Britannian lakoista kasvoi poliittisesti tulenarka kysymys
Britanniaan on levinnyt toistaiseksi pientä työntekijäjoukkoa, mutta suuria asioita koskeva lakkoliike.
Liikehdintä alkoi viime viikolla Lincolnshiressä sijaitsevan Lindseyn öljynjalostamon laajennustyömaalla. Maanantaihin mennessä laittomia tukilakkoja oli useilla vastaavilla työmailla, mm. Sellafieldin ydinlaitoksessa, ja mukana oli 3 000 työntekijää.
Lindseyn jalostamon omistaa ranskalainen öljyjätti Total. Total otti jalostamon laajennuksen urakoitsijaksi kalifornialaisen Jacobsin, joka siirsi työn aliurakkana italialaiselle IREM-yhtiölle.
IREM on tuonut rakennustöihin tiettävästi 80 italialaista ja 20 portugalilaista työntekijää, jotka asuvat asuntolaivoissa läheisen Grimsbyn kaupungin satama-alueella.
Lakossa olevien työntekijöiden mukaan ulkomaalaisten tekemiä töitä ei ole edes tarjottu briteille. Lakkolaisten mukaan ulkomaalaisia käytetään sosiaaliseen dumppaukseen eli heille ei makseta Britannian sopimusten mukaisia palkkoja eikä muitakaan brittiläisiä työehtoja noudateta. Ulkomaalaisia esimerkiksi pakotetaan tekemään jatkuvasti viikonlopputöitä.
Total-yhtiön mukaan palkat ja työehdot vastaavat brittiläisiä. Yhtiö sanoo, että ulkomaalaiset tekevät vain sellaisia töitä, joihin ei ole löydetty ammattitaitoisia brittityöläisiä. Yhtiö ilmoittaa lisäksi työllistäneensä puolentoista vuoden aikana Lindseyn laajennuksella jo tuhat paikallista ihmistä.
Työvoiman
vapaa liikkuvuus
Kummankaan osapuolen väitteitä on vaikea vahvistaa, koska urakkasopimukset kuuluvat yrityssalaisuuden piiriin. Tilannetta selvittää nyt riippumaton välityselin Acas, ja osapuolet ovat neuvotelleet maanantaista lähtien.
Neuvotteluissa on mukana myös alan ammattiliitto Unite. Unite on tarjonnut ymmärrystä lakkolaisten kannalle, mutta sen asema on arkaluontoinen, koska lakon laillisuus on kyseenalainen. Ammattiliitto korostaa, ettei se vastusta ulkomaista työvoimaa, mikäli sitä ei käytetä Britannian työehtojen polkemiseen.
Kiistassa ovat vastakkain työvoiman vapaa liikkuvuus sekä työtaisteluoikeuden rajat.
Työvoiman vapaa liikkuvuus kuuluu keskeisiin EU-sopimuksen periaatteisiin. Lisäksi vuonna 1996 annettu direktiivi täsmentää, että yrityksellä on oikeus palkata omasta maastaan työntekijät toisessa EU-maassa suoritettavaan työhön.
Ammattiliitot katsovat, että kolme EY-tuomioistuimen 2007–2008 antamaa päätöstä ovat vyöryttäneet näiden periaatteiden tulkintaa vahvasti työnantajien eduksi. Ne tunnetaan Viking Line -tapauksena, Ruotsin Laval- tai Vaxholm -tapauksena sekä Ala-Saksin osavaltion Rüffert-tapauksena.
EY-tuomioistuimen päätökset ovat mutkikkaita ja monitulkintaisia. Niiden ydin on kuitenkin siinä, että ne antavat työnantajalle oikeuden maksaa ulkomaalaiselle työntekijälle paikallista työehtosopimusta pienempää palkkaa. Maksettava palkka ei saa alittaa työntekomaan minimipalkkaa ja sen on oltava lähettäjämaan sopimusten mukainen.
Käytännössä siis vauraammissa EU-maissa on mahdollista teettää ulkomaalaisilla töitä alhaisemman palkkatason jäsenmaiden mukaisilla ehdoilla.
Syytöksiä jopa
ksenofobiasta
Britanniassa on pari erityispiirrettä, jotka tekevät kiistasta erityisen tulenaran. Britannian ay-liike lyötiin maanrakoon Margaret Thatcherin kaudella ja Tony Blairin sekä Gordon Brownin ”uusi Labour” on jatkanut lähes samoilla linjoilla. Nyt Britannian työvoimasta kolmasosa on järjestäytynyt. Yksityisellä sektorilla järjestäytymisaste on vain 16 prosenttia.
Toiseksi Britannia lähes kaikista muista EU-maista poiketen ei asettanut mitään siirtymäkauden rajoituksia EU:n uusien jäsenmaiden työvoiman tulolle. Sadattuhannet tulokkaat Itä-Euroopasta eivät olleet ongelma silloin, kun Britannian talous oli nousukiidossa ja tulokkaat tekivät töitä, jotka eivät briteille kelvanneet.
Nyt tilanne on talouskriisin myötä muuttunut. Työpaikat ovat jälleen kilpailtu luonnonvara. Osa esim. puolalaisista ehti jo lähteä takaisin kotimaahansa, mutta nyt taantuma ei tarjoa työpaikkoja sielläkään.
Lindseyn työkiista on äkkiä myrkyllisesti politisoitunut. Työnantajien mukaan lakkolaiset ajavat protektionismia ja työvoiman vapaan liikkuvuuden estämistä, mikä heikentää työllisyyttä ja tekee kaikki köyhemmiksi.
Kaikkein tulenarin on syytös siitä, että lakkolaiset edustavat ksenofobiaa eli vierasmaalaisten kammoa, toisin sanoen rasismia.
Työntekijöiden mukaan tästä ei ole kysymys, vaikka nationalistista oikeistoa edustava itsenäisyyspuolue UKIP ja äärioikeiston puolue BNP pyrkivätkin käyttämään tilannetta hyväkseen. Joidenkin väitteiden mukaan BNP olisi jopa soluttanut jäseniään lakkovahtien joukkoon.
Paha paikka
Labour-puolueelle
Lindseyn lakko on hankala paikka työväenpuolueelle. Kauppa- ja teollisuusministeri Peter Mandelson on käyttänyt jyrkkää kieltä lakkolaisista ja tukenut täysin työnantajan kantaa.
Sen sijaan kaksi entistä Labour-ministeriä, Peter Hain ja Iain McCartney, puolsivat parlamenttikeskustelussa lakkolaisia. Hainin mukaan on ”käsittämätön yhtälö”, että firmalla olisi varaa maksaa ulkomaisten työntekijöiden matka- ja majoituskulut ja niiden päälle vielä Britannian sopimusten mukaiset palkat ja edut.
Pääministeri Gordon Brown on tyytynyt vetoamaan lakon lopettamiseksi.
Opposition konservatiivinen puolue sekä liberaalidemokraattinen puolue yhtyvät työnantajien näkemykseen. Politiikkaa ne tekevät syyttämällä Brownia koko ongelman alkujuureksi, tämä kun syksyllä 2007 puhui ”brittiläisistä työpaikoista brittiläisille työntekijöille”.
Lisäksi Lindseyn lakko kytkeytyy Britanniassa aina ajankohtaiseen EU-väittelyyn, koska sen ei voi sanoa ainakaan lisäävän unionin kannatusta Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Sisilialaisen IREM-yhtiön näkemys on, että se haluaa työskennellä ”brittien kanssa kuten veljien kanssa”.
lehti 