Harvoin onnistuu konsultti innostamaan työpäivästä väsyneet ihmiset niin hyvin kuin eräänä iltana Oulussa.
Ennen häntä SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly pohti kiinnostavassa puheenvuorossaan aitoja työurien pidentämisen keinoja. Lyly toi esille, että viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeelle jääneet olivat keskimäärin 52-vuotiaita, joten heidän eläkkeensä oli jäänyt 930 euroon kuukaudessa.
Vanhuuseläkkeelle jääneiden keski-ikä oli viime vuonna 63,4 vuotta ja heidän eläkkeensä huomattavasti parempi, 1 600 euroa kuukaudessa. Eläkkeiden ero on huomattava. Sitä paitsi työkyvyttömyyseläkkeelle on todella vaikea päästä. Sen tietävät ne tuhannet ihmiset, jotka ovat valituskierteessä ja joita työvoiman palvelukeskuksetkaan eivät enää saisi auttaa. He putoavat usein työmarkkinatuelle, josta työeläke ei kerry ja samalla he menettävät tulevan ajan oikeutensa, mikä pienentää eläkettä entisestään. Moni ei tätä tiedä ja eläkkeen pienuus yllättää.
Mihin katosi ilo työelämästä?
SAK:n lääkkeinä työurien pidentämiseen ovat nuorten pääsy nopeammin työelämään, työkyvyn ylläpitäminen, osaamisen jatkuva kehittäminen työelämässä ja työttömyyden vähentäminen. Toki on paljon muutakin, työterveyshuollon toimivuudesta aina pätkä- ja silpputyön ongelmien ratkaisemiseen. Eli pääministeri Mari Kiviniemi voisi aloittaa työnsä kolmikantaisen Ahtelan työryhmän esityksistä, mutta näin ei näytä käyvän tämän hallituksen aikana, vaan hän laulaa vaalirahoittajiensa lauluja mekaanisesta eläkeiän nostosta.
No, vakavan asian jälkeen tuli työyhteisökouluttaja lavalle ja nauratti yleisöä perisuomalaisilla typerillä käyttäytymismalleilla, joissa toista ei juuri koskaan kiitetä, eikä itse saa sanoa onnistuneensa missään, koska sitähän pidettäisiin ylpeytenä.
Mutta nämä ovat juuri niitä asioita, joiden avulla työyhteisöissä voitaisiin miljoona kertaa paremmin, siis onnistumisia ja kiitoksia jakamalla. Väliä on silläkin, miten pomo asiansa esittää työntekijöille, myydäänkö tuleva muutos pakkona, johon kaikkien on alistuttava, vai mahdollisuutena, josta voidaan palkita. Loppujen lopuksi työyhteisöjen ilmapiiriä voisi parantaa aika pienillä asioilla ja siinä esimiehet ovat avainasemassa.
Mihin katosi ilo työelämästä? Saako onnistumisesta iloita ja palkitaanko siitä muitakin kuin johtoa? Miksi työ kaupoissa halkaistaan osa-aikaiseksi pääsääntöisesti? Eikö osuuskuntamuotoisten kauppojen pitäisi olla tässä suhteessa parempia, koska asiakkaat omistavat ne?
Tehokkuuden hakemisessa on menty liiallisuuksiin, sen myöntävät kaikki. Mistä löytyvät ne työnantajat, jotka toimivat vastavirtaan yleistä kehitystä ja pitävät hyvää huolta työntekijöistään?
Vasemmistoliitto voisi nostaa näitä hyviä työnantajia esille, myöntää vaikka reilun työnantajan tittelin kerran vuodessa.
Kirjoittaja on oululainen kaupunginvaltuutettu
uutiskirje 