Kansanedustaja Matti Kangas (vas.) kysyy kirjallisessa kysymyksessään hallituksen kantaa ylisuurten eläkkeiden leikkaamiseen.
– Erityisesti työeläkeyhtiöiden johtajien ylisuuret eläkkeet sotivat kansalaisten oikeudentajua vastaan. Onhan nämä eläkkeet myönnetty tavallisten työntekijöiden eläkevaroista.
Esimerkiksi työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtajan Matti Vuorian eläke on hänen mukaansa todennäköisesti yli 400 000 euroa vuodessa. Ilmarisen toimitusjohtajan Harri Sailaksen työeläke taas noussee yli 300 000 euroon vuodessa.
Koska valtiolla ei kuitenkaan ole suoraa päätäntävaltaa työeläkeyhtiöiden hallituksissa, voidaan Kankaan mukaan ylisuuriin eläkkeisiin puuttua epäsuorin keinoin. Näistä yksi on verotus.
Kangas kysyykin, mitä veropoliittisia keinoja hallitus on valmis käyttämään. Hän ehdottaa ylimääräistä veroa ylisuurille eläkkeille. Kankaan ehdottama vero osuisi kaikkiin ylisuuriin eläkkeisiin ja toisi samalla valtiolle sen kipeästi kaipaamia verotuloja.
– Kulutuskysyntään ja siten reaalitalouden toimintaan erittäin rikkaiden eläkeläisten verottamisella ei ole juurikaan vaikutusta, koska näiden ihmisten varallisuus menee kulutuksen sijasta taloudellista epävakautta aiheuttavan ja jo liian suureksi kasvaneen finanssisektorin paisuttamiseen.