Pintaa syvemmältä
Ensi vuonna Jerusalemissa! Tämä oli maailman juutalaisten jäähyväistervehdys ystävilleen pääsiäisenvieton jälkeen lähes parituhatta vuotta. Ehkä sitä ei enää käytetä, nyt kun Jerusalemiin voi muuttaa, jos haluaa. Nyt pitää kai kysyä, haluttaako?
Joku saattaa miettiä, mihin sitä mahdollisesti sotkeutuu, jos siirtyy asumaan Israeliin.
Voiko yhtäkkiä joutua Interpolin listoille, jos esimerkiksi salainen palvelu Mossad tarvitsee syyttömiä syyllisiä? Näinhän kävi tusinalle Länsi-Euroopasta muuttaneelle, Israeliin asettuneelle juutalaiselle, jolla vielä oli vanhan kansalaisuuden mukainen passi, Israelin papereiden ohella. Yhtäkkiä maailmalle tiedotettiin, että he olivat olleet osallisina Hamasin johtajiin kuuluneen palestiinalaisen murhaan Dubaissa.
Raportissa Israelin katsotaan syyllistyneen huomattavassa määrin sotarikoksiin.
Vaikka pian selvisi, etteivät he itse olleet syyllisiä, vaan että heidän identiteettinsä oli varastettu, tämän on täytynyt tulla heille kafkamaisena yllätyksenä. Varsinkin kun varas mitä ilmeisimmin oli heidän uuden kotimaansa keskeinen toimija. Heidän järkytyksensä ei edes herättänyt mainittavampaa myötätuntoa israelilaisten keskuudessa, katsottiin ilmeisesti, että he – vaikkakin tietämättään – olivat myötävaikuttaneet sankarilliseen tekoon.
Nyt monet muutkin Israelissa asuvat länsieurooppalaisen passin omaavat varmaan pelkäävät putkahtavatko heidän kopiopassinsa esiin jossakin muussa epämiellyttävässä yhteydessä.
Saattaa myös olla, etteivät kaikki Länsi-Euroopasta muuttaneet juutalaiset tunne oloansa mukavaksi Israelin viime aikoina kiristyneessä ilmapiirissä. Vuoden 2008 Gazan sodan jälkiselvittely on, ehkä oudolla tavalla, vahvistanut yhteiskunnallisen ilmapiirin militarisoimista. Tätä jälkiselvittelyä ei ole juurikaan tapahtunut itse Israelissa.
Sen sijaan YK:n asettaman niin kutsutun Goldstone-komission raportti on aikaansaanut jyrkän vastareaktion maassa. Raportissa Israelin katsotaan syyllistyneen huomattavassa määrin sotarikoksiin. Vaikka Richard Goldstone, hyvin arvostettu eteläafrikkalainen ihmisoikeusjuristi, itse kutsuu itseään siionistiksi, hänet leimataan nyt Israelin suureksi viholliseksi.
Sanotaan myös, että jos Naton sotatoimia Afganistanissa tutkittaisin yhtä kriittisesti USA liittolaisineen voisivat saada sotarikollisten leiman. Tämähän sinänsä on täysin mahdollista eikä niin absurdia kuin mitä israelilaiset haukat ilmeisesti ajattelevat.
Jotkut sitkeät ihmisoikeusryhmät toimivat edelleen Israelissa, mutta ne ovat marginalisoituneet huutaviksi ääniksi Negevin autiomaassa.
”Oikeisto on tukahduttamassa Israelin rauhanliikettä”, totesi tanskalaisen Politiken-lehden pitkäaikainen päätoimittaja, nykyisin eläkkeellä oleva Herbert Pundik kuukausi sitten vanhassa lehdessään. Hänen mukaansa henkinen ilmapiiri muuttui varsinkin, kun oikeistopoliitikko Benjamin Netanjahu muodosti hallituksen usean syvästi muukalaisvastaisen ja ääriuskonnollisen puolueen kanssa.
