Tuhat kilometriä mummolaan – sukulaisten vaikutusta hyvinvointiin tutkitaan ensimmäistä kertaa alueellisesta näkökulmasta

Itä- ja länsisuomalaisten väliset erot terveydessä ja hyvinvoinnissa ovat yhä suuret, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Kansallinen terveysindeksi 2019–2021.

– Se on mielenkiintoinen juttu ja aika harvinaistakin, jos vertaa muihin länsimaihin tai Eurooppaankaan. On jännittävää, että erot ovat näin suuret tällaisessa Suomen kaltaisessa maassa, jossa on esimerkiksi julkinen terveydenhuolto, sanoo evoluutiobiologian professori Virpi Lummaa Turun yliopistosta.

Muuttoliikekään ei ole koskettanut perheitä ympäri Suomen samalla tavalla. Itä- ja Pohjois-Suomesta on nuorempi väki muuttanut kaupunkeihin enemmän kuin muualta. Ehkä tällä voisi olla jotain tekemistä asian kanssa?

Lummaan tutkimuksessa yritetään selvittää sukulaisverkostojen vaikutusta ihmisten hyvinvointiin. Tätä on sinänsä tutkittu aiemminkin, muttei vielä alueellisesta näkökulmasta.

– Kiinnostaa, mikä rooli sosiaalisilla verkostoilla ja sukulaisuudella on alueellisissa eroissa.

Siihen Lummaalla ei vielä ole antaa suoria vastauksia.

Aihe on ylipäänsä monimutkainen tutkia.

– Meidänhän on tutkijoina todella vaikea selvittää esimerkiksi, kuinka paljon nykykaupunkilaisten terveyseroista selittyy sillä, onko syntynyt pääkaupunkiseudulla vai syrjemmässä, koska muuttajat eivät ole satunnainen otos. On jonkin verran osviittaa siitä, että terveimmät ihmiset muuttaisivat kaupunkeihin.

Vertailua on vaikea tehdä ja johtopäätöksiä vetää, jos otos ei ole satunnaistettu.

– Mutta noin yleisellä tasolla, mehän ollaan hirveän sosiaalinen laji eikä ole koskaan oltu sellainen, joka selviää itse, vaan olemme kehittyneet perheyhteisöissä, joissa useampi ihminen tai koko suku on osallistunut lastenkasvatukseen. Ei pelkästään äiti tai puoliso, kuten monilla muilla kädellisillä.

Nämä sosiaaliset suhteet ovat Lummaan mukaan hyvin tärkeitä paitsi lasten kasvulle, myös kaikkien yhteisön jäsenten henkiselle hyvinvoinnille ja terveydelle. Sosiaalisten suhteiden tiedetään olevan yhteydessä hyvin monenlaisiin tekijöihin.

Erot todennäköisesti vanhaa perua

Yksi osa Lummaan tutkimusta on kuolinsyiden tarkastelu. Niiden valossa hän pyrkii selvittämään, miten yhteiskunnalliset mullistukset ovat viime vuosisatoina vaikuttaneet ihmisten sukulaisverkostoihin ja niiden kautta menestymiseen Suomessa.

THL:n yhdessä Kelan, Eläketurvakeskuksen ja Tilastokeskuksen kanssa toteuttaman Kansallisen terveysindeksin mukaan yhä tänäänkin itäsuomalaiset ovat sairaampia ja heillä on enemmän vakavia mielenterveysongelmia. He ovat myös köyhempiä, päätyvät useammin itsemurhiin ja käyttävät päihteitä enemmän kuin länsisuomalaiset.

Esimerkiksi alkoholihaitat ovat yleisimpiä Pohjois-Karjalassa. Kaiken kaikkiaan terveimmät kansalaiset taas löytyvät Pohjanmaalta ja Uudeltamaalta, etelästä ja lännestä.

”Nainen saa todennäköisemmin lapsia, jos oma äiti on lähellä auttamassa.”

