Pankkialalla työskentelevä Joel Kangas palkittiin helmikuun alussa viime vuoden parhaasta esikoisdekkarista. Itse en varjolistallani nostanut Kaamosta edes ehdokkaaksi. Olen näköjään pitänyt sitä aika tylsänä peruspoliisidekkarina.
Yllätys on melkoinen, mutta mieluisa, kun jatko-osa Kaltio täräyttää kunnolla. Lappi-dekkarissa on väreilevää jännitystä, joka puhkeaa kiihkeäksi toiminnaksi. Takaumat pitävät huolta sen kutkuttavasta arvoituksellisuudesta.
Inarista lähtöisin oleva helsinkiläispoliisi Mikkal Moilanen voi huonosti. Hän on sitä mieltä, että isä teki hänen lapsuudessaan itsemurhan, joka vei mukanaan äidinkin. Jäljellä on vain pikkusisko Sunna, joka työskentelee tullissa Lapissa.
Kaamoksen monimutkaisessa ja vähän kaukaa haetussa juonikuviossa murhaaja oli Mikkalin työtoveri Erik Kainulainen. Mikkal ei tiennyt, että Erik oli myös hänen velipuolensa, jonka päämääränä oli kosto. Erik pääsi pakoon.
Kaltion alussa Mikkal vie sisarensa Sunnan hiihtovaellukselle Inarin erämaahan tämän miesystävän Tor Erikin ja lähes erakkona elävän Samuli Lehtosuon kanssa. Mikkal ei sitä paljasta sisarelleen, mutta vaelluksen tarkoitus on viedä hänet kauas pois niin kauan kuin kostoa hautova poliisimurhaaja on vapaana.
Moitin Kaamosta siitä, että siinä ei tapahdu oikein mitään ennen loppurytinöitä, ja toivoin jatko-osaan dynaamisempaa kerrontaa. Nyt sitä saadaan. Kaltio lähtee heti oikeilla raiteilla liikkeelle. Uhka on päällä niin että tuntuu, vaikka Mikkal sitä peittelee. Alussa tavataan myös Erik, joka on tapaamassa äitiään. Hänen kohtalonsa jää edelleen auki.
Joel Kangas yhdistelee teoksen ensimmäisellä puolikkaalla jännitys- ja eräkirjallisuutta komein ilmaisuin. Esikoisessa ihmetystä herätti myös erikoisten, mutta myös omaperäisten kielikuvien runsas käyttö. Ihan kuin esikoiskirjailija olisi ladannut siihen kaiken kielellisen arsenaalinsa taitojaan todistaakseen. Kaltiossa ilmaisu on rauhallisempaa, mutta Kangaksen kielellinenkin lahjakkuus ei jää epäselväksi.
Pääjuonen välissä käydään lyhyissä luvuissa kymmenen vuotta aiemmin tapahtuneessa. Paikallinen timpuri tapaa Biologiksi kutsumansa henkilön. Seuraa kiihkeä rakkaustarina, joka saa karmean lopun. Miten se vaikuttaa nykyisiin tapahtumiin? Siinä yksi jännitysmomentti.
Erämaassa nelikko pilkkii, syö kalasoppaa, tuijottaa tulta, puhuu, nukkuu syvää unta, mutta epämääräisen uhkan tunne ei päästä Mikkalia otteestaan. Jännite kasvaa, kun ilmaantuu merkkejä, että jotain voi tosiaan olla tekeillä.
Kun alkaa tapahtua, Joel Kangas pistää ison vaihteen päälle. Rytminvaihdoksesta lähtee liikkeelle kiihkeä takaa-ajo, joka jatkuu Norjaan. Kaltio muuttuu hiipivästä jännityksestä komeasti rullaavaksi toimintaromaaniksi. Syytä toiminnan käynnistymiselle ei kannata tässä kertoa, mutta vaikuttavaa meno on.
Jostain syystä kerronnasta tulee mieleen Porin lahja suomidekkarille Arttu Tuominen uransa alkuvaiheessa, kun hän löysi lopullisesti tyylinsä. Näinköhän Kangas on next big thing suomalaisessa rikoskirjallisuudessa…
Sen verran hiomista vielä on, että loppuratkaisu pistää äkistelemään. Siis kuka tämä pääkonna oikein olikaan ja miksi hän teki, mitä teki? Luin kirjan mielestäni huolellisesti, mutta koko jutun motiivi jäi ilmaan. Tai sitten se kerrotaan seuraavassa osassa. Käynnistyyhän Kaltiokin suoraan siitä, mihin Kaamos päättyy.
Niin tai näin, Kaltiolla Joel Kangas ottaa ison askeleen kohti suomidekkarin kärkinimiä. Tyyli on hallussa mestarillisesti, samoin juonenkuljetus ja rytminvaihdokset. Kangas siirtää poliisidekkarin ulos tutkintahuoneesta ja palavereista, ja vangitsee lukijan siihen taikapiiriin, jonka takia rikosromaanit ovat niin suosittuja. Hän myös tuntee alueen, josta kertoo. Se lisää vakuuttavuutta.
Joel Kangas: Kaltio. 315 sivua, Karisto 2026.
uutiskirje 
