Pintaa syvemmältä
Ruotsin oikeistorintama hävisi syyskuun vaaleissa taistelunsa pohjoismaista hyvinvointivaltiota vastaan. Nyt Alexander Stubb on värvännyt tämän taistelun johtajan, Ruotsin entisen valtiovarainministerin Anders Borgin, hallituksensa neuvonantajaksi. Stubb haluaa niin vahvasti tällaista inspiraatiota omalle oikeistopolitiikalleen, että hän ohittaa Suomen valtiovarainministeri Antti Rinteen, joka on päävastuussa talouspoliittisten linjausten valmistelusta.
Anders Borgia ovat jo aikaisemmin huutaneet apuun esimerkiksi Kimmo Sasi ja SDP:n entinen puoluesihteeri Mikael Jungner. Ruotsin linjaa haluaisi soveltaa Suomeen myös Helsingin Sanomat: ”Ruotsi näyttää Suomelle talousmallia” (otsikko 14.10.).
Perusteluna tälle on yleensä Ruotsin tasaisempi talouskehitys ja alhaisempi työttömyys. Vähemmän huomiota kiinnitetään sen sijaan julkisuudessa tämän politiikan aiheuttamiin sosiaalisiin seurauksiin, kuten lisääntyvään eriarvoisuuteen. Tämäntapaiset seuraukset eivät ole sattumanvaraisia, vaan niihinkin pyritään, mutta ei julkisesti.
Anders Borgin mukaan hyvinvointipolitiikan purkaminen on tärkein tehtävä.
”Uusi työväenpuolue”
Tässä yhteydessä keksittiin ryhtyä nimittämään Maltillista kokoomuspuoluetta uudeksi työväenpuolueeksi, temppu joka järkytti monta puolueen yläluokkaista jäsentä. Ideana oli antaa työväenluokalle uusi sisältö: siihen sisällytettiin nyt kaikki työelämässä olevat, joilla oli voimassa oleva työsuhde, pääjohtajista apumieheen, eivät sen sijaan työttömät tai sairauslomalla olevat.
Heistä merkittävän osan epäiltiin olevan työtä vieroksuvia, ja sen vuoksi heiltä vähennettiin melko tuntuvasti työttömyys- ja sairausajan korvauksia. Haluttiin patistaa nämä ihmiset töihin vaikka pienelläkin palkalla, muun muassa verovähennyksiä käyttäen. Valtio osallistui täten matalapalkkatyöpaikkojen luomiseen.
Tämä oli itse asiassa Fredrik Reinfeldtin ja Anders Borgin politiikan perustava ajatus. Heille oli myös tärkeätä siirtää opetus-, sairaanhoito- ja hoivatoimintaa mahdollisimman paljon yksityisyritysten hoidettavaksi. Tämän tuloksena kouluopetuksen taso laski huolestuttavasti ja tämä olikin syyskuun vaalien tärkein teema. Hoiva-alalla paljastuneet väärinkäytökset taas käänsivät mielipiteet yksityistämistä vastaan.
Kokoomuksen innoittaja
Reinfeldtin ja Borgin ideat innostivat myös kokoomuspuoluetta ja sen puheenjohtajaa Jyrki Kataista. Tämän avustaja Juho Romakkaniemi, joka äsken valittiin Kataisen kabinettipäälliköksi Brysseliin, oli HS:n mukaan ehkä ”keskeisin ideologi hankkeessa, jossa kokoomus pyrki profiloitumaan koko kansan työväenpuolueeksi ja häivyttämään mielikuvia siitä, että se on rikkaiden edunvalvontapuolue”.
Kummassakaan maassa tämä ei onnistunut erikoisen hyvin. Katainen joutui vetämään maltillisempaa linjaa, koska hänen hallituksensa pohja varsinkin aluksi oli laajempi, kun taas Reinfeldtin hallitus on ollut puhtaasti porvarillinen.
