Kaiken takana on luonto. Lotta Laaksonen on ollut luontoihminen ja luonnonsuojelija pirpanasta asti.
Nyt hän asuu Itämerellä kaukana mantereesta. Laaksonen on pitänyt kyläkauppaa kohta vuoden Nötön saarella Paraisten ulkosaaristossa.
– Itämeri on minulle nyt koti, Laaksonen sanoo.
Hän kulkee metsissä, liikkuu kajakilla, hoitaa kahta hevostaan.
– Luonto on täällä mielettömän monimuotoista. Se riittää pitämään minut täällä. Täällä voi esimerkiksi nähdä yhtenä päivänä 50 joutsenta.
Kuin kotiin tulisi
Laaksonen oli aina Nötössä käydessään tuntenut tulleensa kotiin, vaikka hänellä ei aiemmin ollut muuta yhteyttä saareen kuin ystäväperhe, joka yhä asuu siellä osan vuodesta.
400 hehtaarin kokoinen Nötö on paikka, johon ulkopuoliset eivät pääse helposti. Talot siirtyvät eteenpäin perhepiirissä. Vuokralle ei ole tarjolla mökin mökkiä. Ympärivuotisia asukkaita on nyt kahdeksan Laaksosen muutettua sinne nuorimmaisensa kanssa, kesäasukkaita jokunen sata.
Kun edellinen kauppias jätti saaren, ystävä valitteli sitä, että viimeisetkin palvelut lähtevät ja ulkosaaristo tyhjenee.
– Sanoin hänelle, että vaikea tänne on tulla kauppiaaksi, kun ei täältä saa asuntoa, Laaksonen kertoo.
Kävi ilmi, että kaupan yläkerrassa on asunto kauppiasta varten.
Ajatus jäi askarruttamaan Laaksosta. Alkaisiko taas kerran yrittäjäksi?
Se oli helmikuun loppua. Laaksosta mietitytti, jaksaako hän olla yksin hiljaisessa saaressa.
– Olen viettänyt lapsiperhe-elämää 25 vuotta. Minulla ei ollut kokemusta yksin olemisesta.
Pian sen jälkeen Laaksonen joutui koronakaranteeniin ja vietti kaksi viikkoa yksin. Kävi ilmi, että yksin on hyvä olla.
– Minähän rakastan olla yksin! Tämä on mahtavaa. Enkä toisaalta ole aivan yksin, koska nuorin lapseni on puolet viikosta täällä, hän sanoo.
Hän teki alustavan päätöksen Nötöön muuttamisesta nopeasti.
– Kun koko ikänsä Nötössä asunut Janne kuuli, että voisin olla uusi kauppias, hän ilahtui, että jävla fint! Paras uutinen vuosiin! Se tuntui tosi hyvältä. Se naulasi päätökseni, Laaksonen kertoo.
Koko kesänä ei ollut päivääkään, etteikö joku olisi tullut sanomaan, kuinka mahtavaa on, että Nötössä on uusi kauppias.
– Tuli sellainen olo, että olen löytänyt paikkani, Laaksonen sanoo.
– Jotkut sanovat, että saaristolaiset ovat sisäänpäinlämpiäviä. Mutta ei se ole totta. Ikinä en ole missään ollut niin tervetullut kuin täällä.
” Ikinä en ole missään ollut niin tervetullut kuin täällä.”
Talvella kukaan ei kiittele. On vain utuista tai pimeää. Ja hiljaista.
– Nyt saan viettää ihanaa erakkoelämää. Vaikka on kesässäkin hyvät puolensa.
Kyläkauppatukea
Laaksonen asuu kaupan yläkerrassa 12-vuotiaan nuorimmaisensa kanssa. Tämä käy koulua Korppoossa ja yöpyy siellä kaksi yötä viikossa. Kolme vanhempaa lasta elävät jo omillaan.
– Kaikki olivat viime vuonna auttamassa, kun tyhjensimme ja remontoimme kauppaa, Laaksonen kertoo.
Laaksonen on saanut kahdeksi vuodeksi Ruokaviraston kyläkauppatuen. Se edellyttää, että hän pitää kauppaa auki ympäri vuoden.
Kaupan sesonki on kesällä ja erityisesti heinäkuussa. Tuolloin tehdään töitä yötä myöten. Saaren bensa-asema houkuttelee veneilijät asiakkaiksi Laaksosellekin.
Talvella on hiljaista. Silloin Laaksonen tekee muitakin töitä: vetää verkkokursseja, tekee käsitöitä, kirjoittaa, opiskelee permakulttuuridiplomia varten.
