Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 7.5.
Miksi Kreikka on koko euroaluetta ravisuttavassa kriisissä? Kenen avulla Kreikka onnistui huijaamaan taloutensa tosiasioita vuosikaupalla? Kuka voittaa nyt sovituissa järjestelyissä? Mikä on totuus kreikkalaisten hulppeista eduista? Miten käy euron?
Paljon kysymyksiä viikon aiheesta. Vastaukset antaa perjantaina Viikkolehti.
Oaxaca-niminen Meksikon osavaltio tuli suomalaisillekin tutuksi viimeistään viikko sitten, kun asejoukkio murhasi alueella suomalaisen aktivistin. Tavallisten ihmisten rauhanomainen kapina Oaxacassa on jatkunut pitkään. Miksi, siitä kertoo parhaillaan Suomessa vieraileva misteekki-intiaani Veronica Morales.
Ulkomaihin tavallista enemmän painottuva Viikkolehti kertoo myös venezuelalaisen ammattinyrkkeilijä Edwin ”Inca” Valeron traagisen tarinan, musliminaisten huntuja koskevasta kiistasta Ranskassa ja Saksan ensi sunnuntain osavaltiovaalien merkityksestä liittokansleri Angela Merkelin hallitukselle.
Suomessa tehdään todella pitkän tähtäimen päätöksiä, sillä ydinjätteen loppusijoitus on 100 000 vuoden projekti. Tätä kummastelee tanskalainen dokumenttiohjaaja Michael Madsen Suomea kiertämään lähtevässä elokuvassaan Into Eternity.
Kansan Uutisten lukijoille tämä ei ole uutinen, mutta Suomi on luokkayhteiskunta. Kaksi tuoretta tietoteosta kertoo, miten maa makaa. Kelan tutkimusjohtaja Olli Kangas puolestaan uskoo, ettei edessä ole ainakaan valoisampi tulevaisuus. Niin vahva on EK:n ote sosiaalipolitiikasta.
Entä millaista työvoimapolitiikkaa harjoitetaan naapurimaassa Ruotsissa? Sekin selviää perjantaina.
Runoilija Timo Harju pokkasi äsken Suomen arvostelijain liiton palkinnon Kritiikin kannukset. Kolmikymppinen runoilija kertoo, miksi kirjoittaa laitosvanhuksista.
Lisäksi tarjoamme maahanmuuttajia, mainioita kolumnisteja ja kymmenen kysymystä muun muassa jääkiekosta, sillä MM-kisathan alkavat perjantaina.
Kansan Uutisten Verkkolehdessä tapahtuu koko ajan. Tällä viikolla avattiin taas uusi blogi Verkaa, sarkaa ja nauloja, jossa tehdään käsitöitä.
Mirka Muukkosen Punapellavassaikkunalaudalla on tungosta taimipurkeista.
Jami Järvisen Kaasuputki ja Pentti Straniuksen blogi ovat myös ajan hermolla.
Parhaiten Kansan Uutisten verkkolehden menossa pysyy mukana ryhtymällä sen faniksi Facebookissa. Melkein 700 on jo ryhtynyt.
Verkkokeskustelussa juuri nyt suosituin aihe on luonnollisesti Kreikan tukipaketti.