Vasemmistoliiton kaupunginhallitusjäsenet Rauno Artesola ja Pirjo Rinne esittävät Turun kaupunginhallitukselle osoittamassaan selvityspyynnössä, että Turun kaupunki keskeyttäisi aloittamansa yksittäisten asuntojen myynnin, jolla se on pyrkinyt tasapainottamaan talouttaan kuluvana vuonna.
Kaupungin talousarvioon on merkitty tavoite 25 miljoonan euron myyntivoiton hankkimisesta asuntoja myymällä.
Artesalon ja Rinteen mukaan tällä hetkellä näyttää, että Suomen talouden myönteinen kehitys heijastuu myös Turkuun. Viimeisimmän ennusteen mukaan verotuloja toteutuisi 26,5 miljoonaa euroa talousarvioon merkittyä enemmän.
– Talouden tasapaino näyttää olevan siis saavutettavissa normaalilla verokertymällä, joten mihinkään tuottavan omaisuuden myymiseen ei taloudellisen ennusteen mukaan ole tarvetta, katsovat Artesalo ja Rinne.