Jugoslavian puolustusministeriön rakennus yhdellä Belgradin vilkkaimmista pääväylistä, Kneza Milošalla on pysäyttävä näky. Nato pommitti sen korjauskelvottomaksi 78 päivää kestäneissä iskuissa keväällä 1999. Romahtanutta rakennusta ei ole raivattu pois, vaan siitä on tullut ”lännen aggression” epävirallinen muistomerkki keskellä Serbian pääkaupunkia.
Pommeillaan Nato pakotti Slobodan Miloševićin johtaman ”tynkä-Jugoslavian” lopettamaan albaanien sorron Kosovossa. Tynkä-Jugoslavialla tarkoitettiin Jugoslavian raunioille hajoamissotien jälkeen jäänyttä Serbian ja Montenegron liittovaltiota (1992–2003).
Natolla ei ollut iskuilleen YK:n valtuutusta, vaikka sekin syytti serbejä etnisestä puhdistuksesta. Erityisen raivoissaan oli serbien perinteinen slaaviystävä Venäjä. Elettiin Boris Jeltsinin valtakauden loppua, ja Venäjä oli Neuvostoliiton hajoamisen jäljiltä heikko. Se ei kyennyt muuhun kuin jyrkästi tuomitsemaan Naton toimet.
Keskiössä Kosovo-kiista
Naton pommeista jäi syvä trauma serbien kansalliseen muistiin. Kosovon albaaneille taas häämötti itsenäisyys, joka toteutui yksipuolisella julistuksella helmikuussa 2008. Serbia ei hyväksy eteläisen maakuntansa suvereniteettia, koska sille Kosovo on ”erottamaton”, melkeinpä pyhä osa Serbian maaperää.
Naton pommeja ja albaanienemmistöisen Kosovon irrottamista ortodoksisesta emo-Serbiasta ei ole unohtanut myöskään Venäjä. Se teki ”kosovot” jo elokuussa 2008 Georgiassa. Lyhyen sodan päätteeksi Georgiaan syntyi kaksi Venäjän tukemaa nukkevaltiota, Abhasia ja Etelä-Ossetia.
Presidentti Vladimir Putin otti Kosovon mallin esille myös perustellessaan Krimin valtausta Ukrainalta talvella 2014. Putinin mukaan lännen kätilöimä ”Kosovon ennakkotapaus” oli ”täysin Krimin tilannetta vastaava”.
Belgradin turvallisuuskeskuksen (BCSP) vanhempi tutkija Vuk Vuksanović sanoo, että myös Serbian ja Venäjän nykyinen suhde kietoutuu Kosovo-kiistan ympärille. Serbia on tuominnut Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa, mutta se ei ole asettanut EU:n vaatimia pakotteita Venäjää vastaan. Serbia on neuvotellut EU-jäsenyydestä tammikuusta 2014 lähtien.
Vuk Vuksanovićin mukaan kyse ei ole varsinaisesti liittolaisuudesta vaan ”opportunistisesta kumppanuudesta”. Venäjä tuki serbejä Jugoslavian hajoamissodissa 1990-luvulla, kun taas länsimaat pitivät serbejä niiden pääpukarina. Epäluulo varsinkin Naton tärkeintä maata Yhdysvaltoja kohtaan istuu tiukassa.
– Serbialaisilla on vaistomainen halu verrata ulkomaisia konflikteja Balkanin konflikteihin. Kun joku vastustaa Yhdysvaltojen etuja, se nähdään osittaisena velanmaksuna siitä, mitä Serbialle tehtiin 1990-luvulla, Vuksanović sanoo.
Tutkijan mukaan Venäjälle Serbia on keino olla läsnä Balkanilla ja saada vaikutusvaltaa länteen.
– Serbia taas käyttää Venäjää lisätäkseen neuvotteluvoimaansa länsimaiden kanssa, sillä Kosovo-kiistan takia Serbian EU-näkymät ovat epävarmat, Vuksanović sanoo.
