Kansan Uutisten entisen Moskovan-kirjeenvaihtajan Pekka Lehtosen kirja Myyttien ja utopioiden maa – Venäjän historiaa ja aatteita penkomassa ilmestyi oivalliseen aikaan nyt huhtikuun alussa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ehti vain kirjan jälkisanoihin, mutta teos on kokeneen Venäjän tuntijan pätevä johdatus siihen, miksi näin kävi.
Sotaa Lehtonen kommentoi Kansan Uutisten haastattelussa viime kuussa.
Lehtonen kirjoittaa, ettei lähde neuvomaan, miten Venäjä menestyisi. Yhden asian hän kuitenkin ennustaa:
Putin tarvitsee uhkakuvaa lännestä pysyäkseen vallassa. Venäläiset antavat sille tukensa.
”Sillä voiman, väkivallan ja uhkailun politiikalla, jolla presidentti Putin yrittää hankkia maalleen mainetta, ei pitkälle päästä. Eivät päässeet tsaarit, eivätkä kommunistijohtajatkaan. Joku muu vaihtoehto olisi löydettävä.”
24. helmikuuta Putin luopui lopullisesti toisenlaisesta vaihtoehdosta. Aivan tuore mielipidemittaus todistaa suomalaisten luottamuksen Venäjään menneen lopullisesti. Sama pätee todennäköisesti muissakin länsimaissa.
Messianistinen tausta
Miksi Venäjä sitten toimii niin kuin toimii?
Lehtonen hakee vastausta ensinnäkin Venäjän aatehistoriassa pysyvän paikan ottaneella messianismilla. Se on ollut taustalla keskiajalta stalinismin kautta Putiniin.
Hän lainaa Emmi Mäkelän pro gradu -tutkimusta, jonka mukaan Putinin toiminnan perustana on Venäjän pyhä tehtävä levittää omaa yhteiskuntamuotoaan kaikkialle.
”Slavofiilien mukainen näkemys sisälsi ortodoksiseen uskontoon ja kulttuuriin perustuvan ajatuksen Venäjästä, joka oli Jumalasta seuraava. Juuri muita kansoja läheisempi suhde Jumalaan antoi Venäjälle erityisymmärryksen moraalista ja sivistyksestä sekä humaanisuudesta oikeuttaen ja velvoittaen Venäjää levittämään arvojaan koko maailmaan.”
Teot oikeutetaan uhkakuvilla ja skenaarioilla. Hyökkäyssotaa Ukrainaan Putin onkin perustellut sillä, että Naton laajeneminen oli turvallisuusuhka Venäjälle.
Messianismi on antanut Venäjän johtajien mielestä sille oikeuden ja velvollisuuden pelastaa muita maita ja kansoja kaikin mahdollisin keinoin myös oman maan rajat ylittäen. Tätä keskiajalta lähtien käytettyä perustelua Putin käyttää nyt Ukrainassa.
Imperiumia palauttamassa
Toiseksi Putinin vaikuttimena on imperiumin palauttaminen, joka ei Lehtosen mukaan ole pelkästään historiaa Venäjällä. Hän kirjoittaa Dmitri Rogozinista, joka johti kansallismielistä Rodina-puoluetta (Isänmaa). Se oli aikoinaan eräänlainen Putinin äärioikeistolainen apupuolue.
Kaikista mahdollisista henkilöistä Putin nimitti Rogozinin – kaikkein tiukimman Nato-vastustajan – vuonna 2008 Venäjän Nato-edustajaksi Brysseliin.
”Päämääränä ei varmaan ollut kehittää suhteita Natoon vaan estää kaikki mahdollinen yhteistyö”, Lehtonen toteaa.
Hän lainaa Rogozinin vuonna 1996 kirjoittamaa kirjaa Russkij otvet (Venäläinen vastaus), jonka mukaan Venäjän valtiollisuutta on rakennettava ja Venäjän yhtenäisyys turvattava muun muassa olemalla läsnä entisen Neuvostoliiton alueella.
”Venäjällä on tulevaisuus vain imperiumin mitat täyttävänä suurvaltana. Venäjän idean varsinainen tehtävä on venäläisen kansakunnan vahvistaminen Jumalan yhteydessä”, Rogozin kirjoitti.
Putin valitsi menneisyyden
Lehtosen mukaan Putinilla olisi ollut ensimmäisellä presidenttikaudellaan mahdollisuus valita suunta demokraattiseen, yhteistyökykyiseen ja kansainvälistä kunnioitusta herättävään yhteiskuntaan, mitä hän lupasikin.
Nyt tiedämme, että toisin kävi. Demokratian ja kansainvälisen yhteistyön sijaan Putin otti päämääräksi suurvalta-aseman palauttamisen ja pitäytymisen perinteisiin arvoihin, kansallismielisyyden ja ortodoksiuskonnon ideoihin.
Katse on tukevasti menneessä.
”Hän [Putin] tähyilee 70 sosialismin vuoden taakse tsaarien itsevaltiuden, uskonnollisuuden ja kansallismielisyyden arvoihin. Tsaarien Venäjä oli jo omana aikanaan vanhoillinen pakkovaltio, joka antoi vain pienelle osalle ihmisistä mahdollisuuden vaikuttaa. Putinin halu palata ´historiallisen` Venäjän” arvoihin merkitsee siirtymäkauden jatkumista ja harppausta taaksepäin.”
Itsenäisyys ilman itsemääräämisoikeutta
Ulkosuhteissa se merkitsee vaatimusta, että Venäjän suurvalta-asema on tunnustettava ja otettava huomioon. Se taas merkitsee, että Neuvostoliitosta irrottautuneet osatasavallat sekä Varsovan liittoon kuuluneet sosialistiset maat jäävät Venäjän vaikutuspiiriin ainakin turvallisuutta koskevissa asioissa.
Venäjä oli tunnustanut näiden maiden itsenäisyyden, mutta täyttä itsemääräämisoikeutta se ei halunnut niille antaa.
”Venäjä ei ole pystynyt hankkimaan arvovaltaansa normaalein keinoin, joten Putin on ottanut käyttöön uhkailut ja painostuksen saadakseen sillä tavalla arvostusta ja huomiota sekä herättääkseen pelkoa. Hän ei ole tässä kovin hyvin onnistunut”, Lehtonen kirjoitti jo ennen nykyistä sotaa.
Hänen mukaansa Putin tarvitsee uhkakuvaa lännestä pysyäkseen vallassa. Venäläiset antavat sille tukensa.
”Venäläiset haluavat olla suurvallan kansalaisia. He haluavat, että heitä kunnioitetaan ja pelätään. Vain siinä tapauksessa, että Venäjää arvostetaan suurvaltana, he tuntevat olevansa turvassa.”
Onko Ukrainassa siis kyse vain ”Putinin sodasta”? Tuskin. Mielipidemittaukset, joihin on Venäjän kaltaisessa maassa toki suhtauduttava varauksellisesti, kertovat presidentin suosion vain kasvaneen ”sotilaallisen erikoisoperaation” aikana.
Myyttien ja utopioiden maa – Venäjän historiaa ja aatteita penkomassa. 412 sivua, Warelia.
uutiskirje 