KU:n arkistosta: Länsi-Saksan tiedustelu oli pihalla muurin murtuessa

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Länsi-Saksan ulkomaantiedustelupalvelu BND (Bundesnachrichtendienst) poisti äskettäin salainen-leiman joukolta asiakirjoja, jotka liittyvät Berliinin muurin murtumiseen ja Itä-Saksan viimeisiin aikoihin. Asiakirjoja oli pyytänyt Der Spiegel -lehti, joka julkaisi niistä laajan artikkelin lokakuussa.

Lehden mukaan BND:llä oli toisaalta paljon tietoa, mutta monissa tärkeissäkin asioissa se oli tyystin virheellistä. Der Spiegelin mukaan BND tiesi Itä-Saksan armeijasta lähes kaiken, johtavan SED-puolueen päämajan mielialoista melko paljon, mutta puoluetta johtavan politbyroon tapahtumista se ei tiennyt juuri mitään.

Tietämättömyys johti siihen, että kaikenlaisia huhupuheita toimitettiin eteenpäin tiedustelutietona. Esimerkiksi syyskuussa 1989 BND:n agentit lähettivät Länsi-Saksan liittokanslerivirastoon kiireisen viestin, jonka mukaan DDR:n johtaja Erich Honecker oli kuollut 13.9. ja hautajaiset pidettäisiin 24.9. Todellisuudessa Honecker eli vielä lähes viisi vuotta.

Lokakuun alussa BND raportoi ”luotettavasta lähteestä”, että neuvostojohtaja Mihail Gorbatšovin painostuksesta Honecker valmistelee uudistuksia. Todellisuudessa Itä-Saksan politbyroossa valmisteltiin Honeckerin syrjäyttämistä, mikä sitten tapahtuikin 17.10.

Heinäkuussa 1989 BND oli raportoinut, että Honecker oli lähtenyt erimielisyyksien takia kesken pois Varsovan liiton huippukokouksesta Bukarestista. Todellisuudessa hän oli sairastunut vakavasti ja joutui sappirakon leikkaukseen.

Kirjeet avattiin, puhelimia kuunneltiin

Marraskuun 7. päivänä, kaksi päivää ennen muurin murtumista, BND ilmoitti liittokanslerinvirastoon, että ex-johtajaksi muuttunut Honecker oli loikannut Itä-Saksasta länteen. Tälläkään uutisella ei ollut mitään pohjaa.

Väkisin tulee ajatelleeksi, miten paljon rahaa ja inhimillisiä voimavaroja molemmin puolin kylmän sodan rajalinjaa käytettiin vakoiluun, ja paljonko siitä saatiin luotettavaa tietoa vastineeksi.

Esimerkiksi BND:llä oli varsinaisten vakoilijoiden lisäksi erilaisia tiedonantajia DDR:ssä. Yksi ryhmä oli ”junaurkkijat”. He olivat yleensä keski-ikäisiä rouvashenkilöitä, joiden tehtävä oli lyöttäytyä puheisiin kanssamatkustajien kanssa. Näin pyrittiin saamaan tietoa väestön mielialoista.

Samaa tietoa haettiin tietoa myös hotellien baareista. Liikemiehinä tai toimittajina esiintyneet agentit keskustelivat ensin muutaman paukun ajan jalkapallosta, kunnes saattoivat kysäistä vaikkapa mielipidettä Saksojen yhdistämisestä.

Tietoa hankittiin avaamalla säännönmukaisesti Itä-Saksasta Länsi-Saksaan lähetetyt kirjeet. Myös Itä-Saksan puhelinliikennettä salakuunneltiin. BND:llä oli tiuha radiotiedusteluasemien ketju Saksojen rajalla.

Puhelinkuuntelulla saatiin ilmeisen arvokasta tietoa, kuten Honeckerin syrjäyttämisen yhteydessä. BND pääsi asiasta jyvälle kuullessaan merkittävissä SED:n puolueviroissa toimineen pariskunnan keskustelun 17.10., jolloin syrjäyttäminen tosiasiassa tapahtui, vaikka se tuli viralliseksi vasta seuraavana päivänä.

Rostockissa virkamatkalla ollut mies kuuli vaimoltaan Berliinistä, että illaksi laitetaan kuohuviinipullo jäihin. Vaimo asetteli sanansa varovaisesti, mutta erilaisten kiertoilmaisujen jälkeen kertoi kirjaimittain luettelemalla, että kyse oli p-u-o-l-u-e-j-o-h-t-a-j-a-s-t-a.

