Tuhansien ikäihmisten arki Suomessa vaatii Vasemmiston mielestä nopeaa parantamista. Hallitus lupasi antaa eduskunnalle vanhuspalvelulakiesityksen jo tällä hallituskaudella.
– Jokaisella vanhuksella pitää olla lakisääteinen oikeus hyvään hoitoon ja hoivaan.
– Vanhusten hoivassa on ilmennyt vakavia puutteita eri puolilla maata. Vanhukset ovat myös eriarvoisessa asemassa riippuen kunnan voimavaroista ja palvelujen järjestämistavasta.
Vasemmisto muistuttaa, että muihin Pohjoismaihin verrattuna vanhuksia on Suomessa hoitajaa kohden jopa kaksinkertainen määrä. Hoitovajetta paikataan poikkeuksellisen suurella lääkkeiden käytöllä.
Henkilökuntaa on varaa lisätä
Vasemmiston mielestä Suomella on varaa lisätä henkilökuntaa sekä kotihoidossa ja palveluasumisessa että laitoshoidossa.
– Hoitajilla on oltava aikaa jokaiselle vanhukselle. Jokaisella vanhuksella on oltava oikeus tuettuun ulkoiluun ja muihin toimintakykyä ylläpitäviin palveluihin. Vanhusten lisäksi myös hoitajat kärsivät nykyisestä aliresursoinnista.
Sekä pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalla, että palvelu- ja tukiasunnossa asuvalla on Vasemmistoliiton mielestä oltava käyttörahaa henkilökohtaisia tarpeitaan varten. Nykyään palvelu- tai tukiasunnossa asuvan tulot vaihtelevat kunnittain ja laitosasukkaan omaan käyttöön jäävä suojaosuus on alle 100 euroa.
– Käyttövara on nostettava vähintään 200 euroon kuussa.
Vasemmistoliitto vaatii myös hoivatakuuta jokaiselle 70 vuotta täyttäneelle.
– Kuntiin on koulutettava ja palkattava 6 000 uutta työntekijää kotihoitoon vuoteen 2016 mennessä.
Samalla kun kuntia velvoitetaan järjestämään nykyistä parempia palveluita, valtion on Vasemmistoliiton mielestä lisättävä omaa rahoitustaan kunnille. Omaishoidon tukea on välittömästi nostettava.







