13-vuotiaan Ashan mekon helma viistää vedenpintaa, kun hän kahlaa riutan yli polviin ulottuvassa vedessä. Käsissään hän kantaa suurta muovivatia ja veistä. On varhainen aamunkoi, mutta Asha on jo tuntikausia irrottanut mustekaloja kivien koloista ja suomustanut kaloja, jotka kuivataan ja myydään myöhemmin torilla.
– Autan äitiäni. En halua, että hän tekee kaiken yksin, Asha sanoo.
Kun Asha huomaa mustekalan piiloutuneen luolaansa, hän tarttuu siihen paljain käsin. Terävät simpukankuoret viiltävät hänen sormiinsa haavoja. Hän huuhtelee saaliin merivedessä ja nostaa sen vatiin. Sen jälkeen Asha liittyy muiden naisten ja tyttöjen joukkoon rantahiekalle asettelemaan kaloja ja mustekaloja siisteihin riveihin puisille kuivaustelineille.
Ollaan Sansibarin länsirannikolla, missä valtaosa väestöstä saa elantonsa merestä. Myös läheisellä Kiwengwan kalatorilla päivä on alkanut jo ennen auringonnousua. Puiset veneet liukuvat rantaan, ja ilmassa leijuu suolaveden ja dieselin haju. Yön jäljiltä hehkuvat lyhdyt sammuvat yksi kerrallaan. Miehet kahlaavat veteen ottamaan veneet vastaan toisten vetäessä raskaita verkkoja rantaan. Hopeisina välkkyvät kalat kaadetaan pressuille, ja huudot, tinkiminen ja väsynyt nauru täyttävät ilman.
Lasten läsnäolo on itsestäänselvyys. Osa kantaa vyötärölleen ulottuvia suuria vateja täynnä saalista, osa vetää märkiä verkkokimppuja pitkin hiekkaa ohuet käsivarret ponnistuksesta vapisten.
Neljätoistavuotias Salum vetää perässään veneeseen kiinnitettyä märkää köyttä. Hän on ollut hereillä puolestayöstä asti auttamassa setäänsä. Koulu alkoi viikkoja sitten, mutta hän ei ole palannut sinne.
– Pidän kalastamisesta ja opin sedältäni paljon, Salum sanoo.
Vammat, uupumus ja koulupudokkaat
Dar es Salaamin yliopiston tuore tutkimus tarkastelee lapsityötä Kiwengwan, Nungwin ja Nyamanzin rannikkoalueilla. Tutkijat haastattelivat 90:tä kalastuselinkeinon parissa työskentelevää lasta.
Tulokset ovat karuja. 93 prosenttia lapsista kertoi kärsivänsä äärimmäisestä uupumuksesta. Yli puolet oli saanut vammoja kalanruodoista, veneiden moottoreista tai terävistä esineistä. Noin viidennes keskeytti koulun työnteon vuoksi vuosina 2012–2015. Kalastukseen osallistuvat lapset olivat yli kaksi kertaa todennäköisemmin poissa koulusta tai reputtivat kokeissa kuin ne, jotka eivät työskennelleet merellä.
– Monet lapsista työskentelevät vaarallisessa ympäristöissä. Kirjasimme myös uupumusta ja vammoja sekä koulupudokkaita, sanoo tutkija Happiness Moshi.
Tansanian laki kieltää työnteon alle 14-vuotiailta. 15–17-vuotiaat saavat tehdä vain kevyttä työtä, joka ei vahingoita terveyttä tai haittaa koulunkäyntiä. Vaarallinen työ, kuten kalastus, sukeltaminen ja raskaiden verkkojen vetäminen, on kielletty alle 18-vuotiailta. Rangaistuksena voi olla sakkoja tai vankeutta. Käytännössä valvonta on kuitenkin puutteellista.
– Kun kysyimme lapsilta, miksi he työskentelivät merellä, he sanoivat auttavansa vanhempiaan. Monet eivät ole tietoisia riskeistä tai siitä, mitä he menettävät, kun eivät käy koulua, Moshi sanoo.
