Seuraavan hallituksen pitäisi ryhtyä ripeästi toimiin lapsiperheköyhyyden poistamiseksi, vaatii vasemmistoliitto. Puolue toivoo myös muiden puolueiden ottavan kantaa kysymykseen.
Puolue esittää omina avauksinaan yksinhuoltajien lapsilisän korotusta 50 eurolla, subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamista, maksuttomia toisen asteen opintoja sekä harrastustakuun rakentamista.
Vasemmistoliiton mukaan Suomessa noin 120 000–150 000 lasta elää köyhissä perheissä. Lasten köyhyysaste on suurempi kuin köyhyys koko väestön tasolla.
– 150 000 köyhää lasta on hyvin kyseenalainen ennätystaso, josta Suomen on päästävä pois ollakseen jatkossakin hyvinvointivaltio. Haluamme kääntää uuden sivun Suomen historiassa, ja vähentää päättäväisesti lapsiperheköyhyyttä.
– Jokaisella lapsella on oltava mahdollisuus harrastaa, kouluttautua ja syödä kunnolla, myös silloin kun kouluruokailua ei ole tarjolla, sanoo vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson tiedotteessa.
Andersson huomauttaa, että Suomessa sekä rikkaus että köyhyys periytyvät.
– Me haluamme katkaista köyhyyden periytymisen ja turvata kaikkien lasten yhtäläiset oikeudet kouluttautua ja rakentaa itselleen tulevaisuudessa hyvän elämän.
Ylipäänsä köyhyyden vähentäminen on avainasemassa, kun lapsiperheköyhyyttä kitketään.
– Tämä tarkoittaa perusturvan tason nostoa ja Sipilän hallituksen työttömiä ja pienituloisia kurittaneiden leikkausten kuten aktiiviimallin perumista, Andersson sanoo.
Vasemmistoliitto julkaisee viikonloppuna vetoomuksen lapsiperheköyhyyden poistamiseksi. Sen lisäksi puolue julkaisee lauantaina eduskuntavaalien päävideonsa, ja illalla vuorossa on Helsingissä järjestettävä konsertti. Siinä lavalle nousevat muun muassa maailmanlaajuisessa nosteessa oleva Alma sekä Li Andersson.






