Suomalaisen työväenliikkeen alkuaikojen naisaktiivit omaksuivat tehtäväkseen työläisnaisten ja -lasten elinolosuhteiden kehittämisen. Muut yhteiskunnalliset kysymykset jäivät miesten vastuulle. Edes vuoden 1918 sisällissota ei muuttanut työväenliikkeen sukupuolisidonnaista toimijuuskulttuuria.
Tämä käy ilmi FM Taina Uusitalon väitöskirjasta Elämä työläisnaisten hyväksi. Fiina Pietikäisen yhteiskunnallinen toimijuus 1900–1930. Tutkimus työväenliikkeen sukupuolisidonnaisista käytännöistä, joka tarkastetaan Turun yliopistossa lauantaina 25. tammikuuta.
Taina Uusitalo perehtyi väitöstutkimuksessaan työväenliikkeessä vaikuttaneen naisaktiivi Fiina Pietikäisen (1870–1956) toimijuuden kautta työväenliikkeen sukupuolisidonnaisiin käytäntöihin. Tutkimus edustaa kollektiivista elämänkertatutkimusta, jossa tavoitteena on yksilön elämään perehtymällä selvittää yhteiskunnallisia ilmiöitä.
Uusitalon tutkimuksen mukaan vuonna 1918 pieni osa punaisten naissotilaista oli nuoria naisia, mutta suuri enemmistö punaisten puolella vaikuttaneista naisista keskittyi ruokahuoltoon ja sosiaalisiin kysymyksiin.
Naiset omissa järjestöissään
Fiina Pietikäinen kannatti monien muiden naisaktiivien tavoin naisten erillistoimijuutta niin poliittisessa kuin ammatillisessa työväenliikkeessä. Hän sitoutui työväenliikkeen arvoihin ja käytäntöihin, muttei kokenut työväenliikettä tasa-arvoiseksi kollektiiviksi. Hän uskoi naisten voineen parhaiten kehittää omaa asemaansa erillistoimijuuden kautta.
Poliittisen työväenliikkeen saralla naiset vaikuttivatkin aina työväenliikkeen hajoamiseen asti pitkälti omissa järjestöissään. Liikkeen hajoamisen jälkeen ainoastaan sosialidemokraattiset naiset jatkoivat erillistoimijuutta.
Ammatilliseen edunvalvontaan naisten erillistoimijuus ei vakiintunut, koska ammattiyhdistysliikkeen miesaktiivit eivät kokeneet naistyöläisten aseman kehittämisen edellyttäneen segregaatiota liikkeen sisällä.
Käytännössä monet ammattiosastot olivat kuitenkin joko mies- tai naisammattiosastoja, koska aikakauden Suomessa sukupuoli määräsi hyvin voimakkaasti sen, mitä ammattia yksilö saattoi harjoittaa
Liike velvoitti yksittäistä toimijaa
Aikakauden työväenliike ei hyväksynyt individualistista toimintaa, vaan edellytti yksittäiseltä aktiivilta kurinalaisuutta ja sitoutuneisuutta yhteisesti sovittuihin pyrintöihin. Yksittäisen aktiivin oletettiin olevan valmis tarvittaessa uhraamaan jopa henkilökohtaisen vapautensa tai henkensä liikkeen hyväksi.
Vapauden ja kuolemantuomion uhka konkretisoitui tuhansien työväenliikkeen aktiivien kohdalla, jotka ryhmäpaineen velvoittamana osallistuivat vuoden 1918 sisällissotaan punaisten puolella.
Toisaalta työväenliike tarjosi niin työläismiehille kuin -naisillekin aivan uudenlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Työläisnaiset saattoivat miesten tavoin vaikuttaa poliittisissa ja ammatillisissa järjestöissä.
Monipuolista kansalaistoimintaa
Fiina Pietikäisen elinaikana työväenliikkeessä vaikuttaneet aktiivit toimivat nykyisistä vaikuttajista poiketen monissa eri tehtävissä. Työväenliikkeen puhujan roolissa Pietikäinen ilmaisi itseään eri tavoin kuin esimerkiksi työväenjärjestöjen kokouksissa. Puhujamatkoiltaan kokouksiin saapunut Pietikäinen muuttui kokoussaliin astuessaan ”kansankiihottajasta” käytännönläheiseksi aktiiviksi, joka huomioi luokkayhteiskunnan kansalaistoiminnalle asettamat realiteetit ja työväenliikkeen joukkovoiman mahdollisuudet.
Pietikäinen saattoi varsinkin sisällissodan jälkeen unelmoida sosialistisesta yhteiskunnasta, mutta järjestöaktiivina hän uurasti nykypäivän suomalaisen näkökulmasta melko pientenkin uudistusten toteutumiseksi. Työväenliikkeen kollektiivisuus ja korkealentoiset ihanteet antoivat uskoa tulevaan.
lehti 