Mutta heijastaako Ruotsin hallituksen politiikan oikeistolaistuminen samanlaista siirtymää äänestäjien mielipiteissä? Sitä on entinen Flamman-lehden päätoimittaja, nykyinen Ruotsin Vasemmistopuolueen puoluesihteeri Aron Etzler miettinyt. Hänen mielestä ei heijasta. Solidaarisuus ja oikeudenmukaisuus ovat edelleenkin ruotsalaisille tärkeitä arvoja. Kasvavia tuloeroja ei hyväksytä, suuryhtiöiden valtaa arvostellaan.
Etzlerin mukaan maltillinen kokoomus ei myöskään ole siirtynyt kohti poliittista keskustaa. Reinfeldtin ja Borgin hallituksen toiminnan tuloksiin kuuluu yhteiskunnan säännöstön laajamittainen lakkauttaminen, varsinkin työmarkkinoiden sääntöjen toistaiseksi laajin romuttaminen, sekä nykyajan suurimmat veronalennukset. On ollut laajat hyvinvointipalvelujen yksityistämiset ja kasvavat tuloerot. Hallitus onkin ollut liitossa lähinnä työnantajien, ei niinkään työväenliikkeen kanssa.
Reinfeldtin johtoporukka
Miksi niin monet yhä mieleltään solidaariset äänestäjät ovat valinneet oikeiston? Etzlerin selitys on selkeä: poliittisen linjan ohella painottuvat Ruotsin henkilökeskeisessä järjestelmässä myös pääministeriehdokkaiden johtajaominaisuudet. Tässä suhteessa Reinfeldt on esiintynyt edukseen.
Reinfeldt aloitti kokoamalla ympärilleen omaan puolueensa samanhenkisen johtoporukan, joka muotoili ohjelmalliset tavoitteet. Hän oli alkuun itse hahmottanut jonkinlaisen talouspoliittisen linjan, mutta löysi sitten Borgin, joka määritteli sen paljon tarkemmin. Tämän jälkeen Reinfeldt ryhtyi kokoamaan porvarillista rintamaa, päätyen sen kiistattomaksi johtajaksi ja pääministeriksi.
Tämän vakaan johtajahahmon vastapainoksi oikeisto onnistui luomaan kuvan vastapuolen johtajista joko liian vahvoina vallanpitäjinä (Göran Persson) tai liian heikkoina poliitikkoina (Mona Sahlin).
Syyskuun vaaleissa Reinfeldt lopulta menetti pelin, mutta lähinnä sen vuoksi, että liian monet maahanmuuttokriittiset oikeistolaiset jättivät hänet ja siirtyivät äänestämään paikallisia persuja. Tähän vaikutti Reinfeldtin tunneperäinen vetoomus ruotsalaisille vähän ennen vaaleja, jossa hän kehotti heitä pitämään sydämensä avoinna turvaa tarvitseville pakolaisille.
Veropolitiikkaa hyväosaisille
Porvarihallituksen kahdeksan vuotta kestäneen hallinnon aikana veroja laskettiin niin paljon, ettei tämän vuoden vaaleissa enää voitu luvata lisää alennuksia. Ainakin alussa oikeiston veropolitiikka tuki erityisesti hyväosaisia. Laskelman mukaan puolet vaaditusta verojen pienentämisestä olisi koitunut hyvätuloisimman kymmenesosan hyväksi, mutta Borgin mukaan linjaa tarkistettiin myöhemmin.
Sen sijaan Borg on pitänyt kiinni yleisestä linjastaan, jonka mukaan yleistä hyvinvointipolitiikkaa pitää purkaa. Hän kirjoitti jo vuonna 1992 kirjan, jonka mukaan tämän pitäisi olla ”politiikan ja poliittisen insinööritaidon tärkein tehtävä lähimmän 30-40 vuoden aikana. Tästä työstä tulee koitumaan erehdyksiä, takaiskuja ja pettymyksiä, ihan samalla tavoin kuin liittyi myös mallin rakentamisen vaatimaan vaivalloiseen työhön, mutta työ on välttämätön.”
Ehkä tämä työ hyvinvointipolitiikan purkamiseksi nyt on siirtymässä Suomen puolelle.
uutiskirje 