Nuoret pojat soutavat veneitä ja sukeltavat ilman suojavarusteita irrottamaan sotkeutuneita verkkoja. Tytöt suomustavat, suolaavat ja kuivattavat kaloja tai hoitavat merileväviljelmiä tuntikausia vuoroveden keskellä. Neljätoistavuotias Juma oppi uimaan ennen kuin oppi lukemaan. Hän muistaa hetkiä, jolloin aaltojen voima oli viedä hänet mukanaan.
– Joskus meri veti minut pohjaan. Silloin yritin pysyä rauhallisena, sillä jos olisin panikoinut, en olisi päässyt enää pinnalle, hän sanoo.
Köyhyys ohjaa merelle
Useimmat kiwengwalaisperheet eivät näe lasten työnteossa mitään väärää. Lapsityö on selviytymiskeino tilanteessa, jossa kalakannat ovat vähentyneet lämpenevien vesien, korallien rappeutumisen ja ylikalastuksen seurauksena ja perheiden toimeentulo on heikentynyt. Kun vanhempien tulot eivät riitä, lapset paikkaavat vajetta.
– En näe mitään väärää siinä, että lapset auttavat perheitään. He ovat tehneet sitä aina, sanoo kylänvanhin Othman Mahmood Ali.
Tutkijat korostavat, ettei kyse ole vanhempien välinpitämättömyydestä. Köyhyys, ruokapula ja ilmastonmuutoksen paineet ajavat lapsia merelle. Sosiaaliturva ei ulotu syrjäisiin kalastajakyliin, ja koulunkäyntiin liittyvät kustannukset, kuten koulupuvut, tarvikkeet ja pienetkin maksut, ovat monelle perheelle liikaa.
Sairaanhoitajaksi haluava Asha käy yhä koulua, mutta vain osittain. Kun vuorovesi on matalalla, hän jää pois oppitunneilta. Opettaja on varoittanut hänen äitiään, että tyttö jää jälkeen.
Kestävän meritalouden varjo
Sansibar on viime vuosina korostanut asemaansa kestävän meritalouden edelläkävijänä. Se on hakenut rahoitusta meren suojeluun, ekomatkailuun, korallien ennallistamiseen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Poliittisissa ohjelmissa puhutaan kestävyydestä ja osallisuudesta. Lapsityöstä puhutaan harvemmin.
– Meritalouden kuva on siisti, mutta sen taustalla tehtävä työ ei ole, sanoo lasten oikeuksia ajava Nurdin Ali Maulid.
Lapset osallistuvat lähes jokaiseen kalatalouden tuotantoketjun vaiheeseen. He puhdistavat kaloja, jotka päätyvät kaupunkien markkinoille. Tytöt keräävät merilevää, jota käytetään kansainvälisissä kosmetiikka- ja lääketuotteissa. Silti lapset jäävät pitkälti virallisten tilastojen ja tarkastusjärjestelmien ulkopuolelle.
Viranomaiset vakuuttavat pyrkivänsä puuttumaan tilanteeseen. Kalastuskoordinaattori Makame Chumu Shaalin mukaan rannikkoalueilla tehdään kohdennettuja tarkastuksia, kalastajille järjestetään työpajoja lasten oikeuksista ja kaikkien kalastusalusten on oltava rekisteröityjä ja täytettävä turvallisuusvaatimukset. Lisäksi lapsityövoimatapauksia kootaan rekistereihin riskialueiden tunnistamiseksi ja kehityksen seuraamiseksi.
Illan hämärtyessä veneet palaavat mereltä Kiwengwan rantahietikolle. Aamulla uurastaneet lapset kokoontuvat jälleen rantaan purkamaan ja puhdistamaan päivän saalista.
Salum pyyhkii kämmensyrjällään suolaveden silmistään.
– Haluan opettajaksi, mutta toistaiseksi tämä on minun työni, hän sanoo.
uutiskirje 
