Vähän ennen kuolemaansa Olavi Paavolainen (1903–1964) sanoi masentuneena, että yhtään hänen säkeistään ei tule jäämään elämään. Toisin on käynyt. Tästä todistaa sekin, että tänä syksynä on ilmestynyt kaksi Paavolaisen elämäkertaa parin aiemmin kirjoitetun lisäksi. Kumpikin uusien kirjojen tekijöistä on alan professori. Karkeistaen voisi sanoa, että Panu Rajalan kirjoittama teos kertoo Paavolaisen elämästä ja H. K.Riikonen penkoo elämäkerrassaan miehen jälkeensä jättämiä teoksia ja papereita.
Näin Paavolainen loistaa yhä tulisoihtuna Suomen kulttuurielämän kartalla ja vaikuttaa teksteillään tähänkin päivään. Tänään Paavolainen voisi olla ylpeä itsestään – ja monista korkeatasoisista naisistaan, joista viimeiseksi jäi maankuulu kommunistipoliitikko Hertta Kuusinen.
Mutta nuoren Olavin elämän naisiin kuului myös Lapuan liikkeen liehakko Minna Craucher, joka uhkaili miestä pistoolilla ja kiristi purkkiin ahdetulla abortoidulla sikiöllä. Aina ei ollut elo helppoa Paavolaisen kaltaisella miehellä, jota ulkonäkö ei suojellut naisilta.
Rajalan elämäkerrassa Paavolainen riehuu tulisoihtuna, Riikosen teoksessa sama mies puurtaa kirjailijana.
Eihän komea Olavi suinkaan pelkkä naissankari ollut. Rajala on oivaltanut miten keskeinen käsite hurmio oli nuorelle Paavolaiselle. Siihen hän pyrki niin naisten kuin taiteidenkin avulla huumaavia aineita unohtamatta.
Uusi Alkibiades vai alkoholisti?
50 vuotta sitten kuollutta Paavolaista luonnehditaan Rajalan kirjan takakannessa muun muassa makutuomariksi, keikariksi, taidekriitikoksi, runoilijaksi, esseistiksi, karjalaiseksi kosmopoliitiksi, matkakirjailijaksi, upseeriksi, päiväkirjanpitäjäksi, politiikan kommentaattoriksi, radioteatterin johtajaksi, ajattelijaksi, kansandemokraatiksi, naisten mieheksi, kokaiinin käyttäjäksi, alkoholistiksi ja vielä monella muullakin määreellä.
Riikosen teoksen Nukuin vasta aamuyöstä alussa Paavolaisen määreisiin lisätään vielä ainakin keulakuva, Loistava Apollo, modernismin impressaario, nuori eurooppalainen, jatkosodan Malaparte, synkkä yksinpuhelija ja uusi Alkibiades.
Tällainen monipuolisuusmies ei voi tietenkään olla aikalaistensa keskuudessa kuin intohimoisesti rakastettu ja verisesti vihattu, mutta vuosien varrella ovat tunteet viilentyneet. Myös monet Paavolaisen entiset vihamiehet ovat alkaneet antaa arvoa hänen elämäntyölleen.
Paavolaiselle itselleen riitti titteliksi pelkkä kirjailija. Sellainen hän katsoi olevansa, vaikka ei julkaissut ainuttakaan romaania, eikä näytelmää. Parin runokokoelman lisäksi Paavolaisen tuotantoon kuului asiaproosaa, kuten kritiikkiä, matkakirjaa, esseitä, pamflettia ja päiväkirjaa. Niiden avulla tekijä halusi kertoa suomalaisille mitä nykyajan maailmassa oli oikein tapahtumassa. Sen lisäksi Paavolainen halusi ennakoida maailman tulevan kehityksen suuret linjat.
Kaksi erilaista elämäkertaa
Lähtökohdiltaan elämäkerrat ovat varsin erilaisia. Riikonen keskittyy kirjailija Paavolaiseen ja erityisesti hänen tuotantoonsa. Kyllä Rajalakin tekstejä läpikäy, mutta hänen mielenkiintonsa pääkohteena on Paavolaisen elämä ja hänen ympärillään pyörivät ihmiset. Voisi kauniisti sanoa, että kirjat täydentävät mukavasti toisiaan.
Rajalan kirjassa on elämän makua, huumoria ja jopa hullunkurisia tilanteita. Ei Riikonenkaan täysin kuiva tyyppi kirjoittajana ole, mutta Paavolaisen elämän hurjatkin käänteet tulevat käsitellyksi viileästi ja jopa paperinmakuisesti.
Rajalan elämäkerrassa Paavolainen riehuu tulisoihtuna, Riikosen teoksessa sama mies puurtaa kirjailijana. Varsinkin nuorena Paavolainen oli aktiivinen ja monessa mukana, mutta kirjojen teko oli hänellä suuren tuskan takana. Monet vuosikausia valmistellut projektit eivät valmistuneet koskaan. Paavolaiselta jäi tekemättä muun muassa matkakirja Britanniasta, tutkimus ihmisten seksuaalisesta käyttäytymisestä, Tulenkantajien historia ja raportti Neuvostoliitosta 1939, vaikka siellä tuli matkailtua juuri ennen sodan syttymistä.
Rajala on oivaltanut, että Paavolainen ei edes tavoitellut ulkomaista mainetta, vaan hän halusi valistaa nimenomaan suomalaisia.
Panu Rajala: Tulisoihtu pimeään. Olavi Paavolaisen elämä. WSOY 2014. 624 sivua.
H. K. Riikonen: Nukuin vasta aamuyöstä. Olavi Paavolainen 1903–1964. Gummerus 2014. 584 sivua.
Laajempi juttu kahdesta Paavolaisen elämäkerrasta ilmestyi Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 24. lokakuuta. Osta näköislehti.
uutiskirje 