”Kosovon menetys hyväksyttävä”
EU tuskin laajenee lähivuosina. Tosin Länsi-Balkanin huippukokouksessa Tiranassa viime joulukuussa se lupasi, että ovi uusille jäsenille on taas auki.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan unioniin on ollut tunkua, sillä myös Ukraina, Moldova ja Georgia havittelevat jäseniksi. Kosovo jätti virallisen hakemuksensa joulukuussa 2022. Serbian lisäksi myös Montenegro istuu neuvottelupöydässä. Viime heinäkuussa EU käynnisti jäsenyysneuvottelut Albanian ja Pohjois-Makedonian kanssa yli kymmenen vuoden odotuksen jälkeen.
Serbialainen turvallisuuspolitiikan ja kansainvälisten suhteiden asiantuntija Orhan Dragaš sanoo, että Serbia on taiteillut EU:n ja Venäjän välissä yli 20 vuotta, mutta tämä tie on pian kuljettu loppuun. Dragaš on Belgradissa toimivan kansainvälisen turvallisuusinstituutin (ISI) perustaja ja johtaja.
– Olen vakuuttunut, että Serbiakin liittyy (Venäjän vastaisiin) pakotteisiin, kunhan Kosovon prosessi saadaan päätökseen, hän sanoo.
EU on tehnyt selväksi, ettei Serbialla ole pääsyä unioniin ennen Kosovo-kiistan ratkaisua.
Kosovon prosessilla Dragaš tarkoittaa uusinta, tällä kertaa Saksan ja Ranskan 2022 räätälöimää 11-kohtaista sopimusmallia. Sen avulla Serbian ja Kosovon pitäisi ”normalisoida suhteensa”. Sopimuksen mukaan Serbia ja Kosovo kunnioittaisivat toistensa itsemääräämisoikeutta, tunnustaisivat toistensa asiakirjat sekä kansalliset tunnukset ja sitoutuisivat hyviin naapuruussuhteisiin.
Serbian olisi kohdeltava Kosovoa itsenäisenä valtiona, vaikka tosiasiallinen tunnustus ei sopimukseen kuulukaan. Kosovolle avautuisi pääsy kansainvälisiin järjestöihin, esimerkiksi YK:hon. Samalla sopimusmallilla myös kaksi Saksaa järjestivät suhteensa vuonna 1972.
EU ja Yhdysvallat ovat painostaneet Serbiaa ja Kosovoa selvittämään välinsä, sillä maat ovat toistuvasti olleet lähes sodan partaalla mitättömiltä kuulostavien kiistojen, esimerkiksi autojen rekisterikilpien takia.
YK:n jäsenmaista valtaosa on tunnustanut Kosovon, mutta Venäjän lisäksi esimerkiksi Kiina ei ole tehnyt sitä. Kosovolta puuttuu myös viiden EU-maan eli Kyproksen, Kreikan, Romanian, Slovakian ja Espanjan tunnustus.
”Ukrainan sota lännen vastuulla”
Serbeille venäläiset ovat slaavi- ja ortodoksiveljiä, eikä edes Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan ole muuttanut tätä käsitystä. Belgradin turvallisuuskeskuksen (BCSP) viime kesänä teettämän tutkimuksen mukaan 63 prosenttia vastanneista uskoo, että länsimaat ovat vastuussa Ukrainan sodasta.
Kyselyssä kävi ilmi, että 51 prosenttia serbeistä piti Venäjää Serbian tärkeimpänä kansainvälisenä kumppanina ja peräti 66 prosenttia Serbian parhaana ystävänä. Kysely paljasti myös, että serbien maailmankuvassa Venäjä on epäitsekäs liittolainen ja 2000-luvun johtava suurvalta.
Venäjä hyödyntää taitavasti serbien länttä kohtaan tuntemaa kaunaa.
Tutkijoiden mukaan serbien Venäjä-mielisyys ei johdu niinkään siitä, mitä Venäjä edustaa vaan pikemminkin siitä, mitä se ei edusta.
– Kulttuurinen ja historiallinen sukulaisuus sekä ortodoksinen ja slaavilainen veljeys ovat kaikki toissijaisia käsitteitä verrattuna siihen tosiasiaan, että Venäjä ei yksinkertaisesti ole länsi, kirjoittavat BCSP:n tutkijat ja Maxin Samorukov ja Vuk Vuksanović Garnegie-ajatushautomon sivustolla.
