Ylityö- ja matkustuskieltoon asetettuja paperiteollisuuden ylempiä toimihenkilöitä on uhattu palkanalennuksella, jos ylitöitä ei tehdä. Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi tuomitsee painostuksen ja uhkailut.
Metsäteollisuuden yrityksissä on yleisesti käytössä kokonaispalkkajärjestelmä, jossa ylityöt korvataan erillisellä kuukausikorvauksella. YTN:n mukaan tällainen sopimus on laiton, sillä työaikalain mukaan kokonaispalkka voidaan sopia vain johtavassa asemassa oleville.
Metsäteollisuudessa sopimukset on kuitenkin ulotettu myös asiantuntijatehtäviin, ja joissakin yrityksissä on ilmoitettu, ettei könttäkorvauksia makseta ylityökieltoa noudattaville asiantuntijoille.
Kauppi muistuttaa, että ylitöiden tekeminen on aina vapaaehtoista ja niistä on aina oikeus myös kieltäytyä.
YTN on julistanut paperiteollisuuteen ylempien toimihenkilöiden ylityö- ja vapaa-ajalla tapahtuvan työmatkustamisen kiellon.