsian kustantamoon ja takavarikoi noin 11 000 kappaletta kaikkiaan 89 kielletystä teoksesta. Ne käsittelivät muun muassa demokraattisen konfederalismin ideologiaa,
Diyarbakirin vankilaa ja kurditaistelijoiden muistelmia.
– Lain mukaan meillä saa olla näitä kirjoja, kunhan emme myy niitä, sanoo Aramin päätoimittaja Ulas Güldiken. Poliisi takavarikoi myös kolme tietokonetta, arkistomateriaalia ja kovalevyjä.
Kurdinkielinen teatteri jatkaa kellaritiloissa.
– Valtio ei sulje kustantamoamme, koska se tietää, että perustaisimme heti uuden, Güldiken toteaa.
Aram muutti pienempiin tiloihin ja vaihtoi nimensä. Kustantamon myynti on kuitenkin vähentynyt kolmen viime vuoden aikana. Vuonna 2015 se julkaisi 4 tai 5 kirjaa kuukaudessa., nyt varat riittävät vain yhteen kirjaan kuukaudessa. Viime vuonna julkaistiin 171 kurdinkielistä kirjaa, kun vuonna 2014 luku oli 250.
– Kirjakaupat eivät enää tilaa meiltä mitään, koska ne ovat peloissaan, päätoimittaja toteaa.
Silti nykyisetkin luvut ovat parempia kuin 1990-luvulla tai sitä ennen, jolloin kurdinkielisiä kirjoja ei julkaistu juuri lainkaan. Luvut kuitenkin kertovat, että kurdin kieli on taas hyökkäyksen kohteena.
Kaikesta huolimatta Güldiken ei suostu vaipumaan epätoivoon.
– Jatkamme työtämme. Emme anna periksi.
Kulttuuri sinnittelee
sorron varjossa
Kurdin kielen ja kulttuurin puolustajilla ei ole aikaa uhriutumiseen.
– Pidämme matalampaa profiilia, mutta taistelu on tehnyt meistä vahvempia kuin ennen, Ararat sanoo.
Hän on useiden Amed City -teatterin näyttelijöiden tavoin perustanut kahvilan, josta saatavat tulot riittävät pärjäämiseen. Kollegojensa kanssa hän perusti Mesopotamia-yhdistyksen jatkamaan Kurdi-Derin työtä. Järjestö tekee yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa, mukaan lukien opettajien ammattiliitto Egitim Sen sekä arkkitehti- ja insinööriyhdistys. He myös järjestävät kielikursseja. Tämä on kätevä keino paikallisten viranomaisten valvonnan kiertämiseksi.
– 2000-luvun alusta lähtien johtaja [Abdullah Öcalan, kurdien liikkeen johtaja Turkissa ja Syyriassa] on kehottanut meitä luomaan vaihtoehtoja valtiolle. Kun valtio luo instituution, meidän on luotava toinen sen rinnalle, jotta pääsemme askel kerrallaan riippumattomiksi siitä. Turkin valtio on kuitenkin vahva, joten meidänkin on nyt oltava vahvempia, Ararat toteaa.
Amed City -teatterin näyttelijöille ei tule kuulonkaan, että he lopettaisivat kurdin kielellä näyttelemisen.
– Se on meidän kielemme. Teimmepä mitä tahansa, valtio ei kuitenkaan hyväksy olemassaoloamme. Kurdiksi näytteleminen on politiikkaa, Emektar sanoo.
Vaikeista ajoista huolimatta pienen teatterin jokainen näytäntö on loppuunmyyty.
Käännös: Markus Kangas ja Arto Huovinen
uutiskirje 
