Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson osallistui tällä viikolla Brysselissä EU:n opetusministerikokoukseen, jossa keskusteltiin muun muassa lukutaidosta.
Suomi on edelleen lukutaidon kärkimaita, mutta suunta on viiden vuoden aikana ollut laskeva, Andersson kirjoittaa blogissaan. Anderssonin mukaan syynä on heikkojen lukijoiden määrän kasvu, joka on kaksinkertaistanut viidessä vuodessa. Hyvät lukijat pärjäävät edelleen hyvin.
Kehitys näyttää huonolta myös muualla. Kymmenvuotiaiden lukutaitoa mittaavaan PIRLS-tutkimukseen osallistuneista eurooppalaisista maista ainoastaan kolmessa on tapahtunut myönteistä kehitystä. Kahdeksassa maassa tilanne on pysynyt samana. Heikkenevää kehitystä on sen sijaan nähtävissä 21 maassa.
”Jos aikuiset lukevat vähemmän fyysisiä kirjoja, johtaa se myös lasten lukemisen vähentymiseen”
”Se on suuri määrä, myös tutkimuksen historiaan peilaten”, Li Andersson kommentoi.
”Niistä 57 maasta, jotka osallistuvat lukutaitotutkimukseen, tytöt pärjäävät poikia paremmin 51 maassa. Kuudessa maassa tytöt ja pojat pärjäävät yhtä hyvin. Niiden maiden määrä, joissa pojat pärjäävät tyttöjä paremmin on pyöreä nolla”, Andersson kirjoittaa.
Lukutaito eriytyy luokan mukaan
Kun oppilaiden tuloksia tarkastellaan tarkemmin, huomataan myös miten heikko lukutaito on yleisempää heikosta sosioekonomisesta taustasta tulevien eli työväenluokkaisten lasten kohdalla. Piste-ero sosioekonomisen taustan mukaan vastaa kahta koulussa vietettyä vuotta.
Toisin sanoen lukeminen eriytyy luokka-aseman ja sukupuolen mukaan.
”Kirjoista on tulossa eliitin etuoikeus, ulossulkeva ja erotteleva esine. Miten tässä näin kävi?”, Li Andersson kysyy.
Blogikirjoituksessaan Andersson hakee syitä yhteiskunnan muutoksesta. Hänen mukaansa koulutuksen ja sivistyksen yhteiskunnallinen merkitys on muuttunut, eikä sitä enää välttämättä nähdä keskeisimpänä väylänä sosiaaliseen liikkuvuuteen ja paremman tulevaisuuden rakentamiseen.
”Koulutus periytyy yhä Suomessa vahvasti, ja koulutustason nousu on pysähtynyt 1970-luvun lopulla syntyneisiin. Jos yhteiskunnassa ei enää ole vahvaa konsensusta koulutuksen ja sivistyksen arvosta ja vahvaa konsensusta siitä, että tulevat sukupolvet pitää nostaa edellisiä korkeammalle, vaikuttaa se tietenkin myös lasten ja nuorten arvoihin ja asenteisiin”, Andersson kirjoittaa.
Hän huomauttaa myös, että oppimisen ja itsensä sivistämisen kanssa kilpailee tänä päivänä moni muu asia, johon mieluummin käytetään aikaa.
”Usein koulujen digitaaliset oppimisympäristöt nostetaan syypääksi lukemisen vähentymiseen, mutta on selvää, että digitalisoidussa yhteiskunnassa lapsille ja nuorille pitää opettaa myös riittävät digitaidot ja kriittistä medialukutaitoa. Koulujen sulkeminen digiltä tuottaisi toisin sanoen uusia ongelmia”, Andersson toteaa.
Sen sijaan koulujen ulkopuolella digilaitteet ovat Anderssonin mukaan jyränneet kaikenikäisten vapaa-ajanvieton uusiksi.
”Jos aikuiset lukevat vähemmän fyysisiä kirjoja, johtaa se myös lasten lukemisen vähentymiseen”, hän kirjoittaa.
”Jos aikuiset tekevät vähemmän päässälaskuja ja enemmän laskuja kännykällä, tekevät lapset todennäköisesti samoin. PIRLS-tutkimuksessa jopa kaksi kolmasosaa lasten perheistä olivat sellaisia, joissa vanhemmat eivät erityisesti pitäneet lukemisesta. Miten silloin voimme olettaa lasten lukuinnon kukoistavan?”
Uhka demokratialle
Li Andersson sanoo suoraan, että lukutaidon eriytyminen on uhka demokratialle.
”Kirjoista, tiedosta ja ajattelusta ei saa tulla vain eliitin etuoikeus. Lukutaito heikkenee ja eriytyy globaalisti, mikä osoittaa kehityksen taustalla olevat isot trendit, muutokset asenteissa ja ajanviettotavoissa. Siksi työtä lukutaidon edistämiseksi tarvitaan koko yhteiskunnan tasolla”, Andersson kirjoittaa.
Hän ehdottaa ääneen lukemista ja pienten lasten kielellisten valmiuksien ja sanavaraston laajentamista osaksi varhaiskasvatuksen jokapäiväisiä rutiineja. Kouluissa taas pitää Anderssonin mukaan olla aikaa lukemiselle ja kirjoittamiselle.
Koulutusjärjestelmän lisäksi tarvitaan opetusministerin mukaan monia muita toimijoita ja yhteistyötä.
”Kirjastojen rooli saavutettavina ja tasa-arvoisina tiedon lähteinä ja sivistäjinä on edelleen korvaamaton. Mutta lisäksi tarvitsemme jatkossakin osaavia kirjastoalan ammattilaisia, jotka voivat antaa vinkkejä kirjallisuudesta eri kohderyhmille ja tukea opettajia lukutaidon edistämistyössä”, Li Andersson pohtii.
Hänen sanoo, että tarvitaan sanataidetta, lähikirjastoja ja kirjailijavierailuja juuri niille alueille, missä luetaan vähiten.
Mutta ennen kaikkea Li Anderssonin mukaan tarvitaan kirjallisuutta.
”Tarvitsemme romaaneja, sarjakuvia, lastenkirjallisuutta, elämänkertoja, mahdollisimman monipuolista ja monenkirjavaa ja elävää kirjallisuutta, koska paras ja kestävin tapa herättää lukuintoa on tarjota jotain sellaista luettavaa, mikä kiinnostaa. Ja koska me kaikki olemme erilaisia, innostumme ja kiinnostumme myös eri asioista”, Andersson teroittaa.
Lisää aiheesta:
Kun painettu kirja putosi jalustalta
lehti 