Yksinomaan elintapoja ei käy syyttäminen. Niiden lisäksi ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavat lukuisat muut asiat, kuten geenit. Myös ympäristötekijöillä, kuten kulttuurilla sekä asuinalueen elinvoimaisuudella ja mahdollisuuksilla, on merkitystä. Lummaa keskittyy sosiaalisiin tekijöihin, kuten sukulaisverkostojen muutoksiin.

Lummaan tutkimuksessa yritetään selvittää myös sitä, miten kaukaa historiasta erot juontavat juurensa. Hänen mukaansa vaikuttaa siltä, että itä- ja länsisuomalaisten väliset erot niin geeneissä, murteessa kuin terveydessäkin ovat vanhaa perua.

Siirtokarjalaisten jalanjäljillä

Pelkkä muuttaminen ei vielä heikennä kenenkään terveyttä tai hyvinvointia. Väliä on sillä, miten uudelle paikkakunnalle sopeudutaan ja millaiset välit kauas jääneisiin sukulaisiin säilyvät.

– Ennen sukulaisverkosto oli tärkein sosiaalinen ympäristö, mutta nykyään sen voidaan sanoa korvautuneen kavereilla.

Parhaillaan Lummaa tutkii, miten siirtokarjalaiset, jotka menettivät alkuperäisen sosiaalisen verkostonsa, ovat sopeutuneet ja selviytyneet elämässä. Moni menetti verkostonsa kahdesti: ensin talvisodan aikaan, ja toiseen kertaan, jos ehti välissä palata kotiseudulleen.

– Tämä on ollut aika hyvä aineisto tutkia sitä, miten tällainen tilanne, jossa kaikki joutuvat lähtemään, vaikuttaa. Siitä on jonkin verran tutkimusta, että vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin ovat saattaneet olla yllättävän vähäisiä, jos on evakuoitunut jo lapsena. Tätä on selitetty niin, että karjalaiset pitivät yhtä ja integroituivat hyvin.

Naisilla evakkoon lähteminen vähensi jonkin verran lastensaantia, ja koulussa evakoita kiusattiin. Ilmeisesti sijoittelulla, jolla pyrittiin pitämään kylä- ja perheyhteisöt yhdessä viimeisen pakkoevakuoinnin jälkeen, oli paljon merkitystä. Lähtiessäkään ei jääty yksin.

Antoisan aineiston tutkijoille on taannut Siirtokarjalaisten tie -kirjasarja, jota Lummaa kuvailee 1970-luvun Facebookiksi. Siihen yritettiin dokumentoida kaikkien elossa olevien evakkojen asuinpaikan, asumismuodon, siviilisäädyn ja perhetietojen lisäksi harrastukset ja organisaatiot, joihin he kuuluivat.

– Olen yllättynyt siitä, miten avoimesti ihmiset ovat raportoineet kaikki tekemisensä. Toisaalta niinhän somessakin tehdään, Lummaa toteaa.

Parhaillaan hänen tutkimusryhmänsä selvittää esimerkiksi, ovatko nämä harrastukset sellaisia, että niissä on tavannut muita ihmisiä ja kuinka usein, jos niikseen.

Hyödyllinen ja haitallinen suku

Lummaan mukaan aiemmasta tutkimuksesta tiedetään, että naisilla etenkin oman äidin ja isoäidin läsnäolo on yhteydessä esimerkiksi lasten määrään ja synnytysväleihin sekä esimerkiksi siihen, meneekö naimisiin.

– Ihmiset ovat heränneet vasta viime aikoina siihen, että terveyteen, lasten saantiin ja vaikkapa elinikään liittyy tällainen sosiaalinen komponentti. Näin on ollut historiallisesti, mutta on yhä nykyäänkin.

Lummaan niin sanotun mummoteorian mukaan ihmisnaaras elää pitkään juuri siksi, että ehtisi auttaa lastenlastensa hoitamisessa.

