Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka arvostelee tiukasti keskustan puheenjohtaja, pääministeri Mari Kiviniemen puheita, kun tämä lupaa, ettei perhe-etuuksiin ja perusturvaan kajota.
– Käytännössä Kiviniemen lupaus tarkoittaa, että hän hyväksyy köyhyyden ja eriarvoisuuden kasvamisen ja syvenemisen. Vanhanen-Kiviniemen hallitus on epäonnistunut köyhyyden kasvun taittamisesta hallitusohjelmassa annetuista lupauksista huolimatta.
Puhakka toteaa, että hintojen ja palkkojen noustessa jäävät pienituloisimpien etuudet selvästi jälkeen.
– Köyhyys lisääntyy nykyisten työttömyys-, eläke- ja perhe-etuuksien alhaisen tason johdosta
Perusturvan minimitasoa nostettava
Vasemmistoliitolle Kiviniemen lupaukset eivät Puhakan mukaan riitä.
– Valtion talouden tuloja on lisättävä veropohjaa laajentamalla sekä kitkemällä harmaata taloutta. Tulokertymästä osa on varattava perusturvan parantamiseen. Nykyisellä perusturvan tasolla ihmiset sinnittelevät köyhyysrajan alapuolella olevilla tuloilla.
Puhakka muistuttaa Vasemmistoliiton vaativan perusturvan minimitason nostamista 750 euroon kuukaudessa.
– Viimesijaiseen toimeentulotukeen tulee tehdä 200 euron korotus. Näiden toteuttamisesta on konkreettisesti sovittava hallitusohjelmassa.
Vasemmistoliitto ei Puhakan mukaan myöskään hyväksy ostovoimaa ja palvelutyöpaikkoja leikkaavan arvonlisäveron korottamista.