– On melko tyypillistä, että tällaisessa periferiassa tulot koostuvat monista virroista. Saaristossa on paljon moniosaajia, Laaksonen sanoo.
Hän ei tiedä, jatkaako kauppaa ympäri vuoden, kun kyläkauppatuki loppuu. Pian sen jälkeen Laaksosen nuorimmainen pääsee peruskoulusta ja täytyy päättää, missä hän jatkaa koulua. Se saattaa edellyttää muuttamista pois Nötöstä talven ajaksi.
– Ehkä pidän kesäkauppaa sen jälkeen, Laaksonen pohtii.
– Nyt kuitenkin tuntuu, että haluaisin olla täällä.
Raha on tiukassa talviaikaan.
– Mutta en ole täällä rahan takia. Kauppa mahdollistaa sen, että voin asua täällä. Se riittää minulle.
Meren tila on tahdon asia
Laaksonen on huolissaan Itämeren tilanteesta, vaikka Nötöstä käsin se ei näytä yhtä pahalta kuin esimerkiksi mantereelta. Vesi on puhtaampaa. Silti Nötön seudullakin näkyy merkkejä ilmastonmuutoksen vaikutuksista.
– Rehevöityminen, saasteet, lajikato, hän luettelee.
– Sillä on suuri merkitys, mitä mereen lasketaan.
Hän innovoi mielessään ideoita siitä, miten meri pysyisi puhtaampana.
– Voisiko peltojen salaojien päihin asentaa lasketuskaivot, joihin ravinteet kertyisivät? hän pohtii.
– Tai olisiko mahdollista käyttää sinilevää lannoitteena?
Laaksonen toteaa usein ympäristönsuojelusta ja ilmastonsuojelusta puhuttaessa vedottavan siihen, että tilanteen korjaaminen on hurjan vaikeaa.
– Mutta jos me valtiontaloudellisesti toteamme, että ongelmille pitää löytyä ratkaisut, kyllä niihin aika nopeasti pystytään kehittämään tarvittava tekniikka. Ratkaisut löytyvät, jos on tahtoa.
Laaksonen puhuu jatkuvasta metsänkasvatuksesta, agrometsätaloudesta, permakulttuurista.
– Agrometsätalous auttaisi asiassa, joka on erityisen lähellä sydäntäni. Se on huoli monimuotoisuuden katoamisesta, hän sanoo.
– Ekosysteemithän ovat sellaisia, että jos yksi osa katoaa, muut kärsivät. Linnut voivat muuttaa pohjoisemmaksi, mutta miten käy kasveille tai vaikkapa mikrobeille tai kaloille? Pysyvätkö ne perässä?
– Ei se ole kissojen vika, että monet yleiset lintulajit ovat katoamassa. Suurin syy on se, että me ihmiset olemme siirtyneet tämmöiseen monokulttuuriin ja tuhonneet luonnonmukaiset metsämme.
Jäljelle jää ihminen
Nötön kirkkaissa vesissä näkee vielä paljon meduusoja. Lähempänä rannikkoa vesi samenee eikä meduusojakaan juuri ole.
Laaksonen ei ole ensimmäisen Nötön-vuotensa aikana ehtinyt nähdä meren muutosta.
– Olen kuullut, että ennen Nötön vedet olivat kuuluja kampeloistaan. Enää kampeloita ei täältä juuri saada. Jostain se kertoo.
” Jäljelle jää vain ihminen. Ja lehmä ja koira.”
Jotkut syyttävät muutoksesta liian suurta hyljekantaa.
– Isoissa muutoksissahan toiset lajit hyötyvät ja toiset kärsivät tilanteesta. En sano, että hylkeitä olisi paljon sen vuoksi, että on paljon roskakalaa. Mutta nämä asiat voivat olla yhteydessä toisiinsa.
Hän toteaa saman koskevan useiden eläinlajien vainoamista.
– Merimetsot, valkoposkihanhet, naakat, peurat. Ne ovat selviytyjiä, jotka hyötyvät ihmisen luomasta tilanteesta. Toiset joutuvat väistymään. Pian ne ovat ainoita jäljelle jääneitä eläimiä. Jos me jahtaamme viimeisiäkin selviytyjiä, jäljelle jää vain ihminen. Ja lehmä ja koira, Laaksonen kärjistää.
Ympäristöasioiden vuoksi Laaksonen lähti politiikkaankin. Hän on vasemmistoliiton Paraisten kaupunginvaltuutettu ja Varsinais-Suomen aluevaltuutettu.
– Ajattelin, että pääsen vaikuttamaan asioihin. Mutta enemmän olen tainnut puuhata sosiaalipuolen asioiden kanssa.
uutiskirje 