Joistain sukulaisista taas on ollut jopa haittaa terveydelle. Tiettyinä ajanjaksoina historiassa esimerkiksi useiden serkkujen likeinen läsnäolo lisäsi kuolleisuutta, mikä saattaa selittyä lasten keskuudessa levinneillä kulkutaudeilla.

”Isoäidin merkitys lasten hengissä selviämiselle on kyetty jopa mittaamaan.”

– Toinen asia on, että tutkimuksissamme isän puolen sukulaiset olivat yhteydessä korkeampaan kuolleisuuteen siinä, missä etenkin äidin puolen isoäidit yhdistyivät matalampaan kuolleisuuteen. Tämä pätee erityisesti varakkaammissa perheissä, ja sillä perusteella voisi ajatella, että on päässyt syntymään tällaisia kilpailuasetelmia, kun huushollissa on todennäköisemmin ollut isän puolen suku läsnä.

Perimisjärjestelmä, jossa vanhin poika perii ja muut veljekset jäävät torppareiksi lähelle, on ollut omiaan aiheuttamaan kilpailuasetelmia. Äidin puolen suvun lapsineen on koettu kilpailevan resursseista talossa.

– Suoraan tätä ei voi tietenkään historiallisesta aineistosta sanoa, mutta näin voidaan otaksua.

Jostain syystä myös isoisän läsnäolo on – päinvastoin kuin isoäidin – lisännyt lasten kuolleisuutta.

Ehkä vaikutusta syntyvyyteen

Äidin puolen isoäidin yhteys lasten terveyteen ja hyvinvointiin näkyy Lummaan mukaan perheissä nykyisinkin. Siinä, missä he ennen auttoivat useamman lapsen aikuisikään, nykyisin vaikutus on toisenlainen.

– Nainen saa todennäköisemmin ensimmäisen ja muitakin lapsia, jos oma äiti on lähellä auttamassa. Tämä on siinä mielessä yllättävää, kun meillä on päiväkodit, mutta eihän se kaikkea selitä. Jos lapsi on vaikka kipeänä, niin olisihan se kiva, että olisi hoitaja omasta perheestä.

Lummaa pitää mahdollisena, että tämä on yksi selittävä tekijä jopa syntyvyyden laskussa.

– Toki on korvaavia sosiaalisia verkostoja, mutta kynnys kysyä lastenhoitoapua muilta kuin sukulaisilta on aika korkea. Nykyisin on vallalla enemmän ja enemmän sellainen ajattelu, että ”mitäs olet mennyt lisääntymään, yksin saat hoitaakin”. Ei lapsia enää sukulaisillekaan noin vain tuupata.

Lummaa korostaa, että esimerkiksi päätöksellä lisääntymisestä ei välttämättä ole tietoista yhteyttä arvioon lähiverkostoista ja resursseista, vaikka varmasti osan kohdalla näinkin on.

– Sekin on kiinnostavaa, että mikä merkitys siellä Pohjois-Karjalassa asuvalla äidillä tai mummolla on nykyisin, kun yhteyttä voi pitää monin tavoin.

Henkinen tuki voi olla monelle tärkeää, vaikka fyysisesti ei samalla paikkakunnalla asuttaisikaan.

– Mutta on historiallisesti aivan uusi tilanne, että lasten kanssa ollaan aivan yksin tai ydinperheenä. Joskus ihmiset ajattelevat, että se on ihan normaalia, että äiti on lasten kanssa kotona kolme vuotta, mutta ei se ole ollut Suomessa niin koskaan. Ei meillä ole esimerkiksi kotiäitejä kauheasti ollut. Naiset hoitivat tehtäviä ruotunsa mukaan, ja lapset hoidettiin mitenkuten siinä sivussa, sukulaisten avustuksella. On uutta ajattelua, että pitää omistautua yksin lapselle ja muu elämä seis, Lummaa sanoo.

Hän sanoo, ettei ole ihme, jos lapsia kotona yksin pitkään hoitavalla on vaikeuksia jaksaa.

