Syksyllä luonnossa liikkumiseen tulee metsästyksen vuoksi ääneen lausumattomia rajoituksia. Koen metsästyksen pelottavana ja hirvijahtien pyssyketjut ahdistavina. Jokainen tapettu eläin ja lintu on poissa luonnon antamista elämyksistä. Monet eivät ole koskaan nähneet luonnossa ilvestä, sutta tai karhua.
Suomessa on noin 300 000 metsästäjää, joka on 5,5 prosenttia asukasmäärästä. Tämä vähäinen ryhmä dominoi ja hävittää luonnon monimuotoisuutta. Ekologia ei tunne riista- eikä petoeläimiä ja luonnossa kaikilla tänne itse tulleilla eli alkuperäisillä lajeilla on tärkeä paikkansa. Monet metsästäjätkin sanovat rakastavansa luontoa – aseensa tähtäimen läpi.
Metsästys on jäänne ajalta, jolloin pyynti oli hengissä pysymistä. Metsästystä perustellaan perinteellä, mutta maastoautoin, mönkijöin, moottorikelkoin, kännyköin, droonein ja gps-pannoin varustettuine koirineen tapahtuva ”jahti” on mielestäni luontoa esineellistävää viihdettä. Perinteiden mukaan johdonmukaista olisi, että metsästys- ja ampuma-aserikosten rangaistus olisi jalkapuussa istuminen kirkonmäellä.
Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) hallinnoi metsästystä ja ministeriön alainen Riistakeskus toimeenpanee lain määräyksiä. Metsästyslaki on sorvattu lähes umpirenkaaksi. Julki tulleita metsästysrikoksia ja uhanalaisten suden ja karhun poikkeuslupia lukuun ottamatta pyyntilupiin ei voi vaikuttaa. Salakaatajat jäävät selvittämättä ja poliisilta puuttuvat valvontaan tarvittavat resurssit.
Metsästysluvat perustuvat alueellisten riistanhoitopiirien ja Metsästäjäliiton jäsenten tekemiin laskelmiin. Näin pukit toimivat kaalimaan vartijoina ja säätelevät tarkoitushakuisesti lajiston runsaussuhteita.
Metsästäjien oma kontrolli on johtanut useiden tappolistalla olevien lajien taantumiseen ja uhanalaisuuteen. Metsästäjät arvioivat muun muassa suden ja karhun määriä yläkanttiin, sillä Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden havainnot ovat lähes poikkeuksetta niitä pienempiä.
Ilveksen tappamiseen ei ole perusteita Etelä-Suomessa, kun MMM korvaa kotieläinten aitakulut. Karhu ja susi ovat uhanalaisia ja silti niiden tappamiseen annetaan vuosittain poikkeuslupia, EU:n tuomioistuimen huomautuksista huolimatta. Tänä vuonna Riistakeskus myönsi karhujen tappoon peräti 457 poikkeuslupaa. Pihoille tulevat karhut ja sudet on perusteltua lopettaa, jos muut häätökeinot eivät auta.
Metsästys myös huonontaa saaliseläinten perimää. Sudet, ketut ja muut lihansyöjät saalistavat huonokuntoisia yksilöitä, mikä pitää saalislajien perimää laadukkaana, kun parhaat yksilöt jäävät lisääntymään. Metsästäjät sen sijaan tappavat komeimpia ja suurimpia yksilöitä.
Ympäristöministeriön yllä pitämän uhanalaisseurannan mukaan sorsalintujen kannat ovat hälyttävästi romahtaneet
20 vuodessa. Ennen tavalliset haapana, tukka- ja punasotka, jouhisorsa, heinätavi ja nokikana ovat nykyään uhanalaisia. Iso- ja tukkakoskelo ovat silmälläpidettäviä. Siitä huolimatta ne ovat Riistakeskuksen listalla ammuttavien joukossa. Käytännössä monen kokeneenkin metsästäjän on vaikea erottaa uhanalaisia sorsalajeja yleisistä.
Metsäkanalintujen määrät ovat huvenneet, kun hakkuut hävittävät metsojen, teerten ja pyiden reviirejä. Lapissa
aiemmin yleisten riekkojen ja kiirunoiden määrä on pudonnut. Nykyään niitä näkee lähinnä matkailuyritysten julisteissa – roikkumassa päät alaspäin. Silti Metsähallituksen Villi Pohjola myy riekolle tappolupia. Pyyntilajien taantumisesta ja häviämisriskistä piittaamatta MMM on haluton muuttamaan metsästyspolitiikkaansa.
Metsästyslaki vaatii kokonaisuudistuksen, jossa lupa-asiat ja luonnonvaraisten eläinten tappamisen harkinnat ja poikkeusluvat siirretään ympäristöministeriöön. Se on johdonmukaista, kun ministeriö jo muutoinkin seuraa eliölajien ja elinympäristöjen runsautta ja uhanalaisuutta. Se olisi sivistysvaltion mukaista menettelyä.
Kirjoittaja on nokialainen eräopas ja luontokartoittaja.
lehti 