Parin viime vuoden aikana Suomessa on ilmestynyt kaikkien aikojen paras rypäs esikoisdekkareita. Osa tuoreista tulokkaista on julkaissut jo toisenkin teoksen. Kaikki eivät ole saavuttaneet niille asetettuja toiveita, mutta Valtteri Mörttinen pistää vielä paljon paremmaksi, vaikka jo Mutta suurin niistä on raha sai hihkumaan innostuksesta. Ellei sade lakkaa on esikoista suoraviivaisempi agenttiromaanin parodia, joka saa välillä naurahtelemaan ääneen.
Vertasin jo esikoisteoksen arviossa Mörttistä kansainvälisen läpimurron tehneeseen Antti Tuomaiseen. Kakkosessa yhtäläisyydet ovat vielä selvemmät. Mörttinen kirjoittaa korkean luokan lennokasta huumoridekkaria, jossa tarina kulkee kepeästi, ruumiita syntyy läjittäin ja henkilöt ovat erittäin eksentrisiä.
Mutta hupailun ohella Valtteri Mörttisellä on myös painavaa asiaa.
Ellei sade lakkaa lähtee liikkeelle vasemmistoliiton kansanedustajan Ville Vilosen kuolemasta. Vilonen kuoli huumepäissään, mutta suojelupoliisin etsivä Oiva Touhunen ei usko yliannostukseen. SKDL-taustainen veteraanietsivä on varma rikoksesta ja salaliitosta, sillä Vilonen tutki ennen kuolemaansa Suomen Puolue -nimistä nousevaa äärioikeisto- ja sekopääryhmää. Sen on määrä pian julkistaa uusi puheenjohtajansa. Suomen Puolueen tavoitteena ovat ensi vuoden eurovaalit, joiden jälkeen se voisi saada sisarpuolueidensa kanssa virallisen Venäjä-mielisen kapuloita EU:n rattaisiin laittavan puolueryhmän aseman europarlamentissa.
Avukseen Touhunen saa anarkistisen rikosylikonstaapeli Ailon Rajakarin, joka oli Mörttisen esikoisen päähenkilö. Kakkosessa hän jää hieman sivurooliin etualalle nousevien Touhusen touhuilun ja freelance toimittaja Manne Särjen takia. Touhunen kytkee Särjen mukaan juttuun, koska tämä oli kyhännyt nopeasti kokoon Hämy-lehden erikoisnumeron Ville Vilosesta. Lehden kannessa puhuttiin ”synkästä salaliitosta” ilman, että sisällöstä löytyy katetta otsikolle.
”Toimituspäällikkö lisäsi sen, jotta lehden olisi ostanut joku”, Manne selittää Oivalle journalismin logiikkaa. Hankkeissaan epäonnistuneen Manne Särjen kautta Mörttisen kirjassa on huikeinta mediakritiikkiä sitten Arto Salmisen Paskateorian.
Muita Mörttisen sivuamia ajankohtaisia aiheita ovat tutkijoiden maalittaminen, salaliittomediat, demokratialle vaaralliset poliittiset liikkeet ja myrkytyskuolemat. Ellei sade lakkaa on omistettu Aleksei Navalnyille, ”joka teoksen valmistuessa saattaa olla jo marttyyri”.
Ellei sade lakkaa on vastustamaton yhdistelmä aitoa poliittista jännityskirjallisuutta, sekopäistä toimintaa ja uskomattomia käänteitä. Mörttinen osoitti osaamisensa heti esikoisessa, mutta nyt tuntuu kuin tulppa olisi irronnut kokonaan ja tarina vyöryy kuin vesimassat Kahovkan padosta.
Mitään näin hauskaa ei ole ilmestynyt sitten Antti Tuomaisen Majavateorian, ja voi olla, ettei sekään ollut näin hykerryttävä. Mörttinen yhdistelee suomalaisittain ainutlaatuisesti asiallisia teemoja asiattomiin henkilöhahmoihin ja tekee sen pirun viihdyttävästi.
Valtteri Mörttinen: Ellei sade lakkaa. 416 sivua, CrimeTime.
lehti 