Tänään itsenäisyyspäivän aattona Helsingissä järjestetään kulttuurialan leikkauksia vastustava Sakset seis! -mielenosoitus. Samalla eduskunnalle luovutetaan kulttuurialaa puolustava adressi, jonka on allekirjoittanut noin 89 000 ihmistä.
Kulttuurialan tuohtumukselle on syytä. Pääministeri Petteri Orpon (kok) oikeistohallitus leikkaa ensi vuoden budjetissaan kulttuurista yli 17 miljoonalla eurolla, ja leikkaukset jatkuvat myös tulevina vuosina. Kulttuurin ja taiteen rahoitukseen vaikuttavat myös yhteensä 66 miljoonan euron leikkaukset Yleisradiolta. Kultturialan työttömyys lisääntyvät ja suomalaisen kulttuurin moninaisuus supistuu hallituksen päätösten myötä.
Vaikka kulttuurialan älähdys hallitukselle on ilahduttava, on kysyttävä, kuunteleeko hallitus kulttuurialan ammattilaisia ja heidän vaatimuksiaan. Hyvä vastakysymys onkin: miksi kuuntelisi? Hallitus nimittäin tuskin perääntyy kulttuurin ja taiteen leikkauksista, vaikka niitä vastustavassa addresisssa olisi satatuhatta tai kaksikin sataa tuhatta nimeä. Hallituspuolueet saivat kuitenkin eduskuntavaaleissa yli puolitoista miljoonaa ääntä.
Onkin kysyttävä, miksi isänmaallinen ja suomalaista kulttuuria arvostava oikeistohallitus ylipäätänsä leikkaa kulttuurista. Vastaus on kuiva ja ikävä: hallitus leikkaa kulttuurista, koska se voi. Kulttuurilta leikkaaminen on poliittisesti käytännöllistä, koska oikeistopuolueet tuskin menettävät ääniä tekemällä niin.
”Hallitus leikkaa kulttuurista, koska se voi.”
Uusliberalistisessa talousajattelussa kulttuuri on valtiolle turha menoerä, jolla on hinta, mutta ei arvoa. Oikeistoradikaalit ja konservatiivit taas kokevat taiteilijoiden olevan epäilyttävää ja moraalitonta eliittiä, jotka ovat kaiken lisäksi vielä liberaaleja, korkeakoulutettuja kaupunkilaisia. Kulttuuri on siis ala, jolta hallituksen pääpuolueet voivat surutta leikata suututtamatta kannattajiansa.
Samalla kulttuuri ja taide on puoluepolitisoitunut: leikkauksia vastustavat kulttuurin ja taiteen ammattilaiset ottavat riskin profiloitua nykyhallituksen vastustajiksi, tai vielä pahempaa, vasemmistolaisiksi. Sellaisesta taas voi olla kaikenlaista harmia taiteilijoille, jotka yrittävät vain ansaita elantonsa puolueettomuutta ja epäpoliittisuutta arvostavassa tasavallassamme.
Hallituksen leikkaukset ovat epäonnistuminen suomalaiselle taiteelle ja kulttuurille, mutta ratkaiseva epäonnistuminen tapahtui jo silloin, kun nykyisen hallituksen puolueiden on annettu asettua kulttuurin tukemista vastaan. Kulttuurin ammattilaiset eivät pysty luomaan tarpeeksi poliittista painetta hallituspuolueille estääkseen itseensä kohdistuvia leikkauksia. On syytä miettiä, miten tätä painetta voidaan luoda, koska kulttuurityöntekijät eivät voi käyttää lakkoasetta samalla tavalla kuin teollisuuden tai liikenteen työntekijät. Vaalirahoitustakaan ei kulttuurialalla ole liialti jaettavaksi eikä pantattavaksi.
Kulttuurileikkauksia vastustava Sakset seis! –adressi pitää esikuvanaan vuonna 1899 kerättyä Suurta adressia, jonka allekirjoitti yli puoli miljoonaa ihmistä. Suuren adressin tarkoituksena oli vastustaa samana vuonna annettua helmikuun manifestia, joka aloitti Suomessa sortokautena tunnetut venäläistämistoimet.
Vaikka adressin allekirjoitti noin kolmasosa silloisen Suomen suuriruhtinaskunnan väestöstä, kieltäytyi Venäjän tsaari Nikolai II silti ottamasta adressia edes vastaan. Helmikuun manifestin kumoamisesta ei edes keskusteltu Talvipalatsissa.
Manifesti kumottiin kyllä osittain, mutta se tapahtui vasta kuusi vuotta myöhemmin – vuoden 1905 laajan ja vallankumouksellisen yleislakon jälkeen. Lopullisesti manifestin säädökset kumottiin vasta 1917, kun Venäjän keisari oli syrjäytetty helmikuun vallankumouksessa.
Kirjoittaja on KU:n politiikan toimittaja.
Juttua muokattu 5.12. klo 08:11: Päivitetty adressin allekirjoittajien määrä.
lehti 