– Hän oli kaltaisemme, tyttö köyhästä maattomien perheestä. He raiskasivat ja pahoinpitelivät hänet, ja kun hän kuoli, he polttivat hänen ruumiinsa kysymättä perheen lupaa. Sen jälkeenkään he eivät sallineet perheen puhua asiasta. Tämä on täsmälleen samaa, mitä minä ja perheeni jouduimme kokemaan ja koemme edelleen. Ainoa ero on, että minä olen elossa, Shabnam selittää.
Shabnam on nuori nainen pohjoisen Intian Haryanan osavaltiosta. Hän puhuu aiemmin syksyllä Intiaa järkyttäneestä 19-vuotiaan naisen joukkoraiskauksesta naapuriosavaltio Uttar Pradeshissa. Raiskaajat kuuluvat hallitsevaan kastiin, raiskattu kastijärjestelmän pohjalta löytyviin daliteihin.
Tapaus ei ole harvinainen. Equality Now ja Swabhiman Society -järjestöjen raportissa todetaan, että hallitsevat kastit käyttävät järjestelmällisesti joukkoraiskauksia keinona alistaa dalit-naisia ja -tyttöjä ja vahvistaa rakenteellisia sukupuoli- ja kastihierarkioita.
Haryanan osavaltiossa dalititien osuus väestöstä on noin viidennes. Raportin mukaan osavaltio on voimakkaan patriarkaalinen kastiyhteiskunta. Väkivalta naisia kohtaan on yleistä: vuoden 2018 rikostilastojen mukaan alueella raiskattiin neljä naista joka päivä.
Yleensä raiskauksista ei tehdä rikosilmoitusta
– Luullaan, että raiskaus on yksittäinen rikos. Mutta dalit-uhreille se on vain alku elämänmittaiselle rikosten ketjulle: henkistä pahoinpitelyä, pelottelua, uhkailua sekä perusoikeuksien, koulutuksen ja säällisen elannon kiistämistä. Kun on tullut raiskatuksi, säilyy uhrina läpi koko elämän, asianajaja Manisha Mashaal sanoo.
Mashaal uskoo, että lähes 80 prosenttia dalit-naisten raiskauksista jää ilmoittamatta poliittisten ja sosiaalisten paineiden vuoksi. On tavallista, että raiskaajat uhkailevat uhria ja tämän perhettä. Murtaakseen hiljaisuuden dalit-naisiin ja tyttöihin kohdistuvien rikosten ympärillä hän perusti vuonna 2013 hyväntekeväisyysjärjestö Swabhiman Societyn, joka tarjoaa raiskausten uhreille muun muassa psykologista tukea ja lakiapua.
– Tämä on turvapaikka sadoille naisille, joita on runneltu ja leimattu, ja joilla ei ole ketään muuta, jonka puoleen kääntyä, Mashaal sanoo.
Hän perusti järjestönsä, koska huomasi, ettei daliteilla ollut tietoa sen enempää laillisista oikeuksistaan kuin keinoista perätä niitä.
”Olin kuin häkissä”
Monet tapaukset eivät koskaan edes etene oikeuteen asti, vaan ne sovitaan perinteisissä Khap Panchayat -kyläkokouksissa, joita johtavat hallitseviin kasteihin kuuluvat maanomistajat. Kokousten päätökset ovat usein kiistanalaisia ja dalitien vastaisia, mutta koston pelossa niitä ei vastusteta. Dalitit eivät omista maata ja ovat siten maaseudulla täysin maanomistajien armoilla.
Hallitsevan kastin miehet raiskasivat joukolla alaikäisen Mamtan. Kyläkokous päätti, että tytön täytyy naida yksi raiskaajistaan, eikä isä uskaltanut vastustaa päätöstä. Häiden jälkeen Mamta suljettiin kuukausiksi ahtaaseen huoneeseen, jossa hänen aviomiehensä sekä tämän sukulaiset ja ystävät toistuvasti raiskasivat tytön.
– Olin kuin häkissä. Aviomieheni lukitsi oven ulkopuolelta. Hän ei muuten koskenutkaan minuun, sillä olen dalit, mutta raiskasi aina halutessaan. Olin kuin mutaan juuttunut kärpänen, en voinut elää mutta en voinut lentää poiskaan, nykyään 26-vuotias Mamta kertoo.
Lopulta Mamta pääsi pakoon ja löysi Swabhiman Societyn. Kohtalotovereidensa kanssa hän on päättänyt vaatia oikeutta oikeassa tuomioistuimessa.
– Joka kerta kun menemme oikeuteen, näemme rikollisten palkanneen 10–15 asianajajaa isoista lakifirmoista. Dalit-naisilla ei ole varaa yhteenkään. Niinpä kannustamme tänne tulleita tyttöjä palaamaan kouluun ja lukemaan lakia. Meidän täytyy rakentaa oma naisasianajajien verkostomme, Manisha Mashaal sanoo.
Tällä hetkellä ainakin kymmenen Swabhiman Societysta suojaa hakeneista naisista opiskelee oikeustiedettä.
lehti 