SAK:lainen Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM ei hyväksy vastikkeetonta pankkitukea. Riihimäellä koolla ollut liiton valtuusto toteaa, että Irlanti on malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu maille, jotka ottavat käyttöön uusliberalistiset talousopit.
TEAMin mielestä vastikkeeton pankkien takaaminen tai tukeminen ei enää ole hyväksyttävää. Irlanti-tuelle onkin asetettava tiukkoja ehtoja.
– Suomen on sanouduttava irti tukemisesta, ellei saada takeita rahoitusjärjestelmän pelisääntöjen muuttamisesta, finanssisektorin valvonnan tiukentamisesta sekä uskottavia vakuuksia. Lisäksi on kohtuutonta, että Irlanti jatkaa alhaisen yritysveron maana EU-veronmaksajien tuella ja ylläpitää siten jatkossakin haitallista verokilpailua.
Liitto toteaa, että eduskunnan tuesta Irlannille seuraisi vaatimuksia palkkamaltista ja etujen leikkauksista.
– Perusteena käytettäisiin sitä, että talouden riskit kasvavat uusien sitoumusten myötä. Jo nyt on kuultu hallituksen ja työnantajien vaatimuksia – työurien pidentämisen varjolla – eläkeiän alarajan nostamisesta ja työajan pidentämisestä lyhentämällä lomia.
TEAM sanoo torjuvansa kaikki nämä esitykset. Työuria voi pidentää, paras tapa siihen on aktiivinen työvoimapolitiikka, varsinkin nuorten työllistäminen.