Junailijankujan asumisyksikön kattoparvekkeelta Helsingin Pasilassa on upeat näkymät Arabianrantaan ja merelle asti. Aleksis Kivenkadun uudisrakennukset erottuvat väriläiskinä maisemassa.
– Uusi asukas sai asunnon just alapuolelta. Vaikka asunto on pieni, niin onhan siinä avaruuden tuntua, kun maisema on tällainen, kertoo Janita Kannonkari. Hän on asumisyksikön vastaava esimies.
Vailla vakinaista asuntoa ry:n hallinnoima yksikkö tarjoaa tuettua asumista päihde-ja mielenterveystaustaisille entisille asunnottomille ihmisille, joilla on ollut haasteita asumisen kanssa aiemmin. Junailijankujan asukkaiden kannalta mielenterveys- ja päihdepalveluiden saatavuus on iso kysymys.
Ennen saattoi kävellä aamulla katkolle ja päästä sieltä jatkokuntoutukseen.
– Vaikka suurella osalla asukkaista on jonkinasteinen päihdeongelma, kuitenkin vain alle puolella on avohoitokontakti, joko psykiatrisen- tai päihdehoidon puolella, sosiaaliohjaajana yksikössä työskentelevä Noora Reunanen kertoo.
Kannonkari ja Reunanen ovat työurallaan seuranneet päihdepalveluiden toimivuutta ja kehitystä pitkään eri näkökulmista. Kannonkari on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja tehnyt ennen asumisyksikköön siirtymistä pitkän uran Helsingin Diakonissalaitoksen päihdepalveluissa. Reunanen on puolestaan törmännyt kysymykseen palveluiden toimivuudesta nykyisen työnsä lisäksi opiaattikorvaushoidossa työskennellessään.
Kaksikko on yhtä mieltä siitä, että tilanne on mennyt huonompaan suuntaan viimeisen 10–15 vuoden aikana ainakin niiden asiakkaiden osalta, joiden päihdeongelmat ovat vakavia ja kokonaistilanne vaikea.
Asumisyksikön arjessa korostuu alkoholivieroituksen tarve.
– Ennen saattoi kävellä aamulla katkolle ja päästä sieltä jatkokuntoutukseen. Nyt meidän asukkaamme eivät läpäise arviointeja tai heille määrätään lisää arviointikäyntejä, kuvailee Kannonkari.
Kannonkarin ja Reunasen mukaan palveluihin pitäisi päästä matalla kynnyksellä. Pitkän ja vakavan päihdeongelman kanssa kamppailevalta ei voida odottaa avopalveluihin ja arviointikäynteihin sitoutumista: on päästävä katkaisuun ja siitä suoraan jatkokuntoutukseen.
– Jos olet juonut kaksi edellistä vuotta putkeen ja elämänhallinta on heikkoa, on saavutus saada ihminen sille ensimmäiselle käynnille. Seurantakäyntiin hän tuskin pystyy sitoutumaan. Päihdepolilla voidaan sitten todeta, ettei motivaatio riittänyt, oma valinta, sanoo Reunanen.
Katkaisuhoitoon pääseminen vaatii taituruutta: on osoitettava päihdeongelman vakavuus ja toisaalta promilleja ei saisi juurikaan olla.
Oma lukunsa ovat ihmiset, joiden promillet ovat vaarallisen korkealla. Heille ei ole paikkaa. Ambulanssi ei selviämishoitoasemalle kuljeta ja poliisikin vain kadulta.
Kokonaistilanne unohdettu
Helsingin päihdepalveluiden päällikkönä vuodenvaihteessa aloittanut Mari Aalto kertoo puhelimessa, että palveluketju kulkee Helsingissä neljän päihdepoliklinikan sekä alle 23-vuotiaiden osalta myös nuorisoaseman kautta. Avohoito ja arvioinnit tehdään niissä. Poliklinikoiden lähetteellä hakeudutaan katkaisuhoitoon Laakson vieroitushoito-osastolle.
Alkoholikatkolle ei ole jonoa ja sinne voi siirtyä suoraan lähetteen saatuaan. Jos vointi vaatii, pääsee hoitoon välittömästi ilman seurantakäyntejä poliklinikalla. Kiireettömään huumevieroitukseen sen sijaan voi odotusaika olla kolmekin viikkoa, kiireellisissä tapauksissa 0–7 vuorokautta.
Aalto kuuntelee, kun kuvailen Kannonkarin ja Reunasen esittämiä ongelmia. Hän kertoo käyneensä keskusteluja asumispalveluista vastaavan Asumisen tuen kanssa siitä, että katkaisuhoidon arvioinnin pitäisi olla väljempi ja hoitoon pääsyn joustavampaa.
– Arvio perustuu tällä hetkellä ehkä liian yksipuolisesti vieroitusoireisiin. Ihmisen kokonaistilanne pitäisi huomioida paremmin, Aalto sanoo.
Uudistuksen häviäjät?
Päihdepalveluissa on tapahtunut paljon hyvää, Aalto korostaa. Hoito on keskitetty päihdepoleille.
Ajatuksena on, että asiakas sitoutuisi aina myös avohoitoon, jonka pohjalta voidaan arvioida hoidon tarvetta ja tavoitteita ja räätälöidä kullekin sopivat palvelut. Päihdepalveluiden valikoima on laajentunut ja avohoidon palveluita on saatavilla monipuolisesti.
