San Blasin kunnan katkarapuviljelmien sato päätyy meksikolaisiin koteihin cevichen, keittojen ja muiden herkullisten ruokien valmistukseen. Samalla satojen miljoonien eurojen arvoinen katkarapubisnes tuhoaa mangrovemetsiä ja pilaa vesiä.
– Viljelijät raivaavat kasvillisuuden, asentavat putket, istuttavat toukat ja valmista tuli. Viljelylaitos on pystyssä jopa kahdessa tai kolmessa kuukaudessa, paikallinen opas kertoo.
Opas esiintyy tässä jutussa nimettömänä turvallisuussyistä.
Katkarapujen viljely on kannattavaa toimintaa, sillä se tuottaa vuosittain noin 210 miljoonaa euroa. Viljelyalueet rakennetaan jokien tai rannikoiden tuntumaan veden saannin varmistamiseksi.
Räjähdysmäisesti kasvanut viljelyalue ylettyy aina Nayaritin osavaltiosta, jossa San Blasin kunta sijaitsee, läpi pohjoisten Baja Californian, Sinaloan ja Sonoran osavaltioiden. Alueilla tuotetaan valtaosa Meksikon viljellyistä äyriäisistä. Alan kasvu on aiheuttanut metsäkatoa ja vesien pilaantumista.
Katkarapuviljelmiä on eniten San Blasissa, missä ne sijaitsevat Marismas Nacionales -suojelualueen reunalla. Samalla alueella kasvaa myös viidesosa Meksikon mangrovemetsistä.
Viljelmiä nousee alueelle nopeasti ja tehokkaasti.
– Täällä oli aikaisemmin mangrovemetsää ja viidakkoa, opas sanoo osoittaessaan viljelyaltaita, joiden ympäriltä kasvillisuus on tyystin kadonnut.
Laittomia viljelmiä
Katkaravun viljely alkoi Meksikon pohjoisten osavaltioiden alueella 1970-luvulla hallituksen tukemana. Valvonta ei ole edennyt alan kasvaessa, päinvastoin. Valtio on vähentänyt tarkastajien määrää niin, että käynnit tiloilla ovat romahtaneet. Valtaosalta viljelmistä puuttuu ympäristö- ja luonnonvaraministeriön lupa, mutta asian korjaamiseksi ei ole tehtävissä juuri mitään. Laittomia viljelyaltaita nousee alueelle jatkuvasti.
Vuonna 2021 julkaistussa tutkimuksessa todettiin katkaravunviljelyalueiden kasvaneen San Blasissa 4,3 prosenttia ja mangrovealueen pienentyneen 4,7 prosenttia vuosien 2000 ja 2019 välillä.
– Sinaloassa ja Sonorassa kasvu tapahtuu San Blasin tapaan mangrovealueilla. Viljelijät ovat raivanneet viidakkoa altaiden perustamiseksi. Kysymys kuuluu, miten viranomaiset ovat sallineet tämän, ympäristöjärjestö SuMar-Voces por la Naturalezan johtaja Ernesto Bolado ihmettelee.
Antibiootit ja rehu päätyvät vesistöihin
Laittomien ja alati kasvavien viljelyalueiden lisäksi ongelmana on altaista vesistöihin päätyvä jäte. Katkaravulla on vuosittain kaksi tuotantokautta, kolmesta neljään kuukautta kerrallaan. Viljelyjakson jälkeen kasvattajat tyhjentävät ja puhdistavat lammikot. Jätteet päätyvät suistoihin, jokiin ja laguuneihin.
– Viljelijät eivät huomioi ympäristöä tiedon puutteen ja huonojen käytäntöjen vuoksi. Tällä on suuri vaikutus ekosysteemeihin, erityisesti veteen, paikallinen aktivisti Juan García sanoo.
Myös valtion elintarviketutkimuslaitoksen tutkijan Arturo Ruizin mielestä suurin ympäristövaikutus kohdistuu juuri veteen.