Pullachin harmaat analyytikot

Kaikkea tätä eri tavoin hankittua aineistoa istui käsittelemässä kolmisenkymmentä analyytikkoa BND:n päämajassa Pullachissa, lähellä Münchenia.

Der Spiegelin mukaan hommasta oli agenttihohto kaukana. Analyytikot eivät koskaan tavanneet kenttäagentteja; sitä varten oli omat välimiehensä. Analyytikot eivät myöskään milloinkaan käyneet itäpuolella, koska se olisi ollut liian vaarallista. Analyytikkojen harmaan työn kohokohtia oli se, että he silloin tällöin pääsivät virkamatkalle Washingtoniin.

BND:n johtoon tuli 1985 kristillisdemokraatteihin kuuluva Hans-Georg Wieck, joka oli aikaisemmin ollut mm. Länsi-Saksan suurlähettiläänä Moskovassa. Wieck sanoo Der Spiegelissä, että tuolloin BND:ssä kuten kaikissa Länsi-Saksan puolueissakin uskottiin vakaasti, että SED on tiukasti vallassa Itä-Saksassa.

Wieck sanoo olleensa toista mieltä ja tehostaneensa mielialojen luotaamista itänaapurissa.

Gorbatšovin irtiotto Brežnevin opista

Koblenzissa sijaitsevaan Saksan kansallisarkistoon vapautetut BND:n asiakirjat eivät tarjoa suuria sensaatioita. Mielenkiintoinen on raportti Honeckerin ja Gorbatšovin keskustelusta kesäkuussa 1989. Siinä viitataan samojen miesten edellisenä vuonna käymään keskusteluun, jossa Gorbatšov oli kertonut haluavansa vetää neuvostojoukot Itä-Saksasta.

Honecker pani vastaan, mutta Gorbatšov sanoi jokaisen maan vastaavan itse sisäisestä turvallisuudestaan: ”Minun johtaessani Neuvostoliitto ei tee interventioita suojellakseen puoluetta tai hallitusta tyytymättömältä kansalta”.

BND:n aineistossa kerrotaan myös Itä-Saksan välikauden pääministerin Hans Modrowin vierailusta Moskovaan tammikuun lopulla 1990. Modrow kuului SED:n uudistusmielisten ryhmään.

Tuohon aikaan DDR:n pilarit olivat jo romahtamassa. Asiakirjan mukaan Modrow halusi testamentata turvallisuuspalvelu Stasin 260 000 virallista ja epävirallista työntekijää Gorbatšoville. Modrow ehdotti, että Neuvostoliitto ottaisi heidät palkkalistoilleen ja saisi vastineeksi tiedustelutietoa lännestä ja erityisesti Länsi-Saksasta.

Modrow, joka nykyään on vasemmistopuolue Die Linken kunniapuheenjohtaja, on jyrkästi kiistänyt näiden väitteiden aitouden.

BND luuli Krenzin avanneen muurin

BND oli varsin huonosti perillä Itä-Saksan tilanteen kehityksestä kesällä ja syksyllä 1989, mistä kertovat alussa mainitut ristiriitaiset raportit Honeckerista.

BND ei ole julkistanut kansiotaan DDR:n viimeisestä puoluejohtajasta Egon Krenzistä. Joka tapauksessa BND laski vielä pitkään muurin murtumisen jälkeenkin Krenzin ansioksi sen, etteivät Itä-Saksan armeija tai poliisi ampuneet tuolloin laukaustakaan. Samoin se uskoi Krenzin määränneen muurin avaamisen.

Todellisuudessa SED:n johto oli suunnitellut järjestelyä, jossa itäsaksalaisille alettaisiin myöntää matkustuslupia länteen. Mutta SED:n politbyroon jäsen Günter Schabowski käytti lehdistötilaisuudessa 9. marraskuuta epäselvää ilmaisua, joka tulkittiin niin, että itäsaksalaiset voivat saman tien ylittää rajan.

Näin muuri aukeni tavallaan vahingossa, kun tuhannet itäberliiniläiset Schabowskin puheen jälkeen tungeksivat sille. Itä-Saksan rajavartijat, jotka eivät olleet saaneet määräystä vaelluksen pysäyttämisestä, antoivat lopulta periksi.

Länsi-Saksan liittokansleri Helmut Kohl ja ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher olivat tuona historiallisena hetkenä syrjässä, vierailulla Varsovassa. BND:n päällikkö Wieck oli virkamatkalla Washingtonissa ja näki tapahtumat hotellihuoneensa televisiosta.

Wieck soitti välittömästi Pullachiin. ”Se löi meidätkin ällikällä,” vastasivat hänen Itä-Saksaan erikoistuneet analyytikkonsa.