Tilanteen kärjisti kuitenkin Goldstonen raportti, joka päätyi siihen, että Israelin armeija tietoisesti oli iskenyt myös siviilikohteita vastaan Gazassa. Israelilaisten suuri enemmistö piti raporttia hyökkäyksenä Israelin armeijaa, maan ainoaa turvaa, vastaan. Raportin johtopäätöksiä ei varsinaisesti kyseenalaisteta, mutta katsotaan että mitä armeija tekee on oikein, vaikka se iskisikin siviilejä vastaan – kaikki ovat kuitenkin vihollisia.
Syntyi jopa uusi järjestö, Im Tirzu, joka otti tutkittavakseen, millaisen aineiston perusteella Goldstonen ryhmä oli johtopäätöksensä muodostanut. Tämän tarkastelun tuloksena järjestö väitti että 92 prosenttia Goldstonen Israelin armeijaa arvostelevan osan tiedoista oli tullut kolmen israelilaisen ihmisoikeusjärjestön laatimista raporteista.
Voisi ehkä kuvitella, että tällaisia lähteitä pidettäisiin Israelissa luotettavampina kuin esimerkiksi palestiiinalaisia lähteitä. Mutta tämä ei missään nimessä ollut Im Tirzun pointti, vaan järjestö kehitti tästä maanpetossyytettä näitä järjestöjä ja niitä avustanutta amerikkalaista New Israel Fund -nimistä yhdysvaltalaista juutalaista hyväntekeväisyysjärjestöä vastaan. Varsinkin NIF:n Israelissa asuvaa puheenjohtajaa, naispuolista professoria vastaan on kehitetty todella ilkeä kampanja: hänen asuntonsa ulkopuolella Hamas-järjestön jäseniksi pukeutuneet miehet ovat esimerkiksi pitäneet ”kiitosseremonian”.
Im Tirzun mukaan näiden ihmisoikeusjärjestöjen toiminta on ”vakavasti vähentäneet Israelin kykyä puolustaa itseään sodan syttyessä”. Nyt on vaadittu parlamentin toimenpiteitä järjestöjä vastaan.
Hallituskin on valmistellut uuden lain kansalaisjärjestöistä, joka tuntuisi olevan sukua Venäjän vastaavalle laille. Nykyisessä mccarthylaisessa ilmapiirissä ihmisoikeusjärjestöjen on mahdotonta kerätä varoja toimintaansa kotimaassa ja rahojen saaminen ulkomailta pyritään tekemään mahdollisimman vaikeaksi.
Tällaisia tietoja tulee muutenkin Israelista, mutta Pundikin raportti on erikoisen oireellinen. Hän on Tanskan juutalainen, joka jo vuonna 1954 asettui asumaan pääasiassa Israelissa Hän ilmoittautui vuonna 1948 Israelin tulevaan armeijaan vapaaehtoisena ja hänen perheensä on asunut, ja asuu, Israelissa.
Hänen poikansa on erään tunnetun israelilaisen ajatuspajan johtaja. Pundik jopa toimi Politikenin päätoimittajana vuosina 1970–93 Israelista käsin, lentäen viikoittain Kööpenhaminaan. (Niinä aikoinahan etätyö ei vielä ollut helppoa.)
Herbert Pundik puolusti monet vuosikymmenet Israelin toimintaa, mutta hänen kriittisyytensä kasvoi vähitellen, kun kehitys Israelissa lähti hänen mielestään väärään suuntaan ja vanhasta maailman tasa-arvoisimmasta, työväenhenkisestä maasta kasvoi maa jossa köyhien ja rikkaiden välinen ero on maailman toiseksi suurin USA:n jälkeen.
Tämän hän itse totesi äsken haastattelussa Informationissa, toisessa tanskalaislehdessä. Tässä haastattelussa hän myös myöntää olleensa Mossadin agentti vuoteen 1970 asti.
Mutta nyt hän on selvästi huolissaan Israelin henkisestä ilmapiiristä. ”Päivisin israelilaiset vaikuttavat itsevarmoilta, mutta öisin painajaiset piinaavat heitä”, hän toteaa aiemmin mainitussa jutussaan.
lehti 