1990-luvun laman jäljiltä Suomessa oli edelleen suurtyöttömyys 2000-luvun alussa. Myös Ruotsissa oli lama samaan aikaan, mutta silti vallitsi täystyöllisyys.
KU:n jutussa 15.11.2002 syitä maiden väliseen eroon löytyi ainakin kolme. Ruotsi ei omassa lamassaan antanut työttömyyden räjähtää käsiin. Työllisyyden hoitoon se satsaa aivan eri tavalla kuin Suomi. Eikä Ruotsissa päästetty pitkäaikaistyöttömiä putoamaan ulos työmarkkinoilta.
Suomessa työvoimatoimistoissa oli vuoden 2002 syyskuussa 275 400 työtöntä työnhakijaa ja samaan aikaan 38 200 avointa työpaikkaa. Työttömien vähemmistö sai ansiosidonnaista päivärahaa, koska pitkäaikaistyöttömyys oli jämähtänyt päälle.
Tutkija Juhana Vartiainen Palkansaajien tutkimuslaitoksesta muistutti, ettei työttömyys Ruotsissa noussut jättisuureksi, koska lamashokin ei annettu tulla päälle yhtä ankarana kuin Suomessa. Valtion annettiin velkaantua enemmän.
– Niin kauan kuin työttömyys oli nousussa, ei tehty mitään budjettia kiristäviä toimia. Vaikka Ruotsissakin oli silloin porvarihallitus, tämä oli tietoinen valinta, sanoi Vartiainen, nykyinen Helsingin pormestari ja entinen kokoomuksen kansanedustaja.
Suomen ja Ruotsin erilainen traditio näkyi työllisyyspolitiikassa. Vuonna 2000 aktiivitoimien piirissä oli Ruotsin työvoimasta 3,8 prosenttia, Suomen työvoimasta 2,5 prosenttia. Työvoimapolitiikan osuus suhteessa bruttokansantuotteeseen oli Ruotsissa lähes kaksinkertainen Suomeen verrattuna.
Ruotsi pisti työttömyyden poikki
Mitoituksen lisäksi ehkä tärkein ero naapureiden taktiikassa oli se, että Ruotsissa työttömyys pantiin poikki eikä laajaa pitkäaikaistyöttömyyttä päästetty syntymään.
Ruotsissa ansiosidonnaisen korvaustaso oli 80 prosenttia palkasta ja siitä nauttivat lähes kaikki työttömät. Suomessa korvaustaso oli keskimäärin 58 prosenttia ja sen piirissä oli enää alle puolet työttömistä.
Peruspäivärahakin oli kuusi euroa korkeampi kuin Suomessa. Suomessa Paavo Lipposen ykköshallitus vaikeutti ansiopäivärahan uusimista pidentämällä työssäoloehdon kymmeneen kuukauteen. Ruotsissa ehto oli puoli vuotta.
Ruotsissa työvoimapoliittiset toimenpiteet auttoivat ansiopäivärahan uusimisessa ja viimeisenä perälautana oli aktivointitakuu. Vähintään 24 kuukautta työttömänä ollut kuului takuun piiriin siihen asti, kun sai työtä avoimilta tai tuetuilta markkinoilta tai uusi työssäoloehtonsa koulutuksen avulla.
Aktivoinnin aikana työttömyyskassan jäsenet saivat ansioturvan suuruisen toimeentulon.
Sekä Ruotsissa että Suomessa vaadittiin toistuvasti ”liian anteliaan” ansioturvan keston leikkaamista. Ruotsissa vaatimus torjuttiin sillä, että kohtuullinen toimeentuloturva estää pitkäaikaistyöttömiä marginalisoitumasta ja pitää heidät työmarkkinakelpoisina.
Liikaa toiveita veronkevennyksille
Ruotsissa ei käyty sellaista keskustelua, että tuloverotusta pitäisi keventää työllisyyden parantamiseksi.
Suomessa sen sijaan asetettiin Juhana Vartiaisen mielestä poliittisista mukavuussyistä liian suuria toiveita sille, että veronkevennykset automaattisesti parantavat työllisyyttä.
– Koska Suomessa on poliittisesti mieluisaa ajaa veronalennuksia, niin sen takia kernaasti hankkiudutaan siihen uskoon, että niillä myös parannetaan työllisyyttä.
Vartiainen kannatti aktiivisen työvoimapolitiikan määrärahojen lisäämistä, mutta olisi liittänyt siihen työttömille suuremman pakon ammatilliseen ja alueelliseen liikkumiseen.
– Kannatan hyvinvointivaltiota, joka antaa paljon, mutta vaatii myös paljon.
uutiskirje 