Tullin ennakkotietojen mukaan Suomen viennin arvo oli heinäkuussa 16 prosenttia suurempi kuin viime vuonna. Kasvua siivitti etenkin viidenneksen kasvanut vienti Kiinaan.
Voimakkainta kasvu oli metallien perusteollisuuden ja mekaanisen metsäteollisuuden viennissä, mutta myös koneiden ja laitteiden, paperin ja kemian teollisuuden tuotteiden vienti lisääntyi selvästi. Poikkeuksena oli sähköteknisen teollisuuden vienti, joka supistui yli kolmanneksen.
Tammi-kesäkuussa vienti Suomesta oli yhteensä kahdeksan prosenttia suurempaa kuin vuotta aikaisemmin.
Keväällä kasvoi etenkin pienten ja keskisuurten yritysten vienti. Huhti-kesäkuussa näiden yritysten vienti kasvoi 36 prosenttia viime vuodesta ja saavutti Tullin mukaan lähes taantumaa edeltäneen tason. Suurten yritysten vienti kasvoi vain 15 prosenttia.
Vientiä harjoittavien pk-yritysten määrä nousi kymmenen prosenttia. Niitä oli tänä keväänä kaikkiaan 9 900. Pk-yritysten viennin kasvu oli vahvinta kulkuneuvojen, kemian ja metsäteollisuuden tuotteissa.