– Maankäytön muutos on vaikuttanut virtauksiin. Jossain vaiheessa täällä on käytetty antibiootteja ja rehua, jotka ovat vaikuttaneet rannikkovesiiin. Ravinnekuormitus on merkittävä, Ruiz sanoo.
Vaikka katkaravun tuotantoa on parannettu uudella teknologialla ja haitallisia käytäntöjä on pyritty muuttamaan, vahingot jatkuvat.
Mangrovealue on koti sadoille lajeille
Mangrovealueilla, murtovesialueilla ja kaislikoissa elää monenlaisia kasvi- ja eläinlajeja. Lisäksi alueet murtavat aaltoja, rajoittavat eroosiota ja hidastavat merenpinnan nousun vaikutuksia. Ne myös sitovat ja varastoivat suuria määriä hiiltä, joten niillä on keskeinen rooli ilmaston lämpenemisen hillitsemisessä.
Vuonna 2020 Meksikossa oli 905 086 hehtaaria mangrovealueita. Se on neljänneksi eniten koko maailmassa heti Indonesian, Australian ja Brasilian jälkeen.
Vaikka mangrovemetsien raivaaminen on Meksikossa kielletty, maa menettää vuosittain tuhansia hehtaareja mangrovealuetta vesiviljelylaitosten ja teiden rakentamisen sekä maatalouden, kaupungistumisen ja matkailualueiden kehittämisen vuoksi.
Mangrovemetsäkato muuttaa paikallista ilmastoa, mikä johtaa muutoksiin veden kiertokulussa ja laguunien suolatasapainossa. Kaikki tämä vahingoittaa alueiden biologista monimuotoisuutta.
Marismas Nacionales -suojelualue käsittää rannikon laguuneja, mangrovemetsiä, rämeitä ja soita, joissa elää noin 219 lintu-, 111 kala-, 31 matelija-, 29 nisäkäs- ja 6 sammakkoeläinlajia.
Alueen hoito-ohjelmaa ei ole päivitetty vuoden 2013 jälkeen, ja nykyisellään se sallii katkaravunviljelyn.
Maankäyttö valvontaan
Asiantuntijat näkevät ratkaisuna alueellisen maankäytön suunnittelun.
– Tarkoituksena on tehdä maankäytön suunnittelusta pakollinen kunnille ja osavaltioille. On kuitenkin olemassa vaikutusvaltaisia tahoja, jotka vastustavat sitä, García sanoo.
Maankäyttösuunnitelmassa määritellään ekologisen suojelun, rakentamisen, maatalouden ja vesiviljelyn vyöhykkeet.
Tecualan kunnassa suunnittelua on tehty jo vuodesta 2021 ja Rosamoradassa vuodesta 2023, mutta tuloksia ei ole vielä saatu. San Blasissa suunnitelma ei ole käytössä.
Bolado ehdottaa myös lisää koulutusta viljelijöille.
– Tuottajien mukaan heillä ei ole riittävää koulutusta tai tekniikkaa. Heitä pidetään veden ja luonnon pilaantumisen aiheuttajina, joten heille pitäisi antaa enemmän työkaluja sen välttämiseksi, hän sanoo.
Asiantuntija Leonardo Vázquez ehdottaa viljelylaitosten perustamista kauas rannikosta, jossa vesi kierrätetään. Näin katkarapuja viljellään jo muualla Meksikossa.
– Parannettavaa on paljon. Alueidenkäytön suunnittelun on oltava kunnossa. Vesiviljely on liiketoimintaa, eikä se toimi hyvin, jos se vahingoittaa ekosysteemiä. Valtion on huolehdittava sosioekonomisesta kehityksestä, mutta samalla ympäristönsuojeluun on paljon mahdollisuuksia. Katkaravunviljelyn vaikutukset ympäristöön eivät ole palautettavissa, hän sanoo.
lehti 