Venäjä on hyökännyt Ukrainaan. Kansainvälinen tilanne Euroopassa on kiristynyt äärimmilleen.
Vastuu kriisin lietsomisesta on yksin Kremlillä. Tämän ääneen sanominen ei ole sapelinkalistelua eikä sodanlietsontaa, vaan tosiasian toteamista.
Kun Vladimir Putin havittelee haltuunsa jälleen uusia alueita, kyse on sanalla sanoen imperialismista, jonka vastustaminen on ainakin minun vasemmistolaisuuteni kovaa ydintä.
Imperialismi on imperialismia, tehtiin sitä sitten tähtilipun tai kaksipäisen kotkan varjolla.
Olen seurannut poliittista keskustelua Suomessa ja kansainvälisesti, ja joutunut välillä pettymään siitä tavasta, millä Ukrainan tilanteen eskaloitumisesta on keskusteltu vasemmistolaisissa piireissä.
Venäjän toimet on kyllä tuomittu, mutta samaan hengenvetoon on mainittu jostain syystä Yhdysvaltojen toiminta kansainvälisessä politiikassa. Lisäksi Venäjää on pyritty ymmärtämään ja etsimään sen toiminnalle oikeutusta.
On totta, että Venäjän kanssa on syytä pyrkiä hyviin väleihin. Pelkästään yhteinen 1 300 kilometrin rajamme on syy siihen.
Hyvät välit ovat kuitenkin kaksisuuntainen tie. Myös Putinin Venäjän on pyrittävä hyviin väleihin Euroopan kanssa. Niin Putin ei tällä hetkellä tee.
Putinin Venäjä ei piittaa kansainvälisestä oikeudesta eikä sopimuksista. Venäjä on ilmoittanut, että sen arvot ovat toiset kuin länsimaiden. Putinin käsitykset demokratiasta ja kansalaisyhteiskunnasta ovat täysin toiset kuin Euroopassa.
Ne kuuluisat ”hyvät välit” eivät saa tarkoittaa Venäjän tahtoon alistumista tai sen aggressiivisen ulkopolitiikan hiljaista hyväksymistä.
Kaikkien suurvaltojen imperialistisiin pyrkimyksiin on syytä suhtautua jyrkän kielteisesti. On oikein vastustaa sotia ja aluevalloituksia, tapahtuivat ne missä hyvänsä ja kenen tahansa toimesta. Tässä nimenomaisessa kriisissä tuomiolla ovat kuitenkin Venäjän eivätkä Yhdysvaltojen toimet.
On totta, ettei Ukrainan kriisissä ole kyse manikealaisesta asetelmasta, jossa vastakkain ovat hyvä ja paha. Valitettavasti Ukrainan kriisissä tilannekuva on sellainen, ettei kukaan ole niinsanotusti hyvien puolella. Myös Ukrainalla on valtavia ongelmia korruption, antisemitismin ja demokratiavajeen kanssa. Ne eivät kuitenkaan oikeuta Venäjää hyökkäämään Ukrainan kimppuun.
Vääryyttä on voitava kutsua vääryydeksi ilman, että on velvoitettu samalla tuomitsemaan kaikki muutkin maailman vääryydet. Siinä savotassa loppuvat nopeasti palstasenttimetrit kesken.
Venäjän toimien tuomitseminen ei tarkoita Yhdysvaltojen maailmanherruuden hyväksymistä tai sitä, etteikö vastustaisi myös lännen voimapolitiikkaa. Se tarkoittaa solidaarisuutta Ukrainan kansan kanssa, joka on joutunut häikäilemättömän ja julman hyökkäyksen kohteeksi.
On nurinkurista, että USA:n sotaretkiä vastustetaan tarmokkaasti vasemmiston ja työväenliikkeen piirissä, mutta Venäjän imperialismia ymmärretään ja sille löydetään ”todellisia” syyllisiä lännestä. Kun vasemmistolaiset ovat arvostelleet (hyvästä syystä!) Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, eivät he samaan hengenvetoon ole pysähtyneet kritisoimaan Venäjää.
Toisin päin asia vaikuttaa vaikeammalta: Venäjän toimia kritisoidessa pitää jostain kumman syystä tuoda esiin Yhdysvallat.
Vasemmistolaisuus ei ole pelkkää selkäydinrefleksinä kumpuavaa antiamerikkalaisuutta, vaan sen pitää olla johdonmukaista ja periaatteellista imperialismin vastustusta. Imperialismi – kapitalismin korkein vaihe – on imperialismia, tehtiin sitä sitten tähtilipun tai kaksipäisen kotkan varjolla. Tämän ymmärtäminen ja ääneen sanominen ääneen on nykyaikaisen vasemmistolaisuuden ytimessä.
Kirjoittaja on politiikan toimittaja.
uutiskirje 