– Ei meitä ole yksin tarkoitettu lapsia hoitamaan ja niiden kanssa pärjäämään. Lajimme ei kauhean hyvin sovi tällaiseen tilanteeseen.

Laji muiden joukossa

Ympäristö voi kuitenkin muuttua nopeasti.

– On aika jännä, että sukupolvesta toiseen on eletty tietyllä tapaa, ja sitten yhdessä sukupolvessa kaikki heittää ihan häränpyllyä. Enää ei asutakaan sukulaisten kanssa samoissa nurkissa ja isovanhemmatkin viettävät talvensa Teneriffalla ennemmin kuin osana perhettä.

Lummaa huomauttaa, että siinä on toki ollut omat ongelmansa. Mutta esimerkiksi isoäidin merkitys lasten hengissä selviämiselle on kyetty jopa mittaamaan.

– Ennen lapsista saattoi kuolla puoletkin ennen 15 vuoden ikää. Mummon läsnäolo auttoi eniten 2–5-vuotiaiden selviämistä, kun äiti oli vieroittanut heidät rinnalta ja saanut jo seuraavan lapsen. Jostain syystä mummon kanssa eläneet lapset selvisivät paremmin tarttuvista taudeista.

Sitä, mistä tämä johtuu, ei kuitenkaan tiedetä. Osasiko mummo hoitaa sairaita vai oliko pelkkä lisäkäsien merkitys niin suuri. Onnettomuuksien vähenemiseen se ei liittynyt, eli lapsia kuoli yhtä paljon onnettomuuksiin – kuten hukkumiseen – mummon auttaessa kuin muutenkin.

Nykyään mittarit ovat toisenlaiset, kun suurin osa lapsista selviää aikuisiksi. Mutta isovanhempien kanssa vietetty aika parantaa sekä lasten että isovanhempien hyvinvointia nykyäänkin. Toisaalta esimerkiksi isoäidin kanssa vietetty aika on liitetty myös suurempaan lihavuusriskiin.

”Ei meitä ole yksin tarkoitettu lapsia hoitamaan ja niiden kanssa pärjäämään.”

Lummaa huomauttaa, että nykyisin on menneitä vuosisatoja yleisempää, että elossa on useita sukupolvia yhtä aikaa.

– Mutta ollaanko heihin yhteydessä, se on sitten toinen juttu.

Kysymykset lasten- ja vanhushoivasta kietoutuvat tässä yhteen.

– Biologina tehtäväni ei ole antaa ratkaisusuosituksia, mutta kun ajattelee, millainen laji ihminen on, niin on aika poikkeavaa elää itsekseen.

Mutta onko evoluutiolla ja biologialla enää mitään merkitystä nykyihmisen, kulttuuri-ihmisen, elämässä?

– Biologiset tekijät eivät häviä minnekään, olivat pinnalla millaiset kulttuuriset hypetykset milloinkin. Olemme yksi laji muiden joukossa, ja meihin pätevät samat lainalaisuudet kuin muihinkin.

Vaikka evoluutiota voi tapahtua melko nopeasti asioissa, jotka ovat keskeisiä sopeutumisen kannalta, perusominaisuuksiltaan ihminen ei ehkä kuitenkaan ole niin radikaalisti muuttunut vuosituhansien saatossa, Lummaa arvioi.

– Jos laitettaisiin metsästäjä-keräilijä-ihminen nykyaikaisiin vaatteisiin ja opetettaisiin puhumaan kieltämme, niin en usko, että ero olisi mitenkään hirveän silmiinpistävä.

Ihminen on kiistatta laumanisäkäs. Voiko terveys- ja hyvinvointikuilua itä- ja länsisuomalaisten välillä siis osittain selittää sukulaisten etääntyminen toisistaan?

– En uskalla tähän vielä vastata, ja paljon riippuu muista tekijöistä kuten integroitumisesta, mutta hypoteesi on, että näin voi olla.