Hämeen Vasemmistoliiton vaalikamppailun avaustilaisuudessa Hämeenlinnassa sunnuntaina yleisöstä erottui kaksi ryhmää. Kuten arvata saattaa, toinen niistä oli eläkeläiset, mutta toinen näkyvä, järjestäjät hienoisesti yllättänyt ryhmä oli lapsiperheet.
Piirijärjestön kampanja-avauksessa puhunut Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki muistutti, että sosiaaliset tuet tulevat maaliskuun alusta indeksisidonnaisiksi. Vain opintotuki jää vaille indeksisuojaa.
– On myös perin kummallista, että juuri opiskelijoiden katsotaan kaikista muista tuettavista poiketen voivan elää lainalla, Arhinmäki sanoi.
Arhinmäki kiisti myös väitteet, että Vasemmistoliiton ehdottama kymmenen euron minimituntipalkka söisi yleissitovien työehtosopimusten turvaamia etuja. Hän korosti, että vähimmäistuntipalkka luo turvaa aloille, jotka eivät ole yleissitovien sopimusten piirissä.
Monipuolisessa kampanjajuhlassa esiintyivät näyttelijä Marko Itkonen ja lauluntekijä Mikko Perkoila. Riihimäkeläinen teatteriryhmä VSOP valloitti yleisön hullunhauskoilla improvisaatioilla ja onnistuneen tilaisuuden päätti rap-artisti Steen1 yhteiskunnan ongelmia kosketelleilla esityksillään.






