Vasemmistoliitto sai viime eduskuntavaaleissa 11 prosenttia työläisten äänistä. Perussuomalaisten työläiskannatus oli 35 prosenttia, SDP:n 30. Jo tämä kertoo työläisten olevan kaikkea muuta kuin sellainen yhtenäinen äänestäjäryhmä, joka vielä 1980-luvun alussa löysi paikkansa vasemmistosta.
Uutta tietoa työväen äänestämisen pirstoutumisesta tuo Tampereen yliopiston politiikan tutkija Aino Tiihonen valtio-opin väitöskirjassaan 2000-luvun eduskuntavaaleista. Se tarkastetaan 28. tammikuuta.
Merkittävä osa suomalaisista äänestäjistä kokee 2000-luvullakin samaistuvansa johonkin yhteiskuntaluokkaan siitä huolimatta, että yhteiskuntaluokkien on esitetty hiipuvan ja menettävän merkitystään. Työväenluokkaisuus ei kuitenkaan määrittele puoluevalintaa niin kuin ennen.
Kun yleensä puhutaan työväenluokasta tai työläisistä yhtenä ryhmänä, Tiihonen muodostaa tutkimuksessaan kolme erillistä työväenluokkaryhmää.
”Ideologinen työväenluokka”, eli ei itse työntekijäammateissa toimivat, edustavat eniten sitä, mitä perinteisesti on ajateltu työväenluokkaisista äänestäjistä.
”Perinteinen työväenluokka” koostuu työntekijäammateissa toimivista, jotka myös samaistuvat työväenluokkaan. ”Ammatillinen työväenluokka” on työntekijäammateissa toimivia, jotka kokevat kuuluvansa johonkin ylempään sosiaaliryhmään. ”Ideologiseen työväenluokkaan” kuuluvat eivät itse ole työntekijäammateissa, mutta he kokevat kuuluvansa työväenluokkaan.
Näistä ”ideologinen työväenluokka”, eli ei itse työntekijäammateissa toimivat, edustavat eniten sitä, mitä perinteisesti on ajateltu työväenluokkaisista äänestäjistä. He erottuvat kahdesta muusta ryhmästä vasemmistolaisemmalla sosioekonomisella orientaatiollaan.
Varsinaisissa työntekijäammateissa toimivat, mutta ylempiin sosiaaliluokkiin samaistuvat taas ovat kolmesta työväenluokkaryhmästä konservatiivisimpia.
Kaikki kolme ryhmää ovat selvästi enemmän EU-kriittisiä kuin EU-myönteisiä verrattuna muihin äänestäjiin.
Suurin osa osaa nimetä
oman luokkansa
Työväenluokan kolmijako on Tiihosen oma kehitelmä. Hän yhdisti ammattiaseman ja itse koetun luokkasamaistumisen yhteen. Pohjana ovat kansallisten eduskuntavaalitutkimusten kyselyaineistot vuosilta 2003–2019. Aiemmin suomalaisia äänestäjiä ei ole tarkasteltu samalla tavalla.
– Meillä on pitkään keskusteltu siitä, että luokkarakenne olisi jossain määrin katoamassa tai vanhentunut käsite yhteiskunnan jäsentämisessä. Kansallisten eduskuntavaalitutkimusaineistojen perusteella kuitenkin edelleen yhdeksän kymmenestä pystyy nimeämään itselleen läheisen yhteiskuntaluokan, Tiihonen kertoo.
Koettu luokka-asema ja ammattiasema eivät välttämättä ole samat. Tästä lähti ajatus tutkia työväenluokkaista äänestämistä uudella tavalla.
– Tällä tutkimuksella haluan argumentoida, että sillä, miten ihmiset itse näkevät ja kokevat itsensä, on lopulta enemmän väliä kuin sillä, mitä he objektiivisesti edustavat ammattinsa, tulotasonsa tai koulutuksensa perusteella.
