Keskustan omistama Apollon Verkkopalvelu -yhtiö joutuu Uudenmaan yritysverotoimiston tekemän päätöksen mukaan maksamaan verottajalle noin 500 000 euron edestä maksamattomia arvonlisäveroja. Yritysverovirasto hylkäsi näin keskustan verotarkastuksen jälkeen elokuussa tekemän verovalituksen.
Kyse on verkkolehti Verkkoapilan toiminnan tukemiseen myönnetyn viestintätuen arvonlisäverokäsittelystä vuosina 2007-2009. Verottajan mielestä keskusta on ilman perusteita vähentänyt arvonlisäverot verotuksestaan. Valtion viestintätuki ei verottajan mukaan ole sellaista tuloa, josta yhtiö voi tehdä alv-vähennyksiä.
Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen toteaa Suomenmaan verkkolehdessä, että puolue aikoo valittaa päätöksestä. Hänen mukaansa kyse on periaatteesta ja siksi keskusta aikoo viedä asian loppuun saakka.
Verkkoapila on lopettamassa toimintaansa. Vuoden alusta sen tuoteoikeudet siirtyvät Suomenmaan Kustannus Oy:lle ja Verkkoapila fuusioidaan Suomenmaa-lehteen. Kaksi Verkkoapilan jäljellä olevaa työntekijää siirtyy Suomenmaan palvelukseen. Samalla verkkolehden nimi muuttuu Suomenmaan Verkkoapilaksi.
Nykymuotoisena Verkkoapila alkoi ilmestyä kesäkuussa 2008.