Eduskunta hyväksyi keskiviikkona aborttilain muutoksen selvin numeroin 125-41. Vastaan äänesti neljä keskustan kansanedustajaa, melkein kaikki perussuomalaiset sekä kaikki kristilliset.
Aborttilakiäänestyksen tulos. Siitä näkee varsin selvästi puolueet, jotka vähät välittävät naisten oikeuksista.https://t.co/MaoZKvms9Y pic.twitter.com/sFLRsk6pkB
— Katja-Maria Miettunen (@katmarmi) October 26, 2022
Aborttilain muutos pohjautuu OmaTahto2020-kansalaisaloitteeseen.
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkisen mukaan hyväksytyt muutokset aborttilakiin merkitsevät kaivattua uudistusta ihmisoikeuksien ja kehollisen itsemääräämisoikeuden kannalta.
Voimassa oleva aborttilaki on vuodelta 1970 ja ministerin mielestä auttamattomasti vanhentunut. Se ei vastaa nykyaikaista ihmisoikeuskäsitystä eikä kunnioita raskaana olevan itsemääräämisoikeutta.
Nykyisen lain mukaan abortti on edellyttänyt kahden eri lääkärin lausuntoa ja terveydellisten, sosiaalisten tai muiden perusteiden esittämistä. Sarkkisen mukaan velvollisuus selittää elämäntilannettaan ja henkilökohtaista päätöstään ei kuulu nykyaikaan, ja laki on asettanut myös lääkärit erikoiseen asemaan.
”Vaikka käytännössä ennen kahdettatoista raskausviikkoa pyytävä on abortin saanut, ei Suomessa vanhoillisen lain vuoksi ole ollut vapaata aborttioikeutta. Laki on ollut yksi Euroopan tiukimmista.”
Jatkossa ennen kahdettatoista raskausviikkoa raskaudenkeskeytystä pyytävää ei velvoiteta esittämään erikseen perusteluja päätökselleen, vaan keskeytyksen saa omaan tahtoon ja pyyntöön perustuen. Lisäksi eduskunta edellyttää jatkossa valmisteltavaksi aborttilain kokonaisuudistusta tavalla, joka edelleen vahvistaa raskaana olevan itsemääräämisoikeutta.
Sarkkisen mukaan oikeus aborttiin on ihmisoikeuskysymys.
”Jokaisella on oikeus päättää kehostaan, eikä abortteja vähennetä raskaana olevan itsemääräämisoikeutta tukahduttavalla lainsäädännöllä. Eduskunnan tämänpäiväinen päätös on ilouutinen aikana, jona ihmisoikeudet ja kehollinen itsemääräämisoikeus ottavat maailmalla myös huolestuttavia taka-askelia”, hän kirjoittaa.