Tutkijat toteavat, että Venäjä hyödyntää taitavasti serbien länttä kohtaan tuntemaa historiallista kaunaa. Tasapainoilu lännen ja Venäjän välissä on toistaiseksi ollut myös Serbian nykyhallinnolle edullisin strategia.
Presidentti Aleksandar Vučić valittiin toiselle kaudelle 58 prosentin äänisaaliilla vuosi sitten. Vučić oli Slobodan Miloševićin liittolainen tynkä-Jugoslaviassa ja toimi tiedotusministerinä vuosina 1998–2000. Miloševićin propagandassa länsi oli vihollinen, ja tämä käsitys on Serbiassa vahva edelleen.
Ei sopua Vučićin kaudella
Vučićin hallinto on sallinut Venäjän vaikuttamisen Serbian mediamaailmassa. Maassa toimivat verkkoportaali Sputnik Srbijan ja RT-sivusto. Myös Vučićin hallinnolle myönteiset iltapäivälehdet tarjoilevat Venäjä-myönteisiä tarinoita.
Belgradin kaduilla myydään matkamuistoiksi Z-kirjaimella eli Venäjän Ukrainan ”erikoisoperaation” tunnuksella varustettuja t-paitoja. Graffiteissa ylistetään Venäjän hyökkäystä Ukrainassa.
Tuhansia serbinationalisteja kokoontui pääkaupungin kaduille vastustamaan Serbian ja Kosovon suhteet normalisoivaa sopimusta, jota EU yritti runnoa läpi Ohridissa 18. maaliskuuta.
Presidentti Vučićin on kerrottu hyväksyneen sopimuksen sisällön, mutta toisin kuin Kosovon pääministeri Albi Kurti, Vučić kieltäytyi allekirjoittamasta sitä. Vučić antoi taas kerran ymmärtää, ettei hänen kätensä taivu allekirjoitukseen nykyisellä presidenttikaudella, jota on jäljellä neljä vuotta.
Turvallisuusasiantuntijan mielestä Serbian olisi opittava elämään sen tosiasian kanssa, ettei Kosovo enää ole osa sitä.
– On tehtävä myönnytyksiä ja hyväksyttävä tilanne, joka on vallinnut jo 24 vuotta, Orhan Dragaš sanoo.
”Avoimet ovet eivät enää riitä”
Presidentti Vučićin johtama Serbia on käytännössä ollut osa EU:ta jo pitkään, sanoo Orhan Dragaš.
– Vučić ei ole vain uskaltanut sanoa sitä äänestäjilleen, sillä se olisi poliittisesti suuri riski.
Kaksi kolmasosaa Serbian ulkomaankaupasta kulkee EU:n kautta. Venäjä on vasta neljänneksi suurin kauppakumppani Saksan, Kiinan ja Unkarin jälkeen. Venäjän osuus ulkomaanviennistä on 4,1 prosenttia ja kokonaistuonnista 7,5 prosenttia.
Myös investoinneissa EU on ykkönen Serbiassa.
– Serbia myi kansallisen öljy-yhtiönsä NIS:n Gazpromille 400 miljoonalla eurolla. Se on suurin mutta toistaiseksi myös ainoa venäläinen investointi Serbiaan. Kauppa sitoi Serbian Venäjään pitkällä aikavälillä, vaikka tuolloinkin olisi voitu tehdä edullisempi järjestely jonkin länsimaisen yrityksen kanssa, Dragaš sanoo.
Lännen toiminta on nyt avainasemassa.
Serbia on ollut hyvin riippuvainen halvasta venäläisestä kaasusta, mutta myös energiarintamalla muhii hiljainen muutos. Venäläisen raakaöljyn tuontia Serbia vähensi jo viime vuonna ja siirtyi pääasiassa irakilaisiin toimituksiin. Serbia suunnittelee Bulgarian kanssa myös kaasuputkea, joka toisi nesteytettyä kaasua Kreikasta ja Turkista.
EU on luvannut miljardin euron tukipaketin Länsi-Balkanin maille energiakriisissä.
