Yhdysvallat yrittää runsaan viikon kuluessa saada turvallisuusneuvostossa läpi päätöslauselman, joka antaisi luvan sotaan Irakissa, KU kertoi helmikuun viimeisellä viikolla vuonna 2003. Ranska ja Saksa puolestaan ajoivat päätöslauselman sijasta muistiota, joka antaisi asetarkastajille vielä useita kuukausia lisäaikaa.
Turvallisuusneuvostossa tarvitaan päätökseen yhdeksän puoltoääntä 15 jäsenmaan joukosta. Yhdysvallat keskittyi pehmittämään vaihtuvia jäseniä saadakseen tuon enemmistön kasaan. Näin se laski saavansa Ranskan selkä seinää vasten, niin että se ei kaataisi päätöslauselmaa vetollaan. Ja jos Ranska äänestäisi tyhjää, olisi Washingtonin laskujen mukaan myös Venäjän ja Kiinan helpompi tehdä sama.
Jos Yhdysvallat ei pääse tähän tilanteeseen, se luopunee koko äänestyksestä ja aloittaa sodan ilman uutta YK:n päätöslauselmaa, KU:ssa aivan oikein ennakoitiin. Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin maaliskuussa ilman YK:n valtuutusta.
Helmikuun lopulla Yhdysvalloilla oli varmasti laarissaan vasta neljä ääntä, omansa lisäksi Britannian sekä Espanjan ja Bulgarian.
Ilma oli sakeanaan sellaisia lausuntoja, joiden mukaan ”tietenkään emme painosta” tai ”on loukkaavaa ajatellakaan, että tukeamme voisi ostaa”.
Kiristystä, uhkailua, lahjontaa
Tosiasia kuitenkin oli, että käytössä olivat kaikki lastenkasvatuksen perinteiset metodit: kiristys, uhkailu ja lahjonta. Lastenkasvatus on ehkä muutenkin osuva vertailukohta, kun osapuolina ovat vaikkapa Guinea ja Yhdysvallat, jonka bruttokansantuote on 3 500 kertaa Guineaa suurempi, ulkomaantoimittaja Arto Huovinen kirjoitti.
Yhdysvallat oli sitoutumassa useiden kymmenien miljardien dollarien arvoisiin lupauksiin vastineeksi tuesta. Ylivoimaisesti suurimman potin oli saamassa Turkki, joka oli olennaisen tärkeä hyökkäyksen lähtöalueena.
Tällaisista summista eivät Afrikan valtiot voineet uneksiakaan, mutta köyhille maille pienemmilläkin rahoilla on suuri merkitys. Ne olivat kerrankin huomion kohteena, esimerkiksi Angolan presidentti Jose Eduardo dos Santosille olivat peräkkäisinä päivinä soittaneet Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ja varapresidentti Dick Cheney sekä Ranskan presidentti Jacques Chirac.
Angola, Kamerun ja Guinea olivat hankalimmassa välikädessä. Ne ehtivät jo allekirjoittaa Pariisin kokouksessa Ranskan linjaa tukevan julkilausuman, mutta ne eivät halunneet joutua huonoihin väleihin Washingtoninkaan kanssa.
Kun Jemen syksyllä 1990 äänesti edellisen Persianlahden sodan päätöslauselmaa vastaan, Yhdysvallat katkaisi siltä välittömästi 70 miljoonan dollarin vuotuisen avun.
uutiskirje 
