Lasten painonhallintaan ja terveellisempiin ruokatottumuksiin ohjaavasta uudesta menetelmästä on saatu myönteisiä kokemuksia jyväskyläläisissä päiväkodeissa.
Aistien avulla ruokamaailmaan johdattava varhaiskasvatuksen hanke palkittiin Suomen lihavuustutkijoiden syyspäivillä vuoden painonhallintapalkinnolla. Palkinto myönnettiin painonhallintaa edistävästä toiminnasta, joka perustuu tutkittuun tietoon lihavuuden ehkäisystä tai hoidosta ja tavoittaa suuren joukon suomalaisia.
Jyväskylä on yksi hankkeessa mukana olevista kaupungeista ja ensimmäinen menetelmän varhaiskasvatukseen soveltanut kunta Suomessa. Sapere-menetelmän pyrkimyksenä on lapsen kasvaminen rohkeaksi ja omasta terveydestään huolehtivaksi aikuiseksi.
Iloinen suhde ruokaan
Menetelmän tavoitteena on iloisesti ja myönteisesti ruokaan suhtautuva lapsi, jonka ruokamieltymykset rikastuvat ja kiinnostus ruokamaailmaan kasvaa. Jyväskylässä Sapere-menetelmää käyttää tällä hetkellä 14 päiväkotia.
Menetelmä antaa lapsille mahdollisuuden tutustua ruoka-aineisiin sekä ruokiin aistiensa ja aistikokemustensa kautta. Puuhatessaan ruoan kanssa ja tutkiessaan ruokaa lasten oivallukset ja tietoisuus omista aistikokemuksista, ruokamaailmasta ja ruoan alkuperästä kasvavat.
Sapere-ruokakasvatusmenetelmää kokeiltiin varhaiskasvatuksessa ensimmäisen kerran Jyväskylän kaupungin päivähoidossa jo vuosina 2004–2005. Kokeilun taustalla olivat havainnot lasten ruokailutottumusten urautumisesta jo varhaislapsuudesta lähtien kansanterveydellisesti huolestuttavaan suuntaan.
Vanhat keinot eivät tepsineet
– Ravitsemuksellisten erojen ja hedelmien tai makeiden ruokien kulutuksen määrän havaittiin liittyvän lasten perhetaustaan. Vanhat keinot eivät riittäneet lasten ravitsemukseen liittyvissä haasteissa vaan kaivattiin uusia työmenetelmiä lasten monipuolisten ruokailutottumusten edistämiseksi ja lisääntyvän ylipainon torjumiseksi, kertoo hankekoordinaattori Aila Koistinen.
Kokeilun tulokset Jyväskylässä osoittivat, että menetelmä tukee lasten terveellisten ja monipuolisten ruokatottumusten kehittymistä. Hyvien tulosten myötä Sapere-menetelmää päätettiin levittää laajemmalle alueelle.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon yksikön hallinnoima hanke tekee yhteistyötä Jyväskylän kaupungin lisäksi myös Jyväskylän yliopiston, ammattikorkeakoulun ja kesäyliopiston sekä Turun kaupungin ja Turun yliopiston kanssa.
Muut hankkeessa mukana olevat kunnat ovat Turku, Äänekoski, Viitasaari, Pihtipudas, Hankasalmi, Keuruu ja Laukaa.