Kannonkari ja Reunanen näkevät positiivisena sen, että korvaushoidon saatavuus on parantunut. Avopalvelupainotuksessa he näkevät ongelmana, että se vaatii suhteellisen hyvää elämänhallintaa.
Ovatko vakavista päihde- ja elämänhallinnan ongelmista kärsivät olleet uudistuksen häviäjiä?
– Voi olla, että heidän on vaikeampi sitoutua hoitoon. Toisaalta paljon tähän ryhmään kuuluvia ihmisiä on asutettu ja siinä mielessä elämänlaatu on parantunut, sanoo Aalto.
Kannonkarin arvio on pessimistisempi. Hän epäilee, että palvelut toimivat sellaisen henkilön kohdalla, joka havahtuu päihdeongelmaansa ajoissa, ja jonka elämäntilanne on muuten suhteellisen vakaa. Ne, joiden päihdeongelma on vakava ja elämässä on lisäksi muita haasteita, on unohdettu.
– Eli kipeimmin tukea ja apua tarvitsevat saavat sitä kaikkein heikoimmin, summaa Reunanen.
Asumisyksikön työntekijät eivät ole näkemyksineen yksin. Syksyllä 2018 yli kahdenkymmenen sosiaalialan järjestön kannanotossa katsottiin, ettei yhdenvertainen palveluiden saanti päihdepalveluissa toteudu.
Sama ongelma ilmeni Riikka Perälän EHYT ry:lle tekemässä selvityksessä asumisyksiköiden asukkaiden palvelutarpeista.
Toteutuvatko potilaan oikeudet?
Potilaslaki edellyttää, että potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos potilas kieltäytyy hoidosta, on yhdessä etsittävä muu lääketieteellisesti perusteltu hoito. Periaatteessa palveluvalikoima on kattava, mutta miten tämä käytännössä toteutuu?
Reunanen kertoo, että heille tulee usein vastaan tilanne, jossa henkilölle, joka ei muista milloin on viimeksi ollut selvin päin, tarjotaan ryhmätoimintaa tai seurantakäyntiä. Kun ihminen kieltäytyy, mitään ei tarjota tilalle.
Aalto ei osaa sanoa, kuinka paljon on tilanteita, joissa asiakkaan ja ammattilaisen näkemykset menevät ristiin ja korostaa, että ammattilaisen arvion tuleekin painaa. Asiakkaan kulloinenkin hoidon tarve tulisi kuitenkin määrittää aina yhdessä.
– Toivoisin arviointiin luottamusta meidän ammattitaitoamme kohtaan. Jos asukasta lähdetään saattamaan päihdepolille, olemme arvioineet, että hän on hoidon tarpeessa, sanoo Kannonkari
Puuttuva linkki
Kannonkari ja Reunanen nostavat esiin lukuisia muita ongelmia: lääkkeettömien hoitojen saatavuuden, pomputtelen silloin, kun ihmisellä on useita päällekkäisiä ongelmia, ikääntymiseen ja somaattisiin sairauksiin liittyvät haasteet ja kotoutukset päihdekatkaisun ja laitoskuntoutuksen välissä.
– Jatkohoitoon olisi ehdottomasti päästävä heti katkaisuhoidosta. Varsinkin asumisyksikössä asuvalta on kohtuutonta odottaa raittiina pysymistä, kun ympärillä käytetään päihteitä, Reunanen kommentoi.
Aalto myöntää ongelman.
– Katkoksia ei tällaisten asiakkaiden kohdalla saisi syntyä.
Asumisyksikön työntekijöiden mielestä myös asunnottomuuspolitiikassa pitäisi miettiä palveluiden saatavuutta. Suomessa käytetyssä Asunto ensin -mallissa ajatus on, että asuminen yksikössä tai hajasijoitetussa asunnossa on oma palvelunsa.
Sosiaali- ja terveyspalvelut asukas saa kunnalta, kuten kaikki muutkin. Päihde- ja mielenterveysongelmista sekä elämänhallinnan haasteista kärsiville palveluihin hakeutuminen itsenäisesti on vaikeaa.
– Yksiköiden resursseja ei ole laskettu riittämään asukkaiden saattamiseen ja tukemiseen yksikön ulkopuolella. Käytännössä joudumme tätä tekemään, koska se ei ole kenenkään muunkaan vastuulla, Kannonkari sanoo.
Riittävätkö resurssit?
Mari Aalto ei näe, että resurssien riittävyys olisi ensisijainen ongelma päihdepalveluissa.
– Kyse on hoitoprosesseista ja niiden joustavuudesta. Pitää pohtia, onko palveluihin tullut enemmän porrasteisuutta ja katsoa asiaa vähän laajemmin kuin nyt.
Kannonkari ja Reunanen nostavat esiin myös kilpailuttamisen ongelmat: esimerkiksi korvaushoidossa psykososiaalinen tuki on kutistunut, kun kilpaillaan hinnalla. Resurssien riittämättömyys näkyy palvelun laadussa.
Kaksikko pohtii myös, tuleeko lisäresurssien tarve edes näkyväksi, kun osa asiakkaista ei ikinä onnistu pääsemään hoidon piiriin. Toisaalta se, että ihmiset kuntoutuvat ja pääsevät siirtymään tukiasunnoista itsenäiseen asumiseen, säästää rahaa.
– Kuntoutumisen kannalta päihdepalvelut ovat avainasemassa, sanoo Kannonkari.
uutiskirje 