Tiraspolin keskustan sivukadulta löytyy mukava pikku ravintola, jonka eteen on parkkeerattu vanha Lada ja 1950-luvulta peräisin oleva Volga. Kaiuttimista raikuvat neuvostoiskelmät, ja borssikeiton kanssa tarjotaan smetanaa, ruisleipää, sipulinvarsi ja ryyppy votkaa kyytipojaksi. A vot!
Kun paikan omistaja kuulee, että olen Suomesta, hän tulee kättelemään ja kysyy, olenko sattumoisin kotoisin Imatralta.
Venäjän laivastossa ja myöhemmin autokauppiaana työskennellyt Igor Martiniuc asettui vuosia sitten Transnistriaan ja avasi retroravintolan satunnaisille matkailijoille, jotka ovat tulleet tänne ihmettelemään ja ihastelemaan katukuvassa yhä jäljellä olevaa neuvostoaikaista symboliikkaa.
Venäjä on auttanut Transnistriaa monella tavalla, mutta aluetta ei johdeta Moskovasta käsin.
Moldovan itäosassa Ukrainan vastaisella rajalla sijaitseva Transnistria tunnetaan viimeisenä maailmankolkkana, jonka lipussa on sirppi ja vasara ja hallintorakennusten edustoja komistavat valtavat Leninin patsaat. Pääkaupungissa Tiraspolissa keskustan kadut on nimetty Leninin, Marxin, Rosa Luxemburgin ja Karl Liebknechtin mukaan.
Tänä vuonna Igorin ravintolassa on käynyt vähemmän turisteja. Sen jälkeen kun Venäjän joukot hyökkäsivät Ukrainaan, useimmat länsimaat ovat kehottaneet välttämään matkustamista Transnistriaan alueen vaikeasti ennustettavissa olevan turvallisuustilanteen vuoksi.
Huhtikuussa asemiehet tekivät kranaatti-iskun Transnistrian turvallisuuspoliisin rakennukseen Tiraspolissa. Samoihin aikoihin maaseudulla räjäytettiin kaksi radiomastoa, jotka välittivät venäläisten radiokanavien ohjelmaa.
Paikalliset viranomaiset syyttivät iskuista Ukrainaa. Ukraina puolestaan epäili, että iskujen takana olivat venäläiset erikoisjoukot.
Vain muutamaa päivää aiemmin Venäjän keskisen sotilasalueen varakomentaja oli todennut uutistoimisto Tassin mukaan, että Venäjän tavoitteena oli vallata koko Etelä-Ukraina, jotta venäläisjoukot saisivat maayhteyden Krimin niemimaalta Transnistriaan. Tarkoituksena olisi suojella alueen venäjänkielistä väestöä.
Transnistria julistautui itsenäiseksi Moldovasta vuonna 1990. Moldova kuului tuolloin vielä Neuvostoliittoon mutta havitteli itsenäisyyttä ja mahdollista yhdistymistä Romaniaan. Moldovalaiset nationalistit halusivat, että romaniasta tulisi maan ainoa virallinen kieli.
Moldovan joukkojen ja venäjänkielisistä tehdastyöläisistä koostuvien separatistien välillä käytiin vuonna 1992 lyhyt aseellinen konflikti, joka päättyi, kun alueella olleet entiset puna-armeijan joukot liittyivät taisteluihin Transnistrian joukkojen rinnalla.
Transnistria on siitä lähtien toiminut ikään kuin itsenäinen valtio, vaikka muualla maailmassa sitä pidetään yhä osana Moldovaa. Alueella on oma valuutta, parlamentti, armeija ja rajavalvonta, omat ministeriöt, tuomioistuimet ja autojen rekisterikilvet.
Transnistriassa on vajaa 500 000 asukasta, joista useimmilla on myös Moldovan, Venäjän tai Ukrainan passit. Monet matkustavat päivittäin rajan ylitse töihin tai opiskelemaan – tai lähtevät Moldovan kautta ulkomaille.
Alueella on myös toistatuhatta Venäjän armeijan sotilasta turvaamassa Dnestr-joen molemmin puolin kulkevaa rajaa sekä Neuvostoliiton ajoilta jäänyttä suurta ammusvarastoa. Sotilaista suurin osa on Venäjän kansalaisuuden saaneita paikallisia. Venäjältä tulleita on alle sata.
Venäjän kaasuyhtiö Gazprom on vuosikymmenten ajan toimittanut alueelle ilmaiseksi maakaasua. Moldova on toistaiseksi täysin riippuvainen Venäjältä tulevasta kaasusta ja Transnistrian puolella tuotetusta sähköstä. Venäjän hallitus maksaa myös eläkettä Transnistrian alueen vanhuksille.
Moldovan oikeistohallitus on tänä vuonna hakenut EU-jäsenyyttä. Transnistrian johtajat vastustavat EU-jäsenyysprosessia ja sanovat haluavansa liittyä pikemminkin Venäjään. Transnistria on kuitenkin hyötynyt valtavasti Moldovan ja EU:n välillä jo vuonna 2014 solmitusta vapaakauppasopimuksesta.
Tullivapaan kaupan ansiosta yli 70 prosenttia Transnistrian viennistä menee tällä hetkellä EU-maihin Romaniaan, Italiaan, Puolaan ja Saksaan. Ulkomaille viedään ennen muuta tekstiilejä ja terästuotteita.
Helteisenä kesäpäivänä Tiraspolin keskustassa kukkakauppiaat ovat nostaneet ruusukimppunsa ulos kadulle kojujensa eteen. Nuoret istuvat trendikkäissä kahviloissa tai sushiravintoloissa, ja lastenrattaita työntävät äidit käyvät ostoksilla Sheriff-ketjun supermarketissa.
Ihmiset ovat ystävällisiä ja kiinnostuneita ulkomaalaisesta, mutta monikaan ei halua puhua Ukrainan kriisistä tai muutenkaan politiikasta. Yleisin kommentti on, että Transnistria haluaa olla puolueeton eikä kukaan halua tänne sotaa.
Venäjä on auttanut Transnistriaa monella tavalla, mutta aluetta ei johdeta Moskovasta käsin. Paikallinen voimahahmo on oligarkki Viktor Gušan, entinen KGB:n upseeri ja Sheriff-yhtiön omistaja. Gušan aloitti liiketoimintansa salakuljettamalla tupakkaa ja viinaa Ukrainasta yhteistyössä Odessan mafian kanssa.
Tänä päivänä Sheriff omistaa Transnistrian supermarketit, huoltoasemat, suurimman tv-kanavan, puhelinoperaattorin, tekstiilitehtaan ja jalkapallojoukkue Sheriff Tiraspolin, joka viime vuonna voitti Real Madridin Mestarien liigan lohkovaiheessa. Sheriff myy myös Mersuja ja vie ulkomaille brandya ja kaviaaria. Kutakuinkin kaikki paikalliset poliitikot ovat tavalla tai toisella kytköksissä yhtiöön – alueen presidenttiä myöten.
Myös Sheriff-yhtiö vastustaa sotaa, koska se tuhoaisi menestyksekkään liiketoiminnan.
uutiskirje 