Pakistanin Balochistania on karuudessaan verrattu Mars-planeettaan. Marsista tosin saadaan enemmän uutisia kuin sitä eniten muistuttavasta maapallon kolkasta.
Balochistan on Pakistanin vähäväkisin maakunta, jossa on Pakistanin korkein lukutaidottomuus ja lapsikuolleisuus. Se on myös maan eristynein ja eniten väkivallasta kärsivä alue.
– En käsitä, miten Ranskan kokoinen alue Iranin, Pakistanin ja Afganistanin puristuksessa voi pysyä niin tuntemattomana muulle maailmalle. Varsinkin kun siellä on valtavat kulta-, maakaasu- ja uraanivarannot. En tiedä toista kansaa, joka saa niin vähän huomiota kuin Balochistanin asukkaat, valtiotieteilijä, tohtori Martin Axmann ihmettelee.
Porttikielto ulkomaiselle medialle
Tärkeä syy Balochistanin kansainväliseen ja kansalliseenkin pimentoon on se, ettei alueelle ole vuosikausiin päässyt ulkomaisia journalisteja eikä paikallinenkaan media voi toimia vapaasti, jos ollenkaan.
Tilanne ei ole uusi. Jo vuonna 2006 New York Timesin kirjeenvaihtaja Carlotta Gai hakattiin Balochistanin aluepääkaupungissa Quettassa. Pahoinpitelijät ilmoittivat kuuluvansa Pakistanin poliisin erikoisjoukkoon ja kertoivat, että Gai oli Quettassa luvatta.
New York Timesille ja brittiläiselle The Guardianille työskennellyt Declan Walsh puolestaan karkotettiin maasta 2013, syynä ”epätoivottu toiminta”. Yhdeksän vuotta Pakistanista raportoinut Walsh oli kirjoittanut artikkelin Pakistanissa kadonneista balocheista.
Hengenvaarallinen ammatti
Paikallisiin journalisteihin kohdistuu valtava paine.
– Toimittajat kentällä joutuvat jatkuvien uhkausten kohteiksi. Uhkaajina ovat Pakistanin salainen palvelu, Balochistanin itsenäisyyttä ajavat liikkeet ja uskonlahkot. Usein emme edes tiedä, ketkä ovat hyökkäysten takana, pakistanilainen journalisti ja kirjailija Ahmed Rashid sanoo puhelinhaastattelussa Lahoresta.
– Monet kollegani turvautuvat itsesensuuriin. Asioista ei yksinkertaisesti raportoida. Ja jos Balochistan ei näy edes Pakistanin mediassa, se ei tavoita myöskään ulkomaailmaa.
Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) lehdistönvapausraportissa Pakistan rankataan sijalle 157, ja sitä kuvataan sanoilla ”yksi maailman vaarallisimmista maista journalisteille”.
Balochistanin journalistiliitto kertoo yli 40 jäsenensä tulleen tapetuksi pommi-iskuissa ja yksilöön kohdistuneissa murhissa, joista jotkut ovat tapahtuneet maan ulkopuolella. Esimerkiksi Balochistan-aiheista nettisivustoa Ruotsissa ylläpitäneen Sajid Hussainin ruumis löydettiin vuoden 2020 huhtikuussa joesta Uppsalan ulkolaidoilla, ja RSF pitää mahdollisena, että kuolema oli Pakistanin salaisen palvelun työtä.
Kahdeksan kuukautta myöhemmin Kanadan Ontariojärvestä nostettiin balochi-aktivisti ja ihmisoikeuksien puolustaja Karima Balochin ruumis. Vuonna 2016 BBC oli sisällyttänyt hänet sadan innoittavimman ja vaikutusvaltaisimman naisen listaansa.
Turvallisuuspalvelu uhkailee
– Kun olet journalisti Balochistanisssa, turvallisuuspalvelut ottavat sinuun suoraan yhteyttä. He soittavat puhelimeesi, he puhuttelevat sinua lehdistötilaisuudessa tai kun olet seuraamassa katumielenosoitusta, maanpakoon lähtenyt balochi-journalisti Ahmad kertoo. Hän haluaa pitää sukunimensä salassa suojellakseen Pakistaniin jäänyttä perhettään kostolta.
– On vaarallista kertoa ihmisten katoamisesta salaisen poliisin käsissä. Viranomaisten silmin jo pelkkä kadonneen sukulaisten kanssa puhuminen tarkoittaa, että työskentelet valtiota vastaan.
Pelkästään vuonna 2022 Amnesty International raportoi Pakistanista yli 2 000 sellaista katoamista. Balochistanissa ilmiö on erityisen yleinen.
Ahmad kertoo uhkaavasta puhelinsoitosta, jonka hän sai työstäessään juttua murhatusta kollegasta.
– Me tiedämme, kuka sinä olet ja keitä sinun veljesi ovat. Me tiedämme myös, että sinulla on kaksi lasta ja mitä koulua he käyvät. Haluatko heidän pysyvän hengissä?
Muutamaa päivää myöhemmin auto yritti ajaa Ahmadin yli, kun hän oli moottoripyörällä matkalla töihin.
– Onneksi paikalla oli paljon ihmisiä ja selvisin vammoitta. Auto vain kääntyi ympäri ja ajoi pois.
Pian tämän jälkeen Ahmad muutti maasta.
Maanpakoon pakotetaan
Samanlaiset uhkaukset ajoivat Kiyya Balochin maanpakoon.
– Paine vaikutti perheeseeni. He eivät osanneet lakata ajattelemasta, että minut voidaan salamurhata minä hetkenä hyvänsä. Saan uhkauksia jopa tänne, missä nykyisin olen.
– Hallitus painostaa mediaa niin, etteivät julkaisut enää palkkaa sinua tai sinut erotetaan. He hukuttavat sinut taloudellisesti katkaistakseen siipesi journalistina, kunnes lopulta päädyt lähtemään maasta.
Naispuolisten toimittajien vaikeudet ovat vielä moninkertaiset mieskollegoihin verrattuna. BBC:n ja Voice of American radiolähetyksistä jo lapsena kipinän saanut Zeynap kuvaa asemaansa paljon hauraammaksi kuin miehillä.
– Me jaamme saman valtion seurannan pelon, mutta lisäksi on kulttuurisia esteitä, joita vain me naiset kohtaamme. Esimerkiksi mielenosoituksissa on aina vain miehiä, ja koska haluat sekä tehdä työsi että kunnioittaa kulttuuria, joudut turvautumaan lähteisiin. Vaikka olisit lähellä paikkaa, et voi mennä sinne.
Zeynap huomauttaa myös, että Balochistanissa alle puolet tytöistä käy koulua.
– Mielestäni harva aihe on tärkeämpi kuin tämä. Tämä on niitä tarinoita, jotka jäävät kertomatta laajemmalle yleisölle. Elleivät kansainvälinen yhteisö ja kansalaisjärjestöt voimakkaasti vetoa hallitukseen, sen asenne journalisteihin ei muutu.
uutiskirje 
