Himalajan vuoristossa Kiinan ja Intian välissä sijaitsevan Bhutanin maanviljelijät toivovat mansikoista ja parsasta lisätuloja, mutta kotimaan markkinoiden pienuus on ongelma.
Bhutanilainen Zarn katselee keittiönsä ikkunasta avautuvaa näkymää puutarhaansa, jossa kasvaa puolensataa omenapuuta. Kahdeksassa vuodessa vain yhtä nimeä käyttävä nainen on myynyt yhteensä 100 kiloa omenoita, sillä sadot ovat olleet pieniä. Veden vähyyden vuoksi myös vihannessadot ovat jääneet niukoiksi.
Bhutanin kansainvälisen lentokentän lähistöllä Jukhan kylässä asuvan Zarnin toiveet kohdistuvat nyt mansikkaan.
– Mansikoiden kasvatus on ainoa toivoni saada parempia ansioita, vaikka mansikka onkin vain pienen kuluttajakunnan tuote, Zarn, 57, sanoo.
Bhutanin rahaministeriön mukaan vuosien 2019 ja 2021 välisenä aikana maahan tuotiin mansikkaa eri muodoissa kaikkiaan 2 477 kiloa. Vientiä ei noina vuosina ollut lainkaan.
Zarnin toiveikkuutta lietsoo hänen naapuriensa menestys mansikanviljelijöinä.
– Se innoittaa minua, ja uskon ansaitsevani enemmän mansikoilla. Haluaisin säästää rahaa pahan päivän varalle sekä käyttää sitä taloni kunnossapitoon.
Zarnin kaksikerroksinen savitalo nököttää kukkulan laella. Sen alapuolelle aukeaa pieni, joen halkoma laakso. Maisemaa pilkuttavat siellä täällä toiset samanlaiset talot. Zarnin talo kuitenkin poikkeaa rinteiden ja laakson taloista siinä, että osa katosta puuttuu. Viime talven voimakkaat tuulet veivät sen mennessään.
Käsi kädessä
Zarn on yksi niistä bhutanilaisista maanviljelijöistä, jotka ovat ilmoittautuneet mukaan maan maatalous- ja metsäministeriön yhdessä YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n kanssa toteuttamaan Käsi kädessä -hankkeeseen (Hand-in-Hand Initiative, HiH). Hankkeessa tuetaan tiettyjen, ruokaturvan ja viljelijöiden ansioiden kannalta erityisen lupaavien kasvien viljelyä.
HiH-projekteja on meneillään kymmenissä maissa, ja kaikissa pyritään ottamaan huomioon paikalliset olosuhteet. Eri maissa erilaiset kasvit soveltuvat parhaiten ravitsemuksen parantamiseen, ilmastonmuutoksen sietämiseen ja vientitulojen kasvattamiseen. Bhutanin tukikasvit ovat mansikka, kinoa, mustapippuri ja parsa.
Bhutan liittyi HiH-maiden joukkoon vuonna 2021.
Mansikkaa ja kotimajoitusta
Thinley Yangzom on toinen mansikkaan luottava bhutanilainen maanviljelijä. Yangzomin perhe pyörittää Parossa, pääkaupunki Thimphun lähellä maatilaa, jossa on myös kotimajoitusta.
Kun perhe aloitti kotimajoituksen tarjoamisen kaksikymmentä vuotta sitten, tila oli Bhutanin ensimmäisiä maatilamatkailukohteita. Perhe kasvattaa itse kaiken tarvitsemansa ruuan.
– Aion tehdä mansikoista hilloa, mehua ja smoothieita vieraillemme. Ylijäämän myyn torilla. Toivomme, että muutaman vuoden kuluttua pystymme myös viemään mansikkaa ulkomaille, Yangzom, 37, sanoo.
Lisää parsaa
Kinley Tshering, 51, turvaa puolestaan parsaan, jota hän on kasvattanut jo yli vuosikymmenen.
– Aiemmin viljelin perunaa, mutta parsa on tuottoisampaa. Kova työni parsan kasvattajana palkitaan ansioilla, Tshering selittää. Hän toimittaa parsaa lähiseudun hotelleihin ja ravintoloihin, ja ansaitsee sillä noin 2 500 – 3 000 euroa vuodessa.
Koko Bhutanissa parsan viljely lisääntyy. Maa- ja metsätalousministeriön tilastojen mukaan vuonna 2019 parsaa tuotettiin 79,1 tonnia. Kahdessa vuodessa tuotanto yli kaksinkertaistui 177,7 tonniin.
Parsa ei maistu villieläimille
Koronapandemia iski lujaa maanviljelijöihin kautta Bhutanin. Siitä he oppivat, että heidän kannattaisi monipuolistaa tulonlähteitään.
Jangsa-Jookan kylässä asuva Tenzin Choden, 27, elätti perhettään kasvattamalla muuleja, joilla kylästä patikoimaan lähtevät turistit kuljettavat matkatavaroitaan. Kahden viime vuoden aikana hänen tulonsa ovat pudonneet 60 – 70 prosenttia.
Perheen kaksikerroksisen talon keittiöpuutarhassa seisoo pieni kasvihuone. Siellä Choden kasvattaa chilejä, lähinnä kotitarpeiksi kysynnän vähäisyyden vuoksi.
Koska Bhutan sijaitsee korkealla Himalajan rinteillä, siellä ei ole Chodenin mukaan mahdollista kasvattaa menestyksellisesti moniakaan vihanneksia. Lisäksi heidän viljelyksiään uhkaavat villieläimet. Villisiat kaivavat perunat maasta ja karhut runtelevat omenapuut.
Kuultuaan parsasta Choden lainasi sitä kasvattavalta naapuriltaan muutaman taimen. Ne kasvoivat mainiosti, osittain siksi, etteivät ne maistuneet villieläimille.
– Kokeilu onnistui ja se rohkaisi minua etsimään lisätukea ministeriöltä. Toivomme parsan lisäävän tulojamme, Choden sanoo.
Vienti on välttämätöntä
Vaikka viljelijät onnistuisivat HiH-hankkeissa tuettujen kasvien viljelyssä, heillä ei ole pääsyä riittävän suurille markkinoille. Kotimainenkin kysyntä on kasvussa, mutta se ei vielä riitä.
– Jos tuotanto kasvaa kaupallisesti kannattavalle tasolle, meidän täytyy yrittää myydä sitä Thaimaan ja Intian markkinoille, Jambay Dorji sanoo.
Dorji on paitsi maanviljelijä, myös siemenyhtiö Bhutan Alpine Seedsin toimitusjohtaja. Yhtiö toimittaa siemeniä niin valtion virastoille kuin yksityiselle sektorillekin.
– Jos vientireitti on varma, tuotanto ei ole mikään ongelma. Ihmiset kyllä näkevät viljelyn vaivan, koska he ansaitsevat sillä hyvin.
lehti 