Maanosamme tulevaisuus huolestuttaa nyt monia: Suomessa keskustelua viritti syksyllä Timo Vihavainen kirjallaan Länsimaiden tuho. Samoja säveliä soittaa saksalaissyntyinen, Yhdysvalloissa asuva historiantutkija Walter Laqueur (s. 1921) teoksessaan Euroopan viimeiset päivät. Laqueur on kirjoittanut uuden esipuheen ja jälkisanat alun perin kaksi vuotta sitten julkaistun teoksensa suomennokseen.
Euroopan keskeisimpinä ongelmina Laqueur esittelee väestön vähenemisen ja vanhenemisen, epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan sekä poliittisen integraation takkuisen etenemisen. Näistä syistä tästä vuosisadasta ei ole tulossa Euroopan vuosisataa, kuten varsinkin vuosituhannen vaihteessa monet kommentaattorit ennustivat.
Edelleen ajankohtaisena Laqueur pitää Oswald Spenglerin ennustusta, että tulevaisuudessa Euroopan täytyy pyytää ja anella, kun se siirtomaa-aikana oli käskyjen jakaja. Tämä on Laqueurin mukaan jo pitkälti toteutunut, kun eurooppalaiset joutuvat varomaan suututtamasta Kiinaa tai muslimimaailmaa.
Verinen siirtomaahistoria ei tue oletusta, että eurooppalaiset käyttäisivät valta-asemaansa sivistyneemmin ja inhimillisemmin kuin maailmanpolitiikassa yleensä on tapana.
Musliminuoret
syrjäytyvät
Vaikka Eurooppaa uhkaavat Laqueurin mukaan useat kriisit, kirja keskittyy suureksi osaksi maahanmuuttoon, erityisesti muslimien kasvavaan osuuteen Euroopan väestöstä. Laqueur osoittaa, että heidän integroitumisensa ei ole onnistunut.
Työttömyysaste on hyvin korkea ja koulutustaso alhainen. He elävät usein omissa yhteisöissään olematta kovinkaan paljon tekemisissä valtaväestön kanssa. Erityisesti nuoret miehet ovat syrjäytyneitä ja haluttomia kohentamaan koulutustaan silloinkin, kun siihen olisi mahdollisuus. Rikollisuusluvut ovat korkeita.
Nämä ongelmat korostuvat, koska maahanmuuttajia tulee lisää ja heidän syntyvyytensä on valtaväestöä isompaa. Muslimienemmistöön tai sharia-lain käyttöönottoon tulevaisuuden Euroopassa Laqueur ei sentään usko.
Laqueurin mukaan eurooppalaiset ovat olleet naiiveja ottaessaan siirtolaisia avosylin vastaan ja jakaessaan näille sosiaalitukia. Hänen tilanneanalyysinsä tuo ajoittain mieleen maahanmuuttajavihamieliset oikeistopoliitikot. Toimintaehdotukset ovat kuitenkin maltillisempia.
Koulu- ja muun kurin ohella Laqueur kannattaa muslimiyhteisöjen rauhallisen kehityksen tukemista ja neuvotteluja erilaisten muslimiryhmien kanssa. Hän muistuttaa, että Euroopan muslimit ovat kaikkea muuta kuin yhtenäinen joukko.
Maahanmuuttoa
työmarkkinoiden vuoksi
Laqueurin kuvailemat maahanmuuttajayhteisöjen ongelmat ovat todellisuutta, eikä niistä pidä vaieta. Laqueur ei kuitenkaan täysin onnistu välttämään tarpeetonta vastakkainasettelua eikä liioin kovin vakuuttavasti pysty osoittamaan, että siirtolaisuus olisi keskeisiä syitä Euroopan poliittiseen, taloudelliseen ja kulttuuriseen heikentymiseen.
Laqueurinkin mielestä Euroopassa tarvitaan maahanmuuttajia paikkaamaan työvoimapulaa. Etelä- ja Kaakkois-Aasia sekä entiset neuvostotasavallat olisivat hänestä kuitenkin Pohjois-Afrikkaa ja arabimaita lupaavampia työvoiman lähteitä. Sieltä tulleet ovat työllistyneet paremmin. Muslimien sulautumisen eurooppalaisiin yhteiskuntiin Laqueur arvioi kestävän useita sukupolvia.
Sitä hän ei pohdi, millainen merkitys maahanmuuttajilla jo nyt on eurooppalaisilla työmarkkinoilla. Heillä teetetään raskaimmat työt, usein luvattoman pienillä palkoilla.
Eurooppa
yli kaiken
Laqueurin maailmankuva on vahvasti euronationalistinen. Maahanmuuttopolitiikan lähtökohtana on hänestä oltava Euroopan omat tarpeet, ei esimerkiksi ihmisten oikeus liikkua vapaasti ja tavoitella parempaa elintasoa.
Laqueur toivoo Euroopasta, mikä tarkoittanee käytännössä Euroopan unionia, vahvempaa ja yhtenäisempää, sotilaallista integraatiota myöten. Syitä sille, miksi vahva EU olisi kansainvälisesti myönteinen voima, ”ei tarvitse yksityiskohtaisesti esittää”. Itse olisin kyllä perusteluja kaivannut.
Eurooppalaiset arvot ja ihanteet ovat kauniita, mutta käytännön toimet esimerkiksi kauppapolitiikassa köyhiä maita kohtaan ovat usein kaukana ihanteista. Myöskään verinen siirtomaahistoria ei tue oletusta, että eurooppalaiset käyttäisivät valta-asemaansa sivistyneemmin ja inhimillisemmin kuin maailmanpolitiikassa yleensä on tapana.
Yhtenäistä Eurooppaa rakennettaessa saavat myös eurooppalaiset kansanvallan ihanteet väistyä: Laqueur suhtautuu kielteisesti kansanäänestyksiin valtaa keskittävistä EU:n perussopimuksista ja perustuslaista.
Walter Laqueur: Euroopan viimeiset päivät. Suomentanut Leif Sundström. Art House 2009, 280 sivua.
uutiskirje 