Lapsuudenkodista
työväenluokkainen tietoisuus
Omasta ammattiasemasta riippumaton koettu työväenluokkaisuus johtaa eniten vasemmalle ja arvoliberaaliin päähän. Perinteiset duunarit taas ovat konservatiivisimpia.
Ensimmäinen kysymys on, miksi kaikki ammattiasemaltaan työväenluokkaan kuuluvat eivät samaistu omaan luokkaansa. Ja toinen, miksi jotkut toimihenkilöt, yrittäjät ja jopa johtavassa asemassa olevat taas samaistuvat ideologiseen työväenluokkaan.
Tiihosen mukaan tutkimusaineistosta nousi selkeästi esiin lapsuudenkodin perintö, ja ennen kaikkea työväenluokkaisen kodin. Se selittää ideologisen työväenluokan identiteettiä, joka välittyy puoluevalintaan aikuisiällä.
Vaaleissa tämä näkyy siinä, että vasemmistoliitto ja vihreät – jotka joulukuussa julkaistussa EVAn asennetutkimuksessa samaistuvat vasemmistoon – ovat onnistuneet kanavoimaan itselleen korkeasti koulutettujen ääniä.
– Heillä voi olla työväenluokkainen perhetausta, joka puskee läpi, vaikka he eivät ole millään objektiivisella mittarilla edusta itse työväenluokkaa, Tiihonen sanoo.
Myös puolison
asema vaikuttaa
Toiseksi puolison ammattiasemalla on merkitystä sille, mihin luokkaan äänestäjä kokee kuuluvansa. Työväenluokkaisessa ammatissa itse toimiva samaistuu helposti itsekin keskiluokkaan, jos puoliso on esimerkiksi ylempi toimihenkilö.
– Tämän voi ajatella johtuvan yksinkertaisesti siitä, että silloin kotitalouden tulotaso on korkeampi, jos toinen työskentelee ylempänä toimihenkilönä. Se säätelee kulutustottumuksia ja arkista elinpiiriä. Niistä tulee näköalapaikka keskiluokkaiseen elämäntapaan.
Perussuomalaiset
jakoi kentän uusiksi
Jo vaalituloksista tiedetään, että perussuomalaiset saa kannatusta kaikilta työväenluokkaryhmiltä ja niiden lisäksi nykyään esimerkiksi yrittäjiltä.
Aino Tiihosen tutkimassa aineistossa selkeäksi syyksi nousi EU-kriittisyys, mutta perussuomalaisia äänestetään hyvin monenlaisista syistä. Lisäksi puolue onnistuu kanavoimaan itselleen nukkuvia.
Juuri suomalaisen puoluekentän muutos 2010-luvun vaaleissa sai Tiihosen kiinnostumaan työväenluokan äänestämisestä.
– Jonkinnäköisestä liikehdinnästä tiedettiin, mutta halusin katsoa tarkemmin, millaiset mekanismit voisivat selittää sitä. Lisäksi kansainvälisissä tutkimuksissa on puhuttu paljon siitä, että työväenluokan vasemmistopuolueiden äänestäminen on heikentynyt vahvasti 2000-luvulla. Halusin selvittää, onko todella näin myös Suomessa.
Näin on. Työväenluokan äänet jakautuvat perussuomalaisten, SDP:n ja vasemmistoliiton lisäksi myös vihreille ja keskustalle.
– Perinteisesti tiedetään, että työväenluokkaiset äänestäjät mieltävät itsensä vasemmistolaisiksi. Mutta kun katsotaan arvoja ja asenteita, esimerkiksi suhtautumista julkisen sektorin kokoon, verotukseen, tulonjakoon, he eivät kuitenkaan ole selvästi muita vasemmistolaisempia. Ja yllättävän vähän ne nousivat työväenluokkaisten äänestäjien puoluevalintaa selittäviksi tekijöiksi.
uutiskirje 