– Lännen toiminta on nyt avainasemassa. Tarina ”avoimista ovista” ei enää riitä, koska sitä on jatkunut 20 vuotta, ja se nähdään tekosyynä Brysselin toimimattomuudelle. Tämä taas on avannut tilaa Venäjän vaikuttamiselle koko alueella, Orhan Dragaš sanoo.
Venäjän rinnalla lyhyt tie
Serbiasta piti tulla EU-maa jo 2025. Nyt jäsenyys näyttää karanneen kauas tulevaisuuteen. Tämä on lisännyt epäluottamusta länttä kohtaan. Suurin osa serbeistä äänestäisi vastaan, jos Serbiassa järjestettäisiin nyt kansanäänestys EU:hun liittymisestä.
Serbiassa on iso joukko voimia, joiden mielestä Kosovo-kiistan ratkaisu olisi jätettävä odottamaan ”suotuisampia aikoja”. Tämä on myös Venäjän kanta, ja siksi Venäjä tukee ja rahoittaa näitä tahoja, Orhan Dragaš sanoo.
– Kyse ei ole vain joistakin kansallismielisistä puolueista vaan isosta joukosta tiedotusvälineitä, älymystöä, ääriryhmiä, jalkapallohuligaaneja ja poliittisia vaikuttajia, jotka ovat valmiita toimimaan kaduilla.
Orhan Dragaš näkee kotimaansa tulevaisuuden synkkänä, jos Serbia jatkaa Venäjän rinnalla. Hänen mukaansa se olisi itsemurha.
– Se merkitsisi talouden taantumista, mahdollisesti Serbian eristämistä, jopa maan sisäistä hajoamista. Juuri tällaisessa kaaoksessa Serbia oli 1990-luvulla Miloševićin aikana, Dragaš muistuttaa.
Natokeskustelu scifitasolla
EU:ta vaikeampi kysymys serbeille on mahdollinen jäsenyys Natossa. Mielipidekyselyissä noin 80 prosenttia serbeistä on sanonut vastustavansa Natoa. Vielä Naton pommitusten jälkeen 24 vuotta sitten 30 prosenttia vastanneista kannatti Natoon menoa.
Tutkija Vuk Vuksanovićin mukaan Nato-keskustelu on Serbiassa tällä hetkellä ”tieteiskirjallisuuden aluetta”.
– Kosovon itsenäisyysjulistuksen (2008) ja parlamentin sotilaallista puolueettomuutta koskevan julistuksen (2007) jälkeen Nato on koettu suurimmaksi viholliseksi, vanhempi tutkija Vuk Vuksanović sanoo.
Turvallisuusasiantuntija Orhan Dragaš sanoo kannattaneensa Serbian Nato-jäsenyyttä jo kaksi vuosikymmentä.
– Naton puolustaminen on Serbiassa tabu. Uskon kuitenkin, että Venäjän vaikutusvalta romahtaa, ja sen vuoksi uskon myös käsitysten Natosta muuttuvan. Serbian armeija on ollut aktiivisesti mukana yhteisissä harjoituksissa ja rauhanturvatehtävissä Naton kanssa, hän perustelee.
Dragašin mukaan myös Naton pommien vaurioittama Jugoslavian puolustusministeriön rakennus raivataan Belgradin katukuvasta. Tontin omistaa Serbian armeijan pääesikunta, ja sille on suunniteltu muun muassa ”Trump Tower” -nimellä tunnettua luksushotellia.
Trump Towerin isä oli Serbian silloinen ulkoministeri Ivica Dačić, joka neuvotteli hotellihankkeesta Donald Trumpin kanssa 2013. Dačić toimi myös Serbian pääministerinä ja varapääministerinä. Hänen hallituskaudellaan Serbiasta tuli EU:n ehdokasmaa.
Hotellihanke kaatui kansallismielisten poliitikkojen vastustukseen.
– He halusivat säilyttää rauniot Naton pommitusten muistomerkkinä. Uskon, että jossain vaiheessa tonttia tarjotaan jollekin hotelliketjulle tai kansainvälisille sijoittajille, Dragaš sanoo.